Puolenkuun kohta ravun alussa on extra-kuista aikaa. Kasvava puolikuu on Kuun symboli, sellaiseksi Kuun piirtää intuitiivisesti pieni lapsikin. Onko tämä se todellinen Kuu? Ja juuri nyt, kun Kuu saavuttaa sen tällaisessa alkukevään kierrossa omassa ravun merkissään – tämäkö on kaikkein kuisinta aikaa? Kuun sykleissä eletään parhaillaan läpi sitä perusasetelmaa, vaikka aloitus tällä kertaa kaloista tuli ihan väärän merkin puolelta kun oinaassa olisi ”ajanlaskun” mukaan pitänyt olla. Perusasetelmaksi kutsun tätä sen vuoksi, että tämä on ikään kuin vuoden ensimmäinen kuunkierto, jossa uusikuu syntyisi oinaassa, täysikuu saadaan vastapäätä vaa’assa.
Puolenkuun aikaa olen väittänyt ihan tosissani mahdollisesti kaikkein aktiivisimmaksi kuunvaiheeksi. Kuun neliö Aurinkoon operoi aina Kuunsolmujen liikkeen kanssa, tällä neliöllä nyt Kuu oikaisee solmujen liikkeen niiden oikeaan suuntaan (perääntyväksi) – mutta ensi tiistaina maaliskuun lopussa Aurinko ehtii Kuun alasolmulle ja myös sen ylitys solmulinjalle kääntää ne, taas kerran eteneväksi. Kovasti huojuu edestaas tämä ajanhenki, ja näin tulee kai nyt kevättuulissa ollakin, koska muistattehan, ollaan pimennysten välissä. Tällaisen ajan ilmapiiri on ihan toisenlaista kuin yleensä. Tekisi mieli väittää maagiseksi, ellei tästä ropisi syytteitä astrologian mystifioinnista.
Kertaus: erittäin kuuhenkisessä ajassa mennään, ja vielä siten, että tähän liittyy ylimääräistä ”jotakin”. Pimennyksen johdosta se voi olla kuin painolastia, mutta mielestäni tällaista ajan väreilyä on hankala kuvata sanoilla. Mahdollista on, että aika on kaikille henkilökohtaista, ettemme koe edes isoja päälinjoja kaikki yhteispätevästi samalla lailla. Tunnustelemalla saattaa omalla kohdallaan hahmottaa. Kosketa siis.
Ravun puolikuu on omassa merkissään olosta huolimatta samanlainen haaste kuin tämä kova kulma valojen välillä aina. Siirtymä toisenlaisuuteen on enemmän kynnyksen takana, koska tässä muuttuu kokonaan Kuun näkymisen fysiologia. Puolenkuiden välisenä aikana Kuu on isoimmillaan, Kuun intuitiivisuus on enemmän esillä. Vastaanottamisen ja antamisen teemat korostuvat.
Tällaisessa puolenkuun jaksossa, kahden ja puolen päivän ajan, kynnys ylittyisi ja haaste selvittyisi luontevimmin rapuisten juttujen kautta. Kasvuun pyrkiminen on voimakkainta – kuka tunnistaa että kevät saa olon kohisemaan? Ravussa ollaan iholla, tosi intiimisti, ja se on välillä ihan noloa ja haavoittavaa. Miettikää niin huomaatte, että rapu-kauris polariteetti on melkein samalla lailla minä-muut teemaa käsittelevää symboliikkaa kuin miten olemme tottuneet yhdistämään tämän oinas-vaaka merkkipariin. Ravussa ollaan minuudessa, kauriissa meissä kaikissa yleisesti.
Siksi tässä puolenkuun ajassa minää ja minuutta ei tule ohittaa. Tämä juttu lähtee nyt itsestä. Toivottavasti ei tunneta oloa tyhjäksi, että siellä minässä on jotakin, vaikka se sitten olisi mystistä.
Tässä Hulluunkuunajan blogissa on tavattu kertoa ajan tunnelmista runouden symboliikan kautta. Lainaan tähän kirjoituksen runoudesta ja runoilijasta, koska mielestäni tämä kertoo sen, miksi. Kun ajan henki on minä, on tätä erityisen mielenkiintoista pohtia.
Keats puolestaan toteaa, että runoilijalla ei ole minää. Hän on mitä tahansa eikä mitään. Hänellä ei oikeastaan ole persoonallisuutta, hän kun heittäytyy mihin roolihahmoon tahansa, tarpeen mukaan. Hän nauttii yhtä lailla valosta ja varjosta. Hän nauttii, kohtaa hän sitten inhaa tai ihanaa, ylhäistä tai alhaista, ylellistä tai ankeaa, luihua tai jaloa. Se, mikä pöyristyttää hyveellistä filosofia, riemastuttaa runoilijaa, kameleonttia. Runoilijalla ei ole identiteettiä: hän täyttää aina jonkun tai jonkin muun ruumiin.
hullunkuunaika 