Testing

Sirppikuunvaihe juoksee jo, eilisestä aamupäivästä lähtien, kun Kuu etääntyi sopivan matkan verran kauriin Auringosta vesimieheen. Kuu ei pysäytä tunnelmiaan vaikka lomailijoilla aika saattaisi tuntua pysähtyneeltä. Sirppikuun leima on kyllä kiinteä, härkäinen, mutta perustaltaan paljon konkreettisempi kuin millaisen nyt alkanut sirppi vesimiehessä meille antaa. Vesimiehen käytännöllisyys on kokeellisuutta ja testaamista, ei ollenkaan perustoja rakentavaa ja juurruttavaa. Nyt kun oma mieli tulisi selkiinnyttää, vesimies houkuttaa kyseenalaistamaan.

Hullu Kuu pohtii mielellään näitä toisaalta-asetelmia. Kun taivaan ajassa Saturnus juuri siirtyi, edes ”hetkeksi” jousimieheen, on sirppikuuta hallitsevan planeetankin asema jonkinlaisessa testivaiheessa. Saturnuksen rakennusaineet ovat väljempiä ja rennompia kuin aikoihin. Tämä voisi olla hyväksi kuluvan kierron ideoiden kehitykselle. Vesimiehen merkissä on toki kiinteyttä, mutta ilman elementtiä on vaikea pitää tiukkarajaisena, muottiin rajattuna. Rajat ovat abstraktio, ja nyt aika taitaa kehottaa kokeilemaan rajojen pitävyyttä ja tutkimaan, mitä toisella puolella on. Kauriin aloituksesta saatua vankkaa ideaa ei voida pitää vielä valmiina, vaikka kuinka mestarillinen se olisikin, koska kehitykselle on annettava tilaa. Sitä ilmeisesti vesimiehen sirppikuu haluaa meille opettaa.

Jotenkin hauskalta tuntuu sirpin ajan veto vielä taaksepäin, ja sitä Hullu Kuukin tekee parhaillaan käytännössä. Kuu siirtyi jo kalojen merkkiin, mutta aikaa katsotaan vaiheen alkuhetkestä, jolloin oltiin vielä vesimiehessä. Tälläkin hetkellä ollaan siis jo toisenlaisuudessa, vaikka mietinnän alla on mennyt. Mielestäni ajan virtaaminen eteenpäin on hienoin lääke paikalleen tai menneeseen jymähtämiselle. Kun sen oikein luita ja ytimiä myöden tajuaa, on niin upean ja ihanan turhaa koettaa pitää kiinni yhtään mistään. Tämä hetki opettaa, kun luetaan ne testitulokset, ja tulevaisuuden uusi tämä-hetki osataan ottaa tietoisemmin, paremmin, kokonaisemmin vastaan.

Jos tuntuu hullulta, niin varmaan pitääkin. Houston, Houston, we have a problem…

Putous on suurin
tuntemani tasapaino
olla ja virrata
  mennä tyynesti
        yli

Joulu 2014

Tyhjästä, täydestä

Kalenterivuoden viimeinen kuunkierto on saanut alkunsa yöllä kauriin merkin alkuminuuteilla, ja sen täyttymystä saadaan odotella sitten hamassa tulevaisuudessa, joskus ensi vuoden puolella. Kun näin Aurinko on juuri vaihtanut merkkiään, tunnelmaansa ja tehtäväänsä, ja aivan heti perään alkaa uusi kuunkierto, kertoo tämä siitä että uudet ja toisenlaiset asiat alkavat heti ilmaantua. Kauriiseen liittyvät asiat ovat nyt vauhdissa.

Ihan nollasta alkava sykli tuntuu aina merkittävältä ja poikkeukselta, varsinkin näin johtavan merkin alussa, koska tuo aste on tässä laadussa muutoinkin ladattu merkityksiä täyteen. Nolla-aste on huutomerkki, se käskee pompata oitis. Ihan ainukaiseksi tällainen aloitus ei jää, sillä seuraavat vesimiehestä alkavat kaksi kuunkiertoa ovat toisella tavoin kummallisia, ihan niin kuin veskarissa pitääkin.

Kun Kuu syntyy kauriissa, uusi ja vanha sulautuvat. Kuu on uusi, virkeä ja tietämätön, mutta merkki on iäkäs. Periaatteessa homman pitäisi olla mainiosti pulkassa, kun on intoa lähteä eteenpäin, viisautta osata tehdä se, malttia, ymmärrystä ja kokemusta olla järkevästi. Toivottavasti saatte tämän toimimaan, Hullu Kuu etsi lapion ja aikoo katsoa missä se koira on haudattuna.

Tuleva kierto on pomomerkkien leimaama, kauriin aloitus, oinaan haaste, ravun täyttymys ja vaa’an harkinta. Täydenkuun aika tuntuu muutoin tuhdilta tässä kierroksessa, muiden planeettojen osalta, joten olisiko se isoin haaste tässä syklissä, ei edes tämä nollan tyhjyydestä ponnistava alku. Enkä ainakaan itse usko tuohon olemattomuuteen millään lailla, sillä kauris on varmuusvarastoja, pätevyyttä, auktoriteettia. Se on luotettava ja osaa, siksi tässä ei ole mitään hätää.

Vaikuttaa siltä, että nyt on velvollisuus tehdä, toteuttaa ja saada aikaan, sillä tulevissa kierroissa asetelmat alkavat olla sen verran vinksallaan, että viimevuotiset jouluntiukuset taitavat helistä kun heittelehdimme Kuun kanssa merkistä toiseen. Ja jos tuota muuta planeettakattausta tässä ajassa edes uskaltaa miettiä, on aloituksessa nyt yhtä hurjat revontulen värit kuin Talvipäivänseisauksen hetkessä. Ihan kuin olisi samaan aikaan viimeinen hetki lähteä liikkeelle, tehdä siirtonsa, ja oivallus siitä, ettei suunta ollutkaan se miksi sen luulit.

Mielen suuri lama syksyllä,
ja sitten on astuttava vielä
portaat alas talveen,
mutta jos tahtoo luoda nahkansa
puhua näistä päivistä,
löytyvät sanat vasta keväällä.

Turha rimpuilla

Jos kuunvaiheita saisi milloinkaan valita, en laittaisi vanhankuun aikaa näihin kiireisiin joulunaluspäiviin, ja jos vanhaa kuuta nyt olisi katseltava, en valitsisi merkiksi skorpionia. Kosmos valitsee, ja tähän on koetettava sopeutua. Jouluajatuksia on siirrettävä vielä pikkuisen tuonnemmaksi, sillä skorpionin balsaminen Kuu on ihan liian herkullinen sivuutettavaksi. Mieleen käpertymisen aika psyyken syvyyden merkissä – tuleeko tästä vaarallinen reissu, mille ei myydä paluulippuja.

Koska Kuu ylipäätään on vahva? Silloin kun se kaikkein eniten näkyy, täydenkuun aikaan, vai pimeimmillään kun Kuulle ominainen alitajuisuus on voimakkainta? Vai tunnustellaanko Kuuta ainoastaan sen fysiologisen vetovoiman kautta – silloin kuisinta aikaa olisi tarjolla vasta jouluaattona kun Kuu kulkee radallaan taas kaikkein lähimpänä Maata.

Ehkä vastauksia on monia, kuten on monenlaisia ihmisiäkin. Toiset etsivät näkyvää Kuun valoa, toiset kajastusta sisällään, jotkut tunnistanevat nesteitä liikuttelevan vetovoiman itsessäänkin. Meitä yritetään varsin usein ympätä standardeihin, kertoa millainen kokemuksemme pitäisi olla, ja jos oma sisäinen ääni piipittää vastaan, se on silloin väärässä. Niinkö. Jos ei tunnistakaan keskivertoa selitysmallia itsessään? Mikä ei silloin toimi, minä, Kuu vai selitys?

Vanha Kuu skorpionissa tuntuu siksi mielenkiintoiselta, koska skorpioni on kaikkein ehdottomin merkki. Kuu mielellään häilyisi enemmän, mutta skorpionin henki tässä ajassa viskaa suoraan ytimeen. Se ei anna vaihtoehtoa ohittaa, vaan pakottaa tunnistamaan olennaisimman. Matka minuuteen ei ehkä houkuttele, mutta kyllä tästä tulee mieleen kannattaako ollenkaan pyristellä vastaan kun Saturnuskin on vaihteeksi karmallisimmillaan.

Aikaa vaan pitäisi löytää sielun tutkailulle. Skorpionissa ei voida saada salamavälähdyksiä, koska prosessit ovat syviä ja kattavia. Hullu Kuu on ainakin luopunut turhasta, vienyt konkreettisesti tuhkatkin pesästä, ja lopettaa vaiheista ja merkeistä valituksen.

Talven kuu, salaneuvos, tulee ja menee
miten tahtoo,
mennen tullen
koira nuuhkii portin takaa,
pakkanen silmät napilla,
lumiukon hymy on musta ja iloinen.

Kierien

Kuu tuli neitsyessä kulmaan Auringolle ja alkaa tästä laskeutua kohti vanhankuun aikaa, kohti pimeyttä ja alitajuntaamme. Muuttuvamerkkinen Kuu usein yllättää, ja niin ainakin kävi täällä, etteivät tämän viikonlopun suunnitelmat pitäneet paikkaansa. Ja nyt varistellaan tuhkaa päälle, kieriskellään riittämättömyydentunnoissa, syyllisyydessä, huonossa omassatunnossa. Saatoin joskus aiemmin kierron kuluessa ennustella, että kyllä tämä neitsyen puolenkuun kohta maksattaa takaisin. Suutarinlapsen kengät on ainakin nyt hukassa.

Aika vaatii päteviä ratkaisuja ja melko asiallista suhtautumista. On tässä humputettukin. Neitsythenkisessä ajanlaadussa tavataan ottaa jokin yksityiskohta työn alle, mutta isompi kokonaisuus saattaa jäädä huomaamatta. Jousimiehen Auringon alla kun vielä hetki ollaan, toivotaan että tuuria riittää, jotta onnistutaan nappaamaan se kaikkein tärkein pikkujuttu esiin (tuskin vaan, Hullu Kuu kieriskelee edelleen).

Mukava puoli tässä kierrossa on se, että kun tämä puolenkuun moraalisen pohdinnan kohta jättää meille tuumaushetken (se Kuunsolmujen pysähdys ja käännös nurinperiseen suuntaan aina näissä neliöissä), niin nyt ei tarvitse vatvoa asioita päivätolkulla. Kuu ylittää Kuun yläsolmun vaa’assa jo tiistaina iltapäivällä, ja tämä ylitys palauttaa solmut oikeinpäin. Alkuviikko vielä himmaillaan ja punnitaan, ja sitten kai päästään entistä analyyttisemmin kiinni oman mielen järjestelyihin.

Kun tässä ollaan podettu huonoa omaatuntoa suurinpiirtein kaikesta, mennään nyt kaiken ytimeen. Kun taivaalla iso ruuvi taas vääntyy kireälle, ei Hullun Kuun ammatillisempi, ”pätevämpi” minä taida ehtiä tästä raportoida. Kuun seuraajat saavat vain kuulla, että ajan kaikkein isoin ratas sakkaa, se Uranuksen ja Pluton pitkä kulma on tarkka taas. Tässä riittänee monelle kieriskeltävää vielä pitkäksi aikaa.

Ratkaisuja ei ole.
Totuuksia on monta.
Uho syntyy silloin
kun siihen ei ole varaa.

Kirkas siemen

Tulemme siemenkuun vaiheeseen jo ennen kuin Aurinko ehtii taivaan lakipisteeseen, Kuun tultua hetki sitten Auringon loiston ja säteilyn merkkiin leijonaan. Kirkkaasta kaksosen täydestäkuusta saatu avoimuus ja esilläolo jatkuvat saumattomasti. Kuu näyttää vielä muutamia päiviä valoaan, ja kyllä siemenkuussakin on pingotuksen makua. Pitää ehtiä näyttää, jakaa, osoittaa ja ottaa mukaan ennen kuin taas käännytään pimeän Kuun puolelle.

Siemenkuu on jo yhteisöllistä, osallistuvaa, toisiin suuntaavaa eikä enää omakohtaista, itsekeskeistä ja egoistista. Mieli tekisi heittää vitsiksi, kuinka minuuden ja egosentrisyyden merkissä leijonassa sovitellaan tämä valon fokuksen suunta? Ja toinen vitsi, Love is the answer.. Leijonan siemenkuussa täytyy kasvaa suureksi, jaloksi ihmiseksi, jotta ylitetään minäkeskeisyys. Joku voi jäädä seuraamaan hienoa showta, mutta se ei enää riitä leijonan siemenkuussa. Pitää valloittaa enemmän, jakaa komeammin.

Leijona on yksi eläinradan vaativimmista merkeistä, jos samalla se voi miltei eniten antaakin. Leijona on aina vähän ylempänä muita, siinä on auktoriteettia, kunnioitusta herättävää loistoa. Saattaa olla enempi sääntö kuin poikkeus, että tällaisena aikana tiedonjaossa sorrutaan ylemmyydentuntoon, annetaan yksisuuntaisesti ylhäältä alas, ja tällainen eriarvoisuuden osoittaminen aiheuttaa enemmän kiukkua kuin antaisi tuloksia siementen, tiedon, levityksenä.

Rakkaus voi tosiaan olla vastaus, Hullu Kuu ei sitä kiellä, mutta siinäkin pitää olla aito. Leijonan siemenkuusta tekee kaikessa säteilevyydessäänkin raadollisen se, että oma ydin, minuuden keskeisin osa, pitäisi antaa toisille. Lahjoittaa nöyrästi, hyvässä tarkoituksessa, kutsumuksen edistämiseksi, eikä odottaa siitä palkintoa, taputuksia, nostamista toisia korkeampaan asemaan. Ilman aitoa rakkautta jaettavaa siementä kohtaan ei tämä juttu onnistu. Jos se on kutsumuksellinen asia, pitää olla kokonaisesti ja vakaasti sen takana. Vähän vaatii, huomaatteko. Puolivillaisuuden säälittävyys paljastuu ajan kirkkaudessa.

Meissä on nyt valtava lataus
iloa, rakkautta, hyvyyttä ja voimaa
jakaa muillekin.

Kaksi näytöstä

Jos täydenkuun aikaan muutoinkin valvotaan herkästi, onko unettomuus nyt erityisesti pinnalla kaksosen virkeässä Kuussa? Hullulla Kuulla on fiksaatio keltaisena mollottavasta isosta Kuusta, mutta tämän kierroksen Kuu ei ole suurensuuri, koska se on jo loittonemassa lähintä kohtaansa Maata kiertävällä radalla. Vetovoiman vuoksi ei ainakaan tarvitse valvoa. Virkeyttä varmaan jokainen ottaisi mielellään tässä kaamoksessa vastaan, ja ehkä se on syynä siihen, että kaksosen täydenkuun saamme pimeään vuodenaikaan (meidän puoliskollamme äitimaata).

Kaksosen täydenkuun ajan pitäisi olla selvä kuin pläkki. Sehän on avoin, mielellään esillä, näyttää ja esittää ilmeikkäästi, ja vaikka kahta näytelmää yhtä aikaa ja usealla kielellä. No problem. Ei mitään sordiinoa, esitellään omat ja naapurin asiat. Tämä on hauskaa, vekkulia, innostavaa – ja sopii vaihtaa heti kun alkaa kyllästyttää. Tässä kohdin voi toivoa, että oinaasta alkaneessa hullunkuunvaiheessa oltaisi saatu jotakin valmiiksi, mutta tuskinpa. Onko niin, että jos ei näytä valmiilta, tässä kohdin vaihdetaan siihen, mikä innostaa enemmän, tai mikä näyttää helpommalta saavuttaa. Olisiko sittenkin ongelma.

Kaksosen nurjaa puolta ei usein esitellä, mutta tottakai hullu Hullu-Kuu tähän tarttuu. Se on kaksittainen, astrologinen symbolikin sisältää kaksi viivaa. Tämä ei ole alitajuista kaksittaisuutta, vaan ennemmin yhtäaikaisuutta. Molemmat puolet ovat mukana sättäämässä. Meillä on tässä täydessäkuussa jollakin tavoin se Kuun turkoosi selkäpuoli remmissä, vaikka sitä emme silmillämme näe. Jospa kaksonen, silmien merkkinä, näyttäisi mitä toisella puolella on? Meissä, ajassa?

Kaksosen täydenkuun showssa saadaan siis kaksi näytöstä. Pohdituttaa millainen on tämän toiseuden luonne: jousimiehessä useus tarkoittaa määrällistä runsautta, kaloissa selkeästi toisenlaista vaihtoehtoa ja usein jopa päinvastaisuutta, mutta mitä tarjoavat nämä sukulaissielut neitsyt ja kaksonen? Neitsyessä kai pitää uhrautua vielä kerran, siis toistoja. Kaksosen amoraalisuus on kiehtovaa. Se antaa monta, mutta ei missään harkitussa järjestyksessä, toiset arvottakoot jos katsovat tarpeelliseksi. Pääasia on, ettei tarvitse tyytyä yhteen asiaan, tietoon, näkemykseen, vaan on olemassa myös muuta. Ja sellainen tahtoo pistää vipinää kinttuihin, molempiin eikä ole väliä mikä jalka astuu ensin, kunhan mennään.

Annetut Kuun kaksi näytöstä eivät ole peräkkäiset vaan yhtäaikaiset, kuin seuraisi kahta päällekkäistä näyttöä yhtä aikaa (sisäkkäistä, miten sen nyt rautalangasta vääntäisi?). Mielenkiintoisen, herkullisen synkronistisesti mieleen ponnahtaa katsojan reseptio eli vastaanotto. Me tulkitsemme kaikkea omaan tapaamme, omista lähtökohdistamme, eikä näytelmän antaja / tekijä pysty määrämään miltä se näyttää katsojan silmässä. Yrittää voi aina, mutta tieto suodattuu ”jotenkin”, randomisti, miten sattuu. Ei täysikuu ole koskaan pelkkää esittämistä, se on myös katsomista, eikös vaan. Synkronismi, samanaikaisuus, näkyi täällä siksi, että katsojan / loppukäyttäjän kokemusta on kovasti pohdittu viimeaikoina. Hullu Kuu epäilee saaneensa nyt ahaan, TÄHÄN olimme tulossa.

vastapäätä
pahin
kunnes pää
nauruun repeää

Sähikäinen

Hosulikuu, tämä eilen alkanut hullunkuunvaihe oinaan merkistä lähtien, ja on tästä olemassa vanhan kansan sanontakin, missä puhutaan juoksemisesta. Ehkä joku keksii. Pingottava kasvukuu on oinaassa ihan vaarallinen, koska energiaa tuntuu kasautuvan liikaa. Ei varmasti pahaa tarkoittavaa, mutta sellaista Ohoh! ja Hupsista -aikaa.

Hullunkuunajassa on neitsythenkisyyttä, vaikka sen pohjimmainen luonne kai pitää silti mieltää leijonamaiseksi. Oinaassa ajassa puuttuu kuitenkin kaikki varovaisuus. Ruuvia ei kierretä hiljakseen vaan rusautetaan voimalla ja kerralla nurinniskoin kierteiltään. Rymistellään, tempaistaan. Valmista tuskin saadaan aikaan, sillä se ei oikein sovi oinaan teemaan. Hullunkuunajan pitäisi olla valmisteluvaihe, missä viimeistellään ja huolitellaan, mutta eihän oinaassa tällaiseen riitä kärsivällisyys sitten millään. Taitaa olla suurempi kiusaus jättää kokonaan kesken. Näihin ehkä voidaan nöyrtyen palata myöhemmin, mutta tässä ajan vauhkoudessa ei varmasti myönnetä, että mikään olisi mennyt vikaan, ei vaikka olisi pää kainalossa.

Tällä kierrolla hullunkuunvaiheeseen tultiin mukavien tähtien alla, sillä Kuu nappasi ohimennen turvakseen hyvät kulmat taivaan parhailta Jupiterilta (joka on nyt vahva) ja Venukselta (jonka taas näemme taivaalla). Jos onnea on mukana, voi intohimokin leimahtaa. On kiusaus ajatella, että tämä kaikki leiskunta voisi tuntua mukavalta (Hullu Kuu onkin tässä viime päivinä useasti todennut, että kun nukkuu riittävän vähän ja on yliväsynyt, kaikki alkaa vaan naurattaa).

Jos koskaan on ajan hengessä pimahtamisen vaara, niin tällaisessa oinaan hullunkuunvaiheessa. Mutta nämä ovat toivottavasti pelkkiä sähikäisiä, leimahtavia tulitikkuja. Ei tällainen Kuun hulluus ole syvää, todellista, lopullista. Pelkkä hetken hepuli, väärässä tilanteessa kiekaistu hekotus. Roiskaisu mistä toivottavasti kukaan ei kanna pitkään kaunaa.

Me olimme veitsen terällä.
Me olimme koko ajan.
Pieni liikahdus ja…