Sirppi murtaa läpi

Kuun kulkua seurataan, ja sen kanssa kasvetaan sirpiksi kaksosen merkin loppupuolella. Sirpin ajaksi vaihe vaihtuu lauantaina illalla noin kahdeksalta. Kuu syntyi syklin alussa härässä, missä jo lähtökohta on tukeva ja jämäkkä. Ideaa ja suuntaa pitäisi tästä edelleen vahvistaa – ja taivas antaa meille kaksosen sävyn tähän työhön. Kaksosta ei pidetä vankimpina työn merkkeinä, se ei juuri kehuskele sitkeydellään, eikä ainakaan minulla ole mielikuvaa tästä merkistä, että vahvuutena olisi aikaisempien kokemusten kurinalainen hyödyntäminen. Kaksosta pidetään usean samantasoisen asian tutkijana, monen jutun kurkkaajana, vauhdikkaan nopeana. Kaksosessa on trendikkyyttä, mikä viestii ennemmin tulevasta kuin aikaisemman kertaamisesta.

Tieto on kaksosen aluetta, ja tässä ajassa se korostuu erityisesti. Kuun hallitsijana on Merkurius, joka on pian lopettamassa perääntymisensä aikaa. Merkurius on nyt kimpassa Uranuksen kanssa, ja tästä saadaan käänteentekevän uudenlaisen tietoisuuden sävyä. Ehkä härän aloituksessa oli jo sen verran perinnettä mukana, että taakse katsomista ei niin paljoa tarvita. Tai saattaa retro Merkurius hallita tämän. Ajan sävy tuuppaa kuitenkin paljon vauhdikkaammin kohti tulevaa kuin sirpissä normaalisti mentäisi.

Kaksosen Kuun sirpissä arvotetaan toimia sen mukaan kuinka kiinnostaa. Mielen kiinnostus, vain se ruokkii toimia. Velvollisuuteen liittyviä seikkoja saatetaan joutua kipeästi kohtaamaan, sillä sirpin hetkellä Kuu alkaa olla vastakkain Saturnuksen kanssa. Jos vain Kuulta kysyttäisi, se valitsisi sen mikä kiinnostaa, ei sitä mikä täytyy.

Tämän sirpin kaksonen kääntää sykliä jo paljon sosiaalisemmaksi kuin mihin kierto on tässä vaiheessa valmis. Saatetaan puhua ja esitellä keskeneräistä, vaikka härän aloituksen mukaan kannattaisi sellaisista vaieta. Tiedottaminen, kertominen, juoruilukin ovat kaksosen hommia. Ei välttämättä selitetä juurta jaksain ja koko totuutta, vaan tiedonmurusia sieltä täältä, eikä edes kovin järjestäytyneesti. Kaksosen vahvuutta on monipuolisuus, ja voi olla tarpeen laajentaa tehtävää, kierroksen ideaa. Etenkin, jos sieltä Merkuriuksen suunnasta saadaan mieleen jotakin aivan kertakaikkisen huikeata. Eihän sitä ole tarkoitus jättää käyttämättä? Uutta oivallusta, mielen läpimurtoa?

Kaksosen sirpissä perinteinen kuuhulluus ei taida olla niin kiinnostavaa, että siihen viitsisi heittäytyä. Mielen säkenöinti, hermoimpulssien ylirasitus, saattaa johtaa pimahtamiseen. Olo on kuin vietereitä singahtelisi päästä. Lepo ei todellakaan ole tämän sirpin ensisijainen tehtävä, nyt pörrätään täysillä. Se on varmasti uuvuttavaa, ja pitäisi osata hengähtää toisella kaksosen puolikkaalla samanaikaisesti kun toisella paahdetaan. Meno on riehakkaan iloista, mieli on korkealla, ja sellainen auttaa jaksamaan.

niille
jotka epäilevät
sanon vain
etten minä tuolillakaan istu
kuin muut

Oma kierros

Uusi alku on aina niin tervetullut, kun useita päiviä ollaan oltu kuin saunantakana lopetuspuuhissa. Kuun kierros härästä alkaen on tyypillisesti rauhallisen tasainen, kevään kukoistusta kasvattava, heleän vihreää aikaa. Mitä nyt taivaan symboliikasta saadaan, kun Uusi Kuu syntyy iltapäivällä kohta kolmen jälkeen? Kun Kuu kohtaa Auringon härän merkin alussa, ovat taivaan valot kahdestaan omassa kuplassaan, irrallaan kosketuksesta muihin voimiin. Härälle juuri tämä ”omahyväisyyden” symboliikka sopii, mutta voi olla kierron mittaan eri asia kuinka kukin saa homman toimimaan.

Aloituksen saaman tuen suhteen voidaan myös nostaa hieman kulmaa. Venus on kääntynyt liikeradassaan eteneväksi, mikä on tietysti mukavaa, ja se on edelleen hidas, mikä voisi näyttää Venusta tässä ajassa painokkaammin. Kuu ja Venus ovat suloisesti molemmat ylennyksensä merkeissä. Ihan loistavaa. Paitsi Venus sattuu olla kaloissa viimeisellä asteella, eläinradan vihonviimeisellä karmanmaksun kohdassa. Niin&näin on tällaiselta hallitsijalta saatu tuki ja turva. Omillaan saa Kuu lähteä polkuaan taivaltamaan. Ehkä tätä juuri halutaankin. Omaa juttua, omaa reittiä, ilman sitoumuksia, voidaan rauhassa keskittyä.

Härän aloituksen irrallisuuden sävy voi antaa vahvuutta jättäytyä sivuun turhista kähinöistä. Ajassa kuitenkin tapahtuu tämänkin kierroksen aikaan. Pluton voi katsoa olevan yhä pysähdyksissä vielä aloituksen aikaan, ja parin päivän päästä sekin perääntyy, kuten kulkevat Merkurius oinaassa, Jupiter vaa’assa ja Saturnus jousimiehessä. Merkuriuksen pysähdyksen hetki tulee olemaan poikkeuksellinen viikon päästä. Tämän syklin aikana tapahtuu lisäksi Kuun ja Auringon suhteita mittaavan Kuunsolmuakselin suhteen isoja, solmukohdat vaihtavat merkkiään. Leijona ja vesimies saavat huomion osakseen. Ajassa ihan erityistä voimaa saatetaan saada Marsin kulun myötä – joku voi arvatakin mistä on kyse kun Mars on kaksosiin siirtynyt.

Härän kierroksen tehtäviä voisivat olla konkreettisten asioiden luomiset ja fyysiset kasvut, omistuskysymykset, arvottaminen, jostakin kiinnipitäminen. On säilytettävä oma tahto, pysyttävä järkähtämättömänä, turvattava. Alku herutetaan itsestä, omavaraisuudesta, omaan tahtiin. Kyseenalaistamista ei oikeastaan ole, ja kasvukin on enemmän tosiasia kuin vain uskoa. Näin kierron alussa Kuun tunnelma on itsessään vahva, sillä kiertolainen on juuri tulossa lähimmäksi Maata. Sitkeästi, vakaasti – kierroksen lopussa Kuu saattaa ojentaa palkkion.

Eikö kuu ole
sama? Ja sama kevään
aika? Minäkö
tässä olen enää se,
joka silloinkin oli?

Nurinperistä sielua

Yön tunteina, vain muutamana jotka saadaan, on valtava energiakeskittymä tai -purkaus. Voi olla teistä kiinni kumpi. Oinaan kierron viimeisen kerran summaava Mustan Kuun yö alkaa Auringon laskusta, noin yhdeksältä illalla, ja päivä jolloin uusi kierto alkaa, nousee aamulla varhain, ennen kuutta jo. Mustan Kuun yön tunnelma määräytyy alusta, jolloin Kuu on oinaassa, vaikka se yön aikana pääseekin tulevan kierron merkkiin härkään. Oinaasta kierto alkoi, omista pyrkimyksistä, alkuvisiosta. Saimme taistella kaiken perääntyvän planeettaenergian kanssa. Liike ei ole ehkä ollut sujuvasti eteenpäin vievää. On aika mitata, onko peräännytty kauaksi sieltä mitä piti saavuttaa.

Aloituksessa mainitsin spontaaniuden, satunnaisuuden, silloin noin kuukausi sitten. Random ja Absurd paiskaavat kättä Mustan Kuun yössä. Kuu oinaan merkin lopussa, mielen pimeyteen suuntaavan yön alkaessa, kohtaa ihan täsmälleen Uranuksen, ja siihen yhtymään perääntymistään tekevän Merkuriuksen. Päässä voi räjähtää jo tänä yönä, tai ehkä se tulee vasta myöhemmin Merkuriuksen pysähtyessä retronsa päätteeksi. Tai ehkä molemmissa kohdissa jotakin räjähtää. Satunnaisesti, mielivaltaisesti.

Kuun oinaan yössä voidaan käyttää rohkeutta ja rehellisyyttä aseina, ja päästä nopeasti oivallukseen. Tai sitten huitaistaan hätäisesti. Oinaasta olen aina paasannut, kuinka tärkeää motivoituminen sille on. Pitää olla tarkoitus, jopa missio, sillä muuten homma kusee kintuille. Oinaan voima kääntyy itseä vastaan, jos suuntaa ei ole. Mitä tarkoitusta varten nyt oinaan vuoden ensimmäisen kuunkierroksen lopuksi hiljennytään sisimpäämme. Jos sisin vastaa takaisin, uskotko tähän vastaukseen. Rehellisyys on raakaa. Se ei kaunistele, selittele, eikä ymmärrä tai tue.

Yön henki tai tunnelma on yllättävä, ei sitä mitä odotettiin, päinvastainen. Oinaan kierroksen alussa saattoi olla tähän reippaaseen merkkiin liittynyttä räväkkyyttä. Nyt se on tiivistynyt pisteeseen, joka voi olla vastaus. Eikä se kertaa sitä mitä huudat, ei se ehkä ole ollenkaan samaa mieltä kanssasi. Sielu käännetään ihan nurinperin. Hulluuttako löytyy, sielu ja yö näyttävät.

Tosi tietäminen on oivallus
oivaltamisen mahdollisuudesta;
ja aavistusta epävarmempi.

Viimeisen ymmärryksen aika

Balsaminen, vanhoista vanhin kuunvaihe alkoi sunnuntaina aamulla seitsemän jälkeen Kuun ollessa kaloissa. Itselleen armollisen kalamaisesti tässä liu’uttiin ohitse, mutta kalojen Kuun ajassa anteeksianto saadaan toivottavasti helpommin. Vanhan Kuun aikaa saadaan pulikoida ensi keskiviikkoon saakka, joten tästä ehtii vielä saada kiinni. Paitsi kaloissa otteen saaminen on muutoinkin hankalaa.

Jos toisinaan eläinradan merkin symboliikka istuu kuunvaiheen kanssa saumattomasti, näin on osoittelevan osuvasti kalojen ja balsamisen vaiheen kanssa. Lopettaminen ja luopuminen tulevat itsestäänselvästi, pakottamatta, ihan vaarallisen helposti. Saattaa olla aiheellista olla tarkkana, ettei luopumisen huumassa päästä irti sellaisestakin, jolla olisi merkitystä, tai mitä todennäköisesti tarvitsee vielä. Tällaisessa ajassa korostuu halu sanoutua irti kaikesta mikä on nähty, mihin on kyllästytty, ja tätä piirrettä korostaa varmasti kuunvaiheen vaihdoksen aikaan ollut Kuun tarkin kulma pysähtyneelle Plutolle.

Mielestäni ylläkuvattu lopettamisen tarve on negatiivista kalaa, jolla on ikävä tarve liukua tavoittamattomiin silloin kun pitäisi terästäytyä ja ottaa vastuu. Se on väistöliikettä, kalamaista uskoa eli harhaa siitä, että kun epämukavasta irtautuu, se häviää puff olemasta, ja uusissa ympyröissä kaikki olisi sadunomaisen ihanasti paremmin. Kalojen balsamisen kuunvaiheen kohottavana ja myönteisenä tehtävänä näkisin ennemmin suuntauksen kohti henkistä ja sisäistä viisautta. Sellainen ei helposti tule, tarjottimella, mutta kierron mittaan on saatu aineksia rakentaa tietoisuutta, oppia ja ymmärrystä. Kaloissa sorvataan synteesi, mikä hiljaisesti elähdyttää meitä kohti seuraavaa aloitusta. Ja se on rehevä, kasvava, ja saattaisi vaatia henkistä kapasiteettia että sen kaiken konkreettisen ja fyysisen kasvunajan jaksaisi.

Kalojen Kuu tuntuu niin petollisen helposti kuuhullulta ihan missä tahansa vaiheessa, se ihan houkuttaa hulluuden vyöryihin mukaan. Heittäytymään, lillumaan, ajautumaan, ruokkimaan itseään. Kalojen kuuhulluus on sisäisissä tiloissa oloa, ja kuten tässä eläinradan kaiken keräävässä merkissä aina, toteutumisen muodot ovat monimuotoiset. Itkua, huokailua, itsesääliä, värjävää kaihoa, ja sitä luovaa hulluutta mikä saattaa lähennellä neroutta eksentrisyydessään. Tarjolla on monenlaista mielen sekoittavaa tyyliä. Ehkä sekopäisyyttä ei pitäisi liian jyrkästi tuomita, sillä kuka loppujen lopuksi määrää, mikä todellisuus on kaikkein oikein. Voi olla mahdollisuus ymmärtää jotakin laajemmin kuin vain sitä, minkä silmä näkee ja sormi koskee. Täältä tullaan universumi!

Aamunkoitto jo?
Eilisen polut kasteen
alla kiiltävät
kun palaan yöstä yksin
kuunvalo seuranani.

Kapteeni K käskee

Teitä on tästä varoitettu jo ennen joulua, mutta kukapa enää muistelee kuukausien takaisia manauksia. Astrovuoden ihkaensimmäinen kuunkierto täräyttää taas laskevan puolenkuun kohdassa. Ehkä joku muistaa tällaisten kiperien kohtien esiintyneen jo aikaisemmin, ja tällä kerralla puolikkaassa saamme korostuneiden kasvukohtien alleviivauksen ja kulminaation. Kuu taittaa kulkunsa pimeämmälle ja pienenevälle puolelleen kauriin viimeisellä asteella noin yhdeltä. Eläinradan karmallisimmalla kohdalla.

Kuu tavoittaa kulman Aurinkoon juuri ennen kuin Aurinko ehtii härkään ja tasoittamaan kevään tuloa. Tässä kierrossa kaikki isot vaiheet ovat vaihtuneet johtavissa merkeissä, alku oinaassa, kasvupuolikas ravussa, täysikuu vaa’assa. Näin ei aina tapahdu, että sykli pysyisi säntillisesti koossa, juuri viime kierroksellakin kävi siten, että tässä laskevassa puolikkaassa repesi jo toiseen merkkilaatuun. On tarkoitus tehdä pilkulleen oikein.

Kuu kauriin viimeisellä asteella merkitsee vastuunkannon korostumista. Mikä on velvollisuutemme? Viimeisessä asteessa on päättämisen, lopettamisen ja päättymisen sävyä. Pitää saada valmiiksi, mutta kyseessä ei ole myyntifiksaus tai meikkaus, vaan paljon lopullisempaa, oikeamielistä kohdilleen laittoa. Viimeisen asteen Kuu mittaa osaamista, pystyvyyttä, kykyä, mestaruutta. Täydellisyyteen pyrkimyksen tuntua voi olla, sillä mikään ei nyt riitä. Kuu kehottaa pätemään, näyttämään, kilvoittelemaan. Jos oman kunnianhimon kanssa on ongelmaa, tämä Kuu kaivaa sen kipuilemaan.

Kaikki eivät tykkää eivätkä hyväksy karmakortin pöytään lyömistä. Näin ei ole pakko ajatella, tuon nyt ajatusmallin vaihtoehdoksi. Väitin tätä kohtaa eläinradan karmallisimmaksi kohdaksi (myönnän että tässä on oma lehmä ojassa, oma läksyni) ja johdan päätelmän siitä, että kauris on Saturnuksen merkki, ja Saturnus on karman planeetta (muitakin on, mutta yleinen leima on juuri Saturnuksella). Saturnus on ajan planeetta, jossa on ulottuvuudet menneeseen, tämän hetken tekoihin ja tuleviin seurauksiin. Kauriin viimeisellä asteella tiivistyy se, missä pitää nöyrtyä polvilleen, mikä tulee oppia, se mikä on läksyksi annettu. Karma on väistämättömyyttä, sitä minkä kohtaa kun sen aika on tulla käsittelyyn.

Aikaa katsottaessa kuunvaiheiden kautta nyt on karman tunnistamisen ja käsittelyn ajankohta, seuraavaan sunnuntaiaamuun saakka. Voidaan pohtia ja kyseenalaistaa sitä, kuinka voimakas ajanlaatu kuunvaiheesta voidaan ”saada”. On hyvä olla kriittinen, ja mieluummin tunnustella itse, onko näin, iskeekö karma avokämmenellä, vai olisiko tämä vaan ihan tavanomainen Kuu vähenevässä kierrossaan, normaalin vaativainen kauriin sävyn mukaisesti. Ei kaikilla ole omalla kartallaan kauriin viimeisellä asteella mitään hälyttävää. Jos sattuu olla, voi olla syytä valmistautua henkisesti ”sattumuksiin” (ei yllättävällä tavalla vaan joutuen väistämättömien ratkaisujen eteen, sattumisella tarkoitan kipua ja tuskaa).

Kuu kauriin viimeisellä asteella merkitsee mielestäni askeleen astumista, tekoa. Sana karma on kotoisin sanskritista ja tarkoittaa juuri tekoa ja toimintaa. Näin osoittelevana Kuu ei johdattele vaan käskee.

Kuu taas heilauttaa Kuunsolmuja kulmallaan Auringolle, eli tässä kiperässä kohdassa myös solmut pysähtyvät ja huojahtavat kulkusuunnassaan epäröivämmäksi, aivan kuin suuntaa tunnustellen. Tämä lienee merkki, että suinpäin ei ole syytä rynnätä mihinkään, vaan kuulostella mitä kyseenalaistetaan. Annetaan tuntemusten tulla ja kuunnellaan sisäistä ääntämme. Koska Kuu matkaa suhteellisen lähellä Kuun alasolmua, ei tämä nurinperisyyden aika kestä nyt kovin pitkään, ja lauantain puolelle tullessamme solmujen liike palautuu Kuun ylittäessä linjan. Jos aikaa haluaa kovin tarkasti seurata, merkitsee tämä sitä, että valtavin kasvutapahtuma ja karmatehtävän suoritus jää lauantaihin, koska jo sunnuntaina aamulla Kuu painuu vanhankuun aikaan. Ehkä näin orjallisesti ei ole pakko toimia. Jos karmansa laadusta ja tehtävän luonteesta saa kiinni tulevina päivinä, olettaisin että kyllä näihin on nyt tartuttava.

Jos Kuuhulluutta nyt olisi, veikkaisin sen laadun olevan ahdistusta, angstia, maanraossa lyötynä virumista, aika mustaa. Ei kauhean hilpeätä. Seison kivellä, katsotaan kipsahdanko.

Näen kaiken häkellyttävän selvästi.
Loppu saattaa olla lähellä
tai sitten olen vihdoin oppinut katsomaan.

Isojako

Mitäs laitatte jakoon kun Kuu aloittaa vaiheissaan siemenkuun levittämisen jakson lauantaina aamupäivällä? Jousimiehessä jaetaan isosti, mutta ennemmin painavaa asiaa kuin useita pikkujuttuja. Ja vaikka jouskari on humoristinen ja rento, loppujen lopuksi ollaan kauhean tosissaan. Kyse on niin valtavista, mullistavista seikoista, lopullisista ilosanomista, että jakoon vaan!

Siemenkuun perusidea on skorpionimainen, mutta kyllä jousimiehen reippaus tuo mahtavaa vaihtelua. Jos ei sielujaraatelevaan voimaan päästä, niin paljon hauskaa voidaan yhdessä pitää. Kummallakin tyylillä on kannattajansa, ja aikansa. Ja nyt taivaan aika väittää, että on menestyksekkäämpää viedä sanomaa rennolla otteella isoihin porukoihin kuin pyrkiä syvältä transformoivaan intiimiin kosketukseen.

Jousimiehen Kuun ongelmia on lueteltu ennenkin, saarnaavuus ja suurisuisuus, olankohautus vähäpätöisiksi katsomilleen, tahdittomuus. Listaa voisi nillittää pitkään, mutta kaikessa ärsyttävyydessään jousimiehen Kuu on hellyttävä innossaan, idealistisuudessaan anteeksiannettava. Jousimiestä ei tavallisesti mielletä hyväuskoiseksi, mutta kun sillä on niin kova usko toisten hyvyyteen, joudutaan joskus pettymään. Joviaalissa myönteisyydessään jousimiehen Kuu menee eteenpäin, yrittää jotakin muuta, jos ei nappaa. Ei jäädä harmittelemaan eikä rypemään.

Siemenkuussa annetaan sitä mitä osataan, ja jousimies saattaa luvata sellaistakin mitä ei ihan taida. Sanoma ja tieto pyritään levittämään niin laajalle kuin ikinä irtoaa. Kuinkahan monta lopullisen tiedon ja aukottoman teorian jakajaa kohtaammekaan. Tylsää ja ankeaa tämä ei ainakaan ole.

Entäpä kuuhulluus tämän siemenkuunvaiheen aikaan? Kuu on radallaan niin kaukana kuin olla voi, joten vetovoimasta emme saa revittyä mitään. Vaiheen vaihtuessa Kuu on harmillisen vähän kontaktissa mihinkään taivaan tekijöihin, mutta idealismiin ratkaisua hakeva kulma Neptunukselle on syntymässä: se voi tarjota jotakin maankamaralta irrottavaa, niin ettei nähdä todellisuutta, joten hulluahan sellaisen täytyy olla. Taidanpa heittäytyä.

Hullun Kuun vinkki siemenkuunajalle on, että iloitkaa ja riemuitkaa nämä päivät. Laskeva puolikas kolahduttaa polvilumpiot säröille ensi keskiviikkona.

Kaikissa asioissa on osa kaikkeutta,
paitsi mielessä; ja on asioita joissa on myös mieli.

Täydenkuuntanssi

Täydenkuun aika tulee tiistaina aamulla vähän yhdeksän jälkeen, ja varmaan tätä edeltävä yö on jo Kuun kuumotusta. Osoittelevasti Kuu täyttyy taivaankannen energisimmässä kohdassa, sen paljonpuhutun ristin ytimessä (kyse on planeetoista, ei kirkollisista asioista, vaikka Pääsiäisen piinaviikkoa vietämmekin). Kuunvaiheena täydenkuunaika kestää ensi lauantain aamupäivään saakka, ja sen kuluessa ristirakennelman purkauskohdassa oleva Pluto pysähtyy. Kyseessä on siis hyvin intensiivinen kuutamo.

Vaa’an täysikuu on juuri sitä mitä me kuutamolta odotamme. Huomiota puolin ja toisin, esilläoloa ja esiintymistä, valmiuksien esittelyä, kohtaamista ja palautetta. Aika on isoa ja yllättävää, kun Kuu täyttyy samalla linjalla ajassa vaikuttavan Jupiterin ja Uranuksen kanssa. Tässä ei voi mitenkään välttyä vastavuoroisuudelta, eikä selkeästi ole tarkoitustaan väistää toista, vaan kohdata. Oinaan kierrossa on rehellisyyden ja aitouden sävy, ja on tarkoituksenmukaista ulottaa se kulminaatiopisteeseenkin. Ei feikata, vaan todella kohdataan.

Vaa’an Kuu on peilien peili, mutta kaikkea koettua ja havaittua tulkitsemme oman itsen kautta. Odotukset maalaavat tuntemuksia. Tunnistamme ehkä itsessämme halun mennä vastaan, mutta tämä ei saisi kaikesta intensiivisyydestä huolimatta olla liiallista. Vastavuoroisuudessa on tarkoitus saada itsellekin, ei vain kiemurtaa sellaiseksi minkä olettaa toisen tahtovan.

Ei kannata lietsoa itseään odotuksiin vaikeasta ajasta. On lopulta vain energiaa, vaikkakin nyt harvinaisen vahvaa, ja kun ajan vaateeseen vastaa taiten, on tässä mahdollisuus saavuttaa paljon. Taivaalla on paljon annettavana, ja siksi on luontevaa ottaa voimat käyttöön. Kohtaamisessa on rytinää, mikä yllättää valmistautumattoman. Se voi olla intohimoa, hullaantumista, jopa manipulointia. Aika leiskuu vahvimmin Jupiterin ja Uranuksen vastakkaisuutta, ja siitä saamme kummallista ristiriitaa, sillä samalla kun on tahto toisen luo, on vapautumisen teema ollut olemassa jo pitkään. Kuunnelkaa itseänne ja katselkaa peileihin, mitä tämä voisi käytännössä olla. Ehkä se toinen, jonka kohtaamme, ei ollut sitä mitä odotimme. Tämän Kuun aika voi olla opettavainen, itsestä ja toisista.

Yhteinen elämä, kahden vaaka;
noin vain sinä painat kuppisi alas
ja minulla on äkkiä
tämä korkean paikan kammo.

Kuu solmussa!

Kuunvaiheista kreisein, hullunkuunvaihe alkaa perjantaina päivällä noin puoli yhdeltä. Tämä on kasvupuolen vaiheista viimeisin, jossa kiritään kohti täyttäkuuta. Blogin ilmestymisen vuosina ollaan nähty monta huikean hullua kuunaikaa, mutta tämä hullunkuunvaihe on ehdottomasti TOP-kympissä. Henkäisyttää, päivittelyttää – vaihe ei useinkaan vaihdu ihan näin ”järkyttävässä” eläinradan kohdassa. Onkohan hyvä vai huono asia, että hullunkuunaikaa saadaan viettää enimmäkseen viikonloppuna?

Kuunvaihe vaihtuu hulluksikuuksi neitsyen merkin alussa. Sinänsä osuvaa, koska olen ennenkin pohtinut täällä sitä, että neitsyt sopii ominaisuuksiltaan vähän liiankin hyvin tämän vaiheen kanssa yksiin. Pingottaminen korostuu. Kuun merkki sinänsä ei ole poikkeuksellista, sillä tässä oinaasta alkaneessa kierrossa tämä kasvukauden kirimisvaihe tulee aina joko leijonassa tai neitsyessä. Spesiaalikeissi tästä tulee siksi, että vaihe vaihtuu Kuun ollessa Kuunsolmulla. Symboliikka viittaa isoihin asioihin, tarkoitukseen ja suuntaan, päämääriin – niin isoihin kuvioihin että vaatimaton neitsyen Kuu hullunkuunvaiheessa on helisemässä. Riittääkö millään? Mitä tahansa tehdäänkin, nyt näyttäisi jäävän iso jälki.

Solmulinjan ylityksessä muuttuu aina solmujen kulkusuunta. Kuu kääntää tässä ylityksessä solmut kulkemaan normaaliin suuntaansa, mikä on hyvä, mutta tämä lisää painetta mennä eteenpäin. Varovaisuuteen voisi olla aihetta, paitsi jos satavarmasti tiedetään mitä halutaan. Ehkä Saturnuksen pysähdys antoi realismia nähdä mitä todella täytyy tehdä. Neitsyen Kuu on hyvä velvollisuuksien täyttämisessä. Tiedostaminen on osoittelevammin pointti tässä kohdassa kuin monissa muissa nähdyissä vaiheen vaihtumisissa: neitsyen Kuu saattaa jäädä viimeistelemään yksityiskohtaa, kun nyt olisi syytä nähdä isot kokonaisuudet (jos on niinkin isosta asiasta kyse kuin elämän tarkoituksesta, eiks se ole iso asia?).

Tiedostamisen ja tiedon maailma tulee olemaan läsnä vaiheen aikana. Kuka hallitsee ja auttaa neitsyen Kuuta pohdinnoissaan? Merkurius, jolle Kuu on hyvässä kulmassa. Merkurius on pian aloittamassa perääntymisensä jaksoa, eli sen kulkuvauhti on erittäin hidas. Painokkuutta on havaittavissa. Tämä saattaa olla ratkaiseva tekijä siinä, tiedostetaanko nyt miten hullunkuunvaiheen aikana tulee toimia. Merkuriuksen pysähdyksen ja suunnan käännöksen hetket tulevat tämän vaiheen kuluessa. Alkaa olla hyvä ajankohta pukea siivet jalkoihin ja liikkua ketterästi eri tasojen välillä. Ja kun ollaan Kuun yläsolmun kohdassa, mennään ylemmälle tasolle. Symbolisesti korkeammalle.

Ajan mahdollisuudet olla kuuhullu ovat olemassa, mutta tämä ei näyttäisi olevan yksiselitteisen hullua. Järkeviä aineksia saattaisi olla kasassa melkein enemmän. Kuunsolmun sijainti Kuulle on toki erityinen, koska solmulinja kertoo Kuusta ja Auringosta, se on valojen ratatasojen tekninen leikkauskohta toisiinsa nähden. Solmulinkitys korostaa taivaan valoja. Jos tilanne olisi toisinpäin, Kuu nyt juuri alasolmulla, oltaisi melko yksiselitteisesti vaikeamman edessä. Yläsolmu on ”hyvä”, mutta vaativuudessaan pelottava. Millainen turnauskestävyys on neitsyen Kuulla, pimahtaako herkästi vaatimusten alla? Tyytyykö puurtamaan hiljaisesti täyttymystä kohti, vaikka urakka vaikuttaa isolta?

Kollektiivinen piilotajunta on arkisin työpöydän laatikossa.
Juhlapuheissa se nostetaan pöydälle.
Jos kissa nostetaan samalle pöydälle, se syö sen.

Tunnetko minut?

Kasvavan puolikkaan Kuu ei paljoa kysele kun se tempaisee mukaansa. Yksi vahvimmista ja kuunkaltaisista ajoista alkaa, kun oman merkkinsä ravun puolivälissä Kuu tulee illalla puolikkaaksi noin puoli kymmeneltä, vähän jälkeen. Kasvavan puolikkaan Kuu on siksi rapumainen luonnostaankin, koska oinaan uudenkuun syntyessä kasvava puolikas tulee ravussa, jos haluamme verrata vaihtuvaa sykliä oletusarvoon. Vielä tässä paikassaan Kuu kulkee juuri kuten pitääkin, ja rapuiset päivät jatkuvat vielä muutaman päivän.

Ravussa Kuu on puhtaimmillaan itsensä heijastaja, oma mestarinsa ja käskijänsä, ja siksi tässä omassa merkissä Kuun ilmentymät tahtovat olla ylitsevuotavia. Ravun Kuu on aaltoliikkeen heilahdusta, joskus kiivasta myrskyä edestakaisin tunnelmasta toiseen, joskus iloista liplatusta, toisinaan syvällä seisovaa vettä mikä imee pohjalleen, joskus taas niskaan ropisevaa maailman antia. Ravusta, jos toisistakin vesimerkeistä mielestäni melko harhaanjohtavasti yleistetään, sanotaan sen olevan tunteitten vietävissä. Olisiko kuvaavampi ilmaisu tuntemusten vietävissä. Jokin tunne itsessä on niin vallitseva, että se peittää alleen muun havainnoinnin olotilasta ja ympäristöstä. Tunteet eivät sitten ravun tapauksessa tarkoita lämpöistä kiintymystä, ihastusta, rakkautta – pelkästään. Mitä te tunnette tällä hetkellä? Turhautumista? Ylemmyyttä? Kyllästystä? Epämukavuutta? Innostusta? Kauhua?

Ravun Kuu on aktiivisessa vuorovaikutuksessa itsensä elämän kanssa. Se saa aikaan reaktioita ja reagoi itse siihen mitä tapahtuu. Kuin vuoksi ja luode vuorovedet, Kuun vaivaamat, Kuu antaa tunnetta kohdata sitä mikä ympärillä on, ja se vaihtaa tunnetta toiseksi yhtä arvaamattomasti. Joskus riittää pieni murunen, pilkahdus, kun jo koko maailma kääntyy toisin. Välillä ei riitä vaikka vuori astelisi eteen anelemaan. Ravun Kuu tekee just niin kuin siitä tuntuu, itsestä.

Kasvavan puolenkuun taitekohta on Kuun syklissä yksi voimakkaimpia hetkiä. Heilahtaa todella, kuin horisontti yhtäkkiä keikahtaisi nurin. Tässä on aktiivisin kasvuvoima kohti tulevaa täyttäkuuta, tämän jälkeen Kuu on selkeästi isommalla puolella. Kasvitkin kurkottavat sen valoa kohti. Tässä puolenkuun suhteessaan oinaan Aurinkoon valot ovat pakottavan aktiivisissa kulmissa vahvimpaan planeettakuvioon näinä aikoina: Kuu tulee vastapäätä Plutoa, Aurinko vastapäätä Jupiteria ja kohtaa sitten Uranuksen. Sähäkkää energiaa on tarjolla, sellaista ettei sitä voi väistää, se jyrää ja osuu vaikka menisi puun alle piiloonkin.

Kuitenkin hyvin nurinkurisesti tämä Kuun puolikas kuin itseensä ottaen tästä kaikesta vauhdista, hoputtamisesta, paineesta, kääntää Kuun solmuparin liikkumaan solmuja katsoen taaksenpäin, jo katsottuun suuntaan. Tästä ajasta ei saataisi suunnalle mitään apua. Kuvitellaan Kuun tuiskahdus, tuikea käännähdys. Enkä! Ja ihan sitten koko puolenkuun aktiiviaika kuluu tässä solmujen huojahduksessa nurinperiseen liikkeeseen. Saadaanko luvan kanssa vängätä vastaan, kiukuta? Kuuhulluja ainakin saadaan olla tällaisin perustein.

Vain olla.
Mitä mahdollisuuksia se antaakaan hylättäväksi.