Kynnyksen perspektiivissä

Viime yönä Kuu puolittui näkymättömmästä kasvamaan täydemmäksi vesimiehen yksilöllisyyttä ja samanaikaisesti yhteisöllisyyttä korostavassa merkissä. Samalla Auringon ja Kuun kulussa kohdattiin neliökulman haaste, mikä tällä kynnyksellä asetti Kuunsolmulinjan etenemään. Ajassa on tarjolla nurinkurista vaihtoehtoisuutta. Päivänselvä ei sovi ratkaisuksi, on tehtävä ja ajateltava toisin. Lisäksi Kuunsolmut kulkevat tällä erää merkkivastakkaisuudessaan vaa’asta oinaaseen siten, että nyt Kuulta kestää kovin pitkään ehtiä alasolmulle ja palauttaa solmujen kulku normaaliksi. Koko viikonloppu sekä maanantai ja tiistai ovat leimallisesti harkinnan aikaa.

Pitkä vatvominen ei sovi vesimiehen uudistavaan henkeen mitenkään. Vesimiehen merkissä veden pitäisi päästä virtaamaan, ja Kuunsolmut sen sijaan käskevät pidättelemään, yhä ja aina vaan. Katse kannattaa suunnata siksi vielä etäämmälle kuin lähipäiviin, futuristisesti paljon kauemmas, utopistisiin tavoitteisiin, jotta vesimiehen älyllisyydestä olisi nyt mitään hyötyä.

Viime vuonna samoihin aikoihin, Kuun syklin ollessa samassa vaiheessa ja merkissä, kirjoitin itsensä nurkkaan blokkaamisen vaaroista. Haasteiden kohdalla täytyy ajattelua laajentaa, jopa siihen pisteeseen että kyseenalaistetaan, onko haaste se, miksi sitä luulemme. Haaste voi olla mahdollisuus, aikaan sisältyvä vinkki nähdä asiat toisesta perspektiivistä, jollei peräti nurinperisesti.

Väännöltä tämä voi tuntua, mutta asenne ratkaisee aina. Kynnykseen ei ole pakko itseään kolhia, ylitse voi lentääkin. Tosin voiko lentää, kun Kuun sykli lähti pimennyksestä?

Joka on juuri tavannut
ulkona pimeässä pirun
ei kai heti voi mennä sisään
salin kahvisorinaan
ainakin henkisavut
ensin
porstuassa.

Uskosta ja sirppikuusta

Edelleen kalvavan epäilyksen vallassa totean, että Kuun kierrossa päästään sirppikuunvaiheeseen tänä himmeän sateisena maanantaina yön pimeyden iskiessä jo päälle viiden aikoihin. Kuu ennättää sen verran pitkälle jousimiehen intomielisessä, optimistisessa merkissä, että päästään käsiksi konkreettisen tekemisen aikaan. Jousimiestä pidän abstraktina merkkinä, mutta on siinä ruumiillinen puolensa, mitä ei tosiaankaan tarpeeksi usein muisteta.

Sykli alkoi pimennyksestä, enkä päästä teitä vielä unohtamaan sitä. Tämä on vaativampi kierros, vaikka sirpissä kuinka alkaisi tuntua hyvältä, myönteiseltä ja onnistuvalta. Sirppikuun aikaan ajan idea tulisi vakauttaa ja löytää sille oikea muoto. Ihan kuin dreijaisimme savesta maljan, muodottomalle tulee antaa henki ja koti.

Jousimies taitaa sittenkin olla paikallaan kun tälle kierrokselle ponnistettiin skorpionin ehdottomuudesta ja vaativuudesta. Me tarvitsemme uskoa – ideaamme, näkemyksiimme, itseemme – ja sen muodostamisessa jousimiehen Kuu on mestari. Kukaan ei tiedä paremmin kuin jouskari, mihin pitää uskoa. Vaikka pimennyksen siivittämä alku skorpionissa tuntuisi pelottavalta ja mahdottomalta, tämä sirppikuu käskee luottamaan sen oikeuteen ja oikeellisuuteen, minkä syvällä sisimmässään kokee.

Pitäisi olla rohkeutta, uskallusta, sulaa hulluuttakin heittäytyä sen jutun taakse, minkä omakseen kokee. Jousimies ei enää epäile, jos on oman lopullisen totuutensa löytänyt, vaan uskoo siihen kyseenalaistamatta, fanaattisesti, eli todella hölmösti käyttäytyen. Myöhemmin toivottavasti saadaan kierroksella kohtia, joissa saadaan sen verran epäillä, että korjausliike onnistutaan tekemään. Jouskari ei liikettä korjaa, se paahtaa eteenpäin. Sukeltaa altaaseen tarkistamatta missä on syvä pää, tuuriinsa luottaen.

Jos usko ja totuus ovat vielä löytämättä, nyt pitää kiireesti niittää sirpillä tietoa. Pitää etsiä oikeasti, kulkea ja laittaa jalkaa toisen eteen, käännellä kiviä löytääkseen.

Et kai tahdo minun näkevän niin kauas
että sokenen sille mikä on minua lähinnä:
multa ja juuret, ruoholle varisseet lehdet.

Mustasta valoa kohti

Suhtaudun alkaneeseen Kuun kierrokseen syvän epäluuloisesti, varauksellisesti ja varovaisesti. Uudenkuun aikaan tultiin viime yönä pimennyksessä skorpionissa, ja aloitus on niin syvän musta kuin olla voi. En minä mustuutta pelkää, sillä se on täynnä sisäistä voimaa. Pimennyksestä alkanut sykli on merkittävä ja tärkeä, kertakaikkiaan vahva, se on niin tumma että on oikeastaan kirkas, mutta vain ytimen ja sisimmän tietoisuudessa; keskellä liekki, muualla vielä pimeää. Jos riittää, että tahtoa on, näillä mennään nyt eteenpäin. Tuntuu myös siltä, että valinta ei ole omissa käsissä ollenkaan, olihan alku Auringonpimennys ja siten osa suurempaa suunnitelmaa. On pakko aloittaa, vaikka tyhjästä. Nousta Feeniksinä.

Skorpionin Uusi Kuu on tahdonvoimassaan, draamassaan vaativa. Se kysyy huolellisen suunnitelman, tahtotilan ja omien voimien löytymistä. Kaikessa raastavuudessaan se on miltei riemukas opettavaisen tulikokeen tavoin. Nyt ei heikot pärjää, ja uusi juttu pelottaa niin ettei rauhoittavat auta. Samalla skorpionikuu on vakaa ja kovuudessaan tyyni. Sen voimaan voi luottaa, jos uskaltaa. Tällaisessa ajassa ei heiluta jokaisen tuulen mukana.

Epäilykseni tulevan kuunkierron sävyistä nostatti muiden kuunvaiheiden helppous. Sen täytyy olla näennäistä, sillä loogisesti ajatellen skorpionista lähteneen alun täytyy olla vaikea, etenkin kun eteenpäin ponnistetaan pimenneestä Auringosta. Mutta ei Kuu ole looginen! Aloitusta seuraavat vaiheet lupaavat innostusta, sujuvuutta, herkkyyttä, valoisuutta ja optimismia. Onko tämä näennäisyys totta tulevaisuudessa, sen ratkaisee ilmeisesti toivomme ja tekomme.

Syklissä näyttää tämä musta alku sekä tyypillisesti hullunkuunvaihe olevan ne upottavat suot, joissa kapsahdetaan hulluuteen, jos tähän suuntaan ollenkaan ollaan menossa. Perusrakenne pysyy kuitenkin koossa ja vakaana. Kuun hulluudet voivat olla ne rikkaimmat oivalluksen hetket, mennään siis nerouden ja hulluuden rajoja paukutellen, lähdetään katsomaan mikä on transformaatio, millaiseksi synnymme uudestaan.

Otan itseäni kädestä ja virtaan eteenpäin
viiruina pimeää ja vastahankaa
eteenpäin aina eteenpäin
vain vauhti on
                mutta ketä
ketä minä pidän kädestä
käännyn itseäni päin
                pysähdy
näytä kasvosi
vauhti lyö vastaan
pimeä tyhjä ilma
vain vauhti oli
eteenpäin

Lyhyt syvyys

Nyt olen vähän myöhässä, mutta mitäpä uutta sellainen olisi tässä vanhan Kuun aikaisessa tuumauksessa. Tutkailin jo eilen, että tämänkertainen Mustan Kuun yö jää tällä kerralla hyvin lyhyeksi, mutta saattaa olla sitäkin intensiivisempi. Kun Aurinko painui mailleen siinä puoli kuuden jälkeen, saatiin yö alkuun, mutta Mustan Kuun osalta se päättyy tulevaan pimennykseen ja Uuden Kuun syntymään jo yhden aikoihin tulevana yönä. Vielä on siis muutama hätäinen tunti aikaa syväsukellukseen.

Näissä tunneissa Kuu saattaa vaihtaa tunnelman äkkinäisesti, sillä se kulkee vaa’an loppuasteista kohtaamaan Auringon skorpionin merkin aivan alussa. Mustan Kuun yötä ajatellen kaikkein kinkkisin hetki saattaa ajoittua 22:17 – 23:53 väliseen ajankohtaan, koska tällöin Kuu on vaa’an viimeisellä asteella. Tämä on karmallinen kohta, ja Mustan Kuun yön osuessa tällaiseen hetkeen, voi mieleen nousta vaikeita asioita käsiteltäväksi. Ehkä Kuu on luontevampi siirtyessään skorpioniin, vaikka se onkin Kuulle itselleen vaikea merkki. Mustan Kuun yöhön skorpioni kuitenkin sopii erittäin hyvin: syvyydet ovat ulottuvilla.

Toivotan nopeita, mutta onnistuneita prosesseja kaikille omaan mieleensä sukeltaville.

suonissa
menetetty kesä
yksin kuolleita lehtiä laulussa

 

Keitossani on kärpänen

Vaikka Kuu tulevana yönä yhden jälkeen painuu vanhan Kuun aikaan, ei tämä kierto ole ollenkaan vielä kätelty eikä loppuun katsottu. Vielä on paljon tekemistä ja valmisteltavaa, ennen kuin voidaan paketoida tämä vaa’an Uudesta Kuusta alkunsa saanut sykli. Vanha Kuu saadaan neitsyessä, eikä sen vuoksi kyetä luottamaan asioiden valmistumiseen itsellään. On varmisteltava, hermoiltava, epäiltävä, etsittävä virhe. Ihan varmasti jossakin meni pieleen, olisin voinut olla parempi.

Neitsyen pingottuneessa mielenlaadussa on hyvin vaikea heittäytyä oman mielen syvyyksiin, ilman että tästä seuraisi itsesyytöksiä ja tuhkan varistelua päälle. Sitähän pöllytettiin jo aikaisemminkin tämän kierron kuluessa, ja balsaminen Kuu merkitsee usein kertausta, taakse katsomista, vanhan tutkimista. Historia täytyy tietää, jotta uutta pääsisi rakentamaan. Tällä kertaa neitsyt (= me kaikki tässä ajassa) on varma, että historiassa on virhe.

Viimeisessä kuunvaiheessa on tehtävänä muodostaa synteesi. Loukaantukaa toki jos siltä tuntuu, mutta symboliikan tasolla neitsyen merkki on vihonviimeisin synteesin muodostaja. Polaarimerkeissä neitsyt – kalat tämä viimeinen eläinradan merkki on se summaaja, yhteensulattaja, varsinainen sopankeittäjä. Neitsyt noukkii yhden tekijän ylös, analysoi sen, mutta ei vaan kykene näkemään laajaa kokonaisuutta. Sen vuoksi nyt voidaan ainoastaan tutkia osia sieltä, toisia täältä, mutta koko menneen kierron tarkoitusta voi olla vaikeata hahmottaa.

Epätietoisuus saattaa muutoinkin olla päivän vahvin teema, sillä ne solmut, kuiset sellaiset, joista olen koko kierroksen ajan paasannut, kulkevat nyt harkintaa painottavaa suuntaa. Mielestäni nämä vanhan Kuun tulevat päivät eivät ole luontevaa aikaa siirtyä eteenpäin ja aloittaa uutta, nyt jos koskaan olisi syytä malttaa katsoa, odotella aikoja parempia.

Meille on tulossa melkoinen aloitus, sellainen oksat pois -uusikuu, johon on syytä valmistautua huolella. Niin tarkkaan kuin neitsyt vaan ikinä voi. Kirjoitetaan lista mitä kaikkea täytyy muistaa. Tehdään SWOT analyysi. Vastaukset käyriksi, sektoreiksi ja diagrammeiksi. Jos virhe ja syyllinen löytyvät, opitaan siitä. Ja jos hermostuttaa, pähkinöiksi sitten vaan.

Niin kuin hidas vihlaisu
pois surusta jolla ei ole loppua
kuin jousen äärimmilleen jännitetty
kuin päiväläisen uskollisuus
kuin toivottomuus metsässä
kuka haastaa metsän sadun
kuka puhuu vetten jymyn
kuka nielee auringon peilit?

Ensimmäinen hullu vuosi

Pohdin areenaa, minne tämän erilaisen päivitykseni laittaisin, mutta päätin jakaa sen kuunvaiheisiin liittyvien tekstien seassa. Tässä blogissa en ole muita astrologisia mietteitäni jaellut, mutta tämä stoori liittyy kuitenkin olennaisesti juuri tähän blogiin. Hullunkuunajan blogilla on tänään synttärit, ja blogin ensimmäinen Auringonpaluu tulee huomenna aamuyöllä ihan suden tunteina.

Auringonpaluun kartalla huomionarvoiselta vaikuttaa perääntyvän Merkuriuksen tarkka yhtymä Auringolle, onhan Merkurius tässä niin nousun kuin keskitaivaankin hallitsija. Merkurius on juuri syntynyt uudeksi, kyseessä on alakonjunktio Auringolle, uuden aamutähden syntymä. Merkuriaaninen juttu ei olisi blogille pahitteeksi, mutta nyt Merkurius joutuu melko kiperään paikkaan. Eroa Aurinkoon on vain 22 kaariminuuttia, mutta tässä on ratkaisevat viisi liikaa! Perinteisen astrologian mukaan cazimissa oleva Merkurius (17’ etäisyys Auringosta) olisi loistava ja Merkuriusta korostava, mutta nyt on kyse combustista, missä ei olla Auringon kirkkaassa ytimessä vaan jäädään sen säteiden polttamaksi. Toinen mielenkiintoinen tekijä on Merkuriuksen paralleeli, avaruudellinen samantasoisuus Neptunuksen kanssa. Joko lillutaan pimeydessä ja sumussa, tai mielikuvitus auttaa kirjaimet näppikseltä esiin.

Kuusta kertovassa blogissa pitää Kuu huomioida ensisijaisesti, ja leijona-Kuu jää aspektittomaksi ainakin minun kriteereilläni. Kulma Uranukselle on vielä liian väljä. Aspektiton Kuu olisi keskeinen, ja leijonassa ”loistava” eli omanarvontuntoinen, mahdollisesti huomionkipeä. Jos katsotaan Uranuksen kulman kautta, mukana olisi arvaamattomuutta. Melkoista vauhtia hulluille kirjoitukselle näyttäisi antavan Out-of-bounds tilassa olevan Marsin kulma vaa’assa sijaitseville keskeisimmille tekijöille (Aurinko, Merkurius, Venus ja Kuun yläsolmu), sillä se voi usuttaa vaikka minkälaisiin tekoihin. Tämä olisi samantyyppinen tekijänä kuin Kuun kulma Uranukselle.

Hullunkuunajan blogi saa paluukartalle viimeisen neljänneksen kuunvaiheen, eli vähenevän puolenkuun ajan, josta juuri viimeksi tilitin vaikeana ratkaisun paikkana. Ja se blogin syntymäkartan kuunvaihehan tietysti on hullu kuu, gibbous, täyttymykseen pingottava neuroottinen pöhkökuu. Laskevan puolenkuun vaihe on yhteisöllisempi, eikä siinä enää sallita omakohtaista omaan napaan tuijottamista. Miten sitten tulee oirehtimaan jatkossa, jää todennettavaksi kuunvaihe kerrallaan.

Itse tykkään nykyään antaa Vertexille ison merkityksen, ja se tulee mainiosti Merkuriuksen huoneeseen ja ilman merkkiin, hyvään kulmaan Auringolle ja muille vaa’an tekijöille. Lisää netissä kirjoittamista? Enemmän astrologiasta kun ollaan vesimiehessä? Vai viekö tulevassa leijona-Kuu voiton performansseillaan? Millaisena teidän silmäänne näyttää Pluton kulma nousulle – rasite vai entistä intensiivisempi ote?

Vuosi hulluilua on takana. Palautetta saa antaa, miten olette tämän kokeneet.

 

It’s my party and I’ll cry if I want to

Rohkenen väittää, että ravussa vaihtuvan vähenevän puolenkuun kohdalla on kyse selviytymisestä. Mieli on tosin kaukana rohkeasta, kun tuumin tänään illalla vaihtuvaa kuunvaihetta. Laskeva puolikuu on se kohta kierrosta, missä sukelletaan pimeämmälle puolelle. Täydenkuun valo on jäänyt taakse, ja Kuu pienenee syntyäkseen tyhjästä ja näkymättömästä maagisesti jälleen uudeksi.

Kuu kulkee omassa merkissään, mutta periaatteessa päinvastaisessa vaiheessa kuin ravussa olisi luontevinta. Laskevan puolikuun ratkaisu on kaurismaista vääntöä, ankaraa pohdintaa ja eettisten arvojen mittaamista. Tämä puolenkuun paikka on minun mielestäni yksi kaikkein työläimpiä vaiheita, koska näillä kohdilla on isot asiat kyseessä. Katsotaan kauemmas ja ison kokonaisuuden pelaamista yhteen, ja silloin Kuun omasta merkistä omakohtaisuuksineen voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kuten jo aikaisemmin kerroin, tästä puolenkuun kohdasta saadaan myös harvinaisen pitkä solmujen etenemisen vaihe riesaksemme. Luen sen siten, että toiminta on vaikeampaa kuin solmujen peruuttaesssa, ja periaatteessa stopin pitäisi tulla siitä, että itse jää pohtimaan ja harkitsemaan suuntaa ja tekojen tyyliä. Toisaalta Kuunsolmuissa on aina kohtalonomaisuutta mukana, joten ihan hyvin voi olla, että kosmos päättää heittää hiekkaa rattaisiin. Odotella saadaan aina ensi viikon torstaille ennen kuin Kuu ylittää yläsolmun vaa’assa ja kääntää solmulinjan suunnan. Tämä usean päivän kestävä solmujen etenemisen piina ei käy sujuvasti yksiin puolikuun vaiheen kanssa, sillä vaihe on nyt toiminnallinen. Asiat vaativat ratkaisua, mutta sellaiseen ei päästä.

Ravun eli Kuulle ominaisimman ajan luonne toi mieleen jälleen kuuhulluuden. Tällä hetkellä ajassa ilmenevä vääntö voisi hyvinkin oireilla kaikenlaisten hulluuskohtausten kautta. Rapu on mielialoihin sidonnainen merkki, ja jos lunaattisuus uhkaa, siihen varmasti heittäydytään vellomaan mukaan ihan kympillä. Selviytymisen kanssa tällä ei sitten olekaan mitään tekemistä. Tai ehkä pohjalla pitää käydä, että selviytymisprosessi tulisi täydelliseksi. Minun omakohtainen rapukokemukseni on sellainen, että kaikki viedään äärimmilleen. Upporikasta ja rutiköyhää, ylitsevuotavan runsasta ja ilman jäämistä, hillitöntä tunnetta ja yksin koloon käpertymistä – ja kaikki oman fiiliksen mukaan. Nää on mun bileet ja pillitän jos niin haluan.

Ohi kuun kärhien
syyskielet
illan mykät tuntosarvet
avaruutta piiskaavat.

Sirpaleisuutta

Myöhään eilen illalla Kuu kääntyi taas enemmän laskusuuntaan tullessaan ensimmäiseen varsinaiseen vähenevän Kuun puolen kuunvaiheeseen eli siemenkuuhun. Uuteen vaiheeseen siirtyminen otettiin vastaan kaksosen merkin alku-asteissa. Kun kiertoa verrataan perussykliin, olisi tämä kiinteän merkin paikka, ja kun ollaan nyt kuljettu päinvastaisuuksissa, tässä kohdin uusi vaihe olisi pitänyt alkaa härästä. Nyt siis liu’uttiin ihan muutaman asteen reiluksi kaksosen puolelle. Tämä johtuu siitä, että oikeassa elämässä / oikeasti tapahtuvassa kierrossa Aurinko ei pysy paikallaan, vaan siirtyy noin asteen verran päivässä eteenpäin, ja vastaavasti Kuun suhde Aurinkoon liukuu edemmäksi eläinradalla.

Ensivaikutelma kaksoskuusta siemenvaiheessa on sopiva, toimiva ja sujuva, mutta koetan parhaani todistaakseni tämän ensisilmäyksen vääräksi. Siemenkuun ajassa pitää todellakin jakaa laajasti ja tiedottaa asioista, ja eikös kaksonen merkkinä tee ihan tätä samaa? Tässä haksahdetaan niin helposti kaksosmaiseen pinnalta sipaisuun, mutta silloin siemenkuun todellinen olemus jää sisäistämättä. Siemenkuu on skorpionimainen. Kaksosen osana on ikävä kyllä kantaa pinnallisen ja kepeän määritteitä – näille puolille on paikkansa mutta ei välttämättä tässä kohdin. Astrologian kielellä skorpioni ja kaksonen ovat merkkejä, jotka eivät jaa mitään yhteistä, minkäänlaista lähtökohtaa näiden sujuvaan yhdessätoteuttamiseen ei ole.

Siemenkuun ideana on jakaa ja levittää toisille merkityksellisesti ja siten, että se todella koskettaa. Jätetään jälki. Kaksosissa tyyli on sirpaleinen, poukkoileva, monia seikkoja yhdistelevä ja vaihtelunhaluisasti uuteen siirtyvä. Tässä merkissä ei välttämättä edes pyritä syvälliseen kokonaisuuteen ja täydelliseen ymmärrykseen, vaan ennemmin esitellään mitä kaikkea voi löytää. Kaksonen on kuin otsikoita ja muutaman lauseen yleisesityksiä, joista on paljon hyötyä etsimisvaiheessa. Näistä ei kuitenkaan muodostu painavaa tavaraa, jolla olisi ratkaisevaa merkitystä.

Kaksoskuisen siemenkuunajan tyylinä on nopeasti vaihtuvat mainoslauseet, jotka herättävät kiinnostusta hetkellisesti. Informaatiota kyllä jaetaan, mutta jos joku esittäisi kysymyksiä, on levittäjä jo siirtynyt seuraavaan juttuun. Kaikki voi siis jäädä kepeästi ilmaan, jos kaksosuus todentuu ajassa päällimmäiseksi.

Syy siihen miksi nyt tarraudun niin pinttyneesti kysymään syvällisyyden perään, johtuu täydenkuun pimennyksestä. Se on vakava, tärkeä, keskeisiä asioita osoittava tapahtuma. Pimennyksessä syntynyttä ei voida jakaa sirpaleisesti, osittain ja pinnalta, vaan siihen pitää keksittyä intensiivisesti, syväluotaavasti ja varmistaa ymmärrys.

Toinen pointti, minkä katson epäluottamuslauseeksi tämän ajan kaksoskuulle on Kuun tämänhetkisen astrologisen hallitsijan tila. Merkurius perääntyy. Mielen ja ajattelun planeetan kulkema merkki saattaa tuoda tuen, sillä se on juuri siirtynyt takaisin skorpioniin. Syvyyttä on tarjolla, mutta sen luonne on vahvasti omaa sisintä luotaava, ei ulospäin levittävä ja jakava, jollainen tarvittaisi siemenkuussa. Ehkä toimii, mutta ainakin itse suhtaudun äärimmäisellä varauksella tähän seikkaan.

Näyttäisi siltä, että Kuun on tässä kierroksessa hyvin vaikea täyttää siemenkuun tehtävää. Jotakin jää puolitiehen. Mutta onko sen niin väliä? Oinaan pimennys ei vaadi tuloksia ihan heti samassa, vaikka kärsimätön olisikin. Annetaan itsellemme aikaa todelliseen ymmärrykseen ja sisäistykseen, eikä lähdetä tällä kertaa soitellen sotaan. Jos luotetaan siihen, että kaikella on tarkoituksensa, kaksoskuun viesti voisi olla se, että ihan vielä ei tarvitsekaan ymmärtää koko tilannetta tai asiaa, vaan muistaa tutkia sitä jokaiselta kantilta. Tärkeämpää on säilyttää kiinnostus. Nyt pitää osata sompailla informaatiotulvan keskellä, eikä hätääntyä jos täydellisen oikeaa vastausta ei näytä löytyvän (Kuu on kulmassa hämmentävään Neptunukseen). Jos nurinkurisuus toimisi paremmin, kuuntelu saattaisi olla ratkaisevan tärkeää.

keväästä kankein siivin
   perhonen etsii syksyn
   sulkee siipensä varoen
   kuin kaksisivuisen vanhan kirjan

Pimeässä tunnen itseni

Aika on niin vahvaa että veitsellä saisi siitä leikata raudanlujia siivuja. Täysikuu saavuttaa suuruutensa oinaassa tänään, ja koska kuljetaan aivan Kuunsolmulinjan tuntumassa, samalla Kuu pimenee. Tämä on kalenterivuoden toinen täydellinen Kuunpimennys, viimekeväinen saatiin täydenkuun omassa merkissä vaa’assa (koska Auringon täytyy olla täydenkuun hetkellä aina vastapuolella eläinrataa, ja keväällähän se kulkee oinaassa). Kumpi näistä pimennyksistä olisi tämän vuoden merkittävin? Keväällä elettiin Ison ristin aikaa, nyt pimennys nappaa kuitenkin tarkemmin muille taivaan kuvioille. Kevään pimennyksessä Uranuksen ja Pluton kulma oli paljon tarkempi, nyt ollaan vasta lähestymässä treffejä. Joka tapauksessa pimennykset näyttävät osuvan vallan hienosti tärkeimpiin ajankohtiin.

Oinaan täysikuu, oli se pimennys tai ei, on ajatuksen tasolla hassu ja asetelmassa nurinkurinen. Oinas symboloi aloittamista ja ideointia, ei täydenkuun vaiheen saavutusta ja yhdentymistä. Oinaan täydenkuun täyttymys täytyy saavuttaa toisella tavalla, omaehtoisesti ja vain itselleen rehellisenä. Toinen ihminen ei ole samalla tavoin peilinä kuin muiden täydenkuunvaiheiden aikana, ja sen sijaan minuus näyttäytyy yksinään, rehellisenä ja puhtaana.

Oinaan täydenkuun aikaan ajan lahjana siinä kulkijoille on rohkeus ja itsevarmuus. Nämä piirteet herättävät kanssaihmisissä turvaa ja luottavaisuutta, jos yhtälailla monesti ärsyttävätkin. Kun pimennyksen leimaama täysikuu vahvistaa kaiken toiseen potenssiin, usko itseen hipoo sulaa hulluutta. Juuri voimasta nousee tässä pimennyksen ajassa Kuun ilmentämä hulluus. Oletan tämän väkevyyden olevan monille liikaa hallittavaksi, ja siksi täydenkuun jakso voi näyttäytyä hyvin mielenkiintoisena ajanjaksona (tuo oli sarkasmia).

Tavallisissa kierroissa Kuun kierto määrää Kuunsolmujen suuntaa, kun se akselin ylityksillä ja kulmilla Aurinkoon vaihtaa solmuparin etenemisen tahtia. Pimennysten aikaan saadaan ns. ylimääräinen hyppäys, sillä myös Aurinko pysäyttää Kuunsolmulinjan ja kääntää sen suunnan ylityksellään. Ajallisesti tämä eipäs-juupas tuumailu käy siten, että jo tänään illalla Kuu ylittää alasolmun, mikä pysähdyttää solmun hetkeksi ja kääntää sen kulun väärinpäiseksi eli etenemään. Normaalisti tätä kestäisi siihen saakka kunnes Kuu tulee puolenkuun vaiheeseen, mutta nyt Aurinko pelastaa hetkeksi solmut. Tulevana sunnuntaina Aurinko ylittää Kuun yläsolmun vaa’assa, ja tämä oikaisee solmuparin liikkeen perääntyväksi, kuten sen pitääkin kulkea. Ja eipä aikaakaan kun viikon päästä Kuu sitten saavuttaa tuon puolenkuun vaiheen, ja tämä kääntää solmut uudelleen eteneväksi – ja tästä tulee pitkä tuumausvaihe odotellessa, että Kuu saavuttaa yläsolmun. Viikko saadaan sitten vanhan Kuun aikaan tuumia, harkita, epäillä suuntaa ja hautoa ratkaisuja. Summaan: ensin sestotaan edestaas, mitä pitäisi tehdä ja mihin suuntaan mennä, ja laskevan Kuun loppuaika joudutaan sitten todenteolla punnitsemaan suuntaa. Tässä mielessä pimennys antaa takapotkun vasta noin viikon päästä aktuaalista hetkestään.

Toisten kohtaamisella ei saavuta mitään, siitä ei opi mitään, ellei ole kohdannut itseään. Nyt on sen (hullu) aika.

Kirjoitan vain siitä, minkä tunnen,
mutta joskus asiat käyvät niin tutuiksi,
etten erota niiden piirteitä enää,
                             minä vaikenen
katson peiliin
ja näen vieraat kasvot.

Vitsi, vitsi

Suurinpiirtein näihin aikoihin viime vuonna Hullunkuunajan blogi sai alkunsa, tässä nimeään kantavassa kuunvaiheessa ja oinaan täydenkuun pimennystä odotellessa. Vitsit, tuntuu aika hienolta kun koko vuoden kierros on käyty läpi. Tosin matkan varrelle jäi muutamia oikaisuja, joita pääsee sitten paikkaamaan tulevalla kierroksella, jos blogi pysyy hengissä eikä sekoa kuuhulluuteensa.

Toiselle samanlaiselle kierrokselle voi olla tylsä lähteä teidän mielestänne. Jos sama vaihe samassa merkissä on jo nähty, mitä uutta siitä voi enää sanoa. Sitä Kuu enimmäkseen juuri edustaa, arkipäiväisiä toistuvia rutiineja. Jokin asetelmassa kuitenkin muuttuu aina, jos ei muu niin ainakin Kuunsolmun linja. Kuu ei ole yksin taivaalla, muut tekijät värittävät jokaista kuunvaihetta niin, ettei se koskaan pysty olemaan täysin puhdas vaihe + merkki.

Jotakin uutta jekkua pitäisi olla varattuna tulevalle vuodelle. Sama vaihe ainakin alkoi lupaavasti vesimiehessä aamulla; hullunkuunlaisia yllätyksiä, erilaisuuksia, nurinperisyyksiä. Nurinperinen vaihe tämä todella on, kun perusasetelman rakenteessa hullukuu tulee polaarimerkissä leijonassa. Ilmamerkkinä vesimiehessä voi olla vienosti hullunkuunvaiheen hermostuneisuutta, neurologisella tasolla, mutta eikös veskari ole muutoin yllättävän tyyni ja rauhallinen? Merkin symbolissa sen pinta lainehtii, kai siinä jotakin eloa saattaisi olla.

Elohiirien pitäisi juosta jo iholla, sillä tuleva pimennys painaa päälle. Sen merkityksen ennakointia voi olla oikein hyvä harjoittaa vesimiehen Kuun aikaan. Hullussakuussa pyrkimys saavuttaa on kova, aistit pingotetaan valppaiksi, työtä tehdään jotta kohta tulisi valmista. Vesimiehen ajan hulluus kulkee kahdella lainelaudalla niitä merkkisymbolin aaltoja: on niin erikoista ettei kukaan ymmärrä, ja saa siitä hullun leiman otsaansa, tai toiseksi yrittää liiaksi erikoisuutta, mikä on aina vähän säälittävää, ja kai sellainen lopulta on täysin hullua. Oma tunnelmani ja intuitioni kuitenkin on, että ei tämä hullu vaihe vesimiehessä ole erityisen kreisi, vaan pimentyvä täysikuu on se hullumpi (taas varaan mahdollisuuden olla täysin väärässä!). Vesimiehen merkki ei minulle näyttäydy kaikessa omituisuudessaan ja erikoisuudessaan revittelyn paikkana, mutta syy mielestäni on oman asenteen rajoituksissa kuin sinänsä vesimiehen merkin kyvyssä hulluilla. Te muut saatte kokeilla, minä menen tekemään jotakin tylsän arkista kuten haravoimaan lehtiä.

Hullunkuunajan blogissa on ollut tapana kuvata ajan tunnelmaa myös toisten sanoin, runonpätkien avulla. Ensimmäisen teemallisen kierroksen kunniaksi minun piti palata tässäkin alkulähteille, mutta ainakin tässä vesimiehen Kuu tarjosi yllätyksen. Sylvia Plath ei puhuttele enää. On riemastuttavaa huomata, että aika on nyt uusi ja toisenlainen.

mitä nyt kun maailma on valmis?
soitettava
    kitaraa
    huilua
    haitaria
                             olisi raukkamaista luopua
                             ja mennä nukkumaan

Tuhkainen puolikas

On menty jonkin aikaa tuumausvaihteella, on sitten huomattu tai ei, vaikka ollaankin kasvukuun puolella kiertoa. Tänään saadaan puhkua eteenpäin, tai paremminkin niin, että kaikella todennäköisyydellä eteen tupsahtaa pulmia käsiteltäväksi, asioita ratkaistavaksi.

Kiperäntuntuisissa tunnelmissa Kuu saavuttaa illalla puoli yhdentoista aikoihin puolikuun kohdan. Jos ei ihan sapenmaku suussa tai veitsenterällä taiteillen, niin ei tämä kasvavan puolenkuun mittari ole nyt Kuulle kaikkein helpoin. Kauris on merkkinä Kuulle outoa maastoa, vieras, ja nyt ollaan kuin orpo piru yksin maailmassa ratkaisun edessä, johon ei tunnu saavan keneltäkään apua.

Synkältä tuntuu? Kauriskuu on opettavainen vaativuudessaan. Jos nyt onnistuu valitsemaan oikein niin kenties sopii odottaa parempaa tulevaisuudessa. Näin kauriilla on tapana palkita ”sitten joskus”. Töitä saadaan puskea eikä mikään tule helposti tai ilmaiseksi. Hullu Kuu on ainakin itse kääntänyt tämän kaiken ankeuden toisinpäin, että nyt päästään näyttämään mitä osataan, saadaan tilaisuus tehdä.

Jos on tuntunut viime päivinä tahmealta, tai asiat ovat mietityttäneet tavallista enemmän, on se Kuunsolmuja katsoen ollut ihan paikallaan. Kun Kuu syntyi vaa’assa uudeksi, se kohta jo ylitti solmulinjan, mikä aina kääntää niiden kulkusuunnan. Tuossa se meni väärinpäiseksi, ja nyt tämä myöhäisen illan puolenkuun neliökulma Kuusta Aurinkoon heilauttaa solmut kulkemaan oikein. Sopii toivoa, että tämän myötä päästään selvemmille vesille.

Kun puolikuun aikaan ollaan aina jotenkin tavallista enemmän tiukan paikan kohdassa, on tämänkertaisen kierroksen haaste häämöttämässä aina lähempänä edessä: pimennys on enää muutaman päivän päässä, taivaan askelissa 90 asteen etäisyydellä. Siksi haaste on nyt kiperämpi. Ja toinen pointti on Pluton osuminen samoille nurkille puolenkuun vaiheen saavuttamisen kanssa. Se vetää rajoille.

Mitäs me tekisimme tämän vaiheen kanssa? Ripotellaanko tuhkaa päälle vai ryhdytäänkö hommiin? Minä piiskaan nyt jaksamaan, eniten itseäni, mutta teitä kaikkia toisia siinä samalla.

Avata kuukirjan pyöreät sivut
lukea sieltä ylistys yölle
  yö on tuhkaa
sen minä sirotan paperille