Pimeästi esillä

Kuunkierroksen kohokohta on Kuunpimennys leijonassa, ja se on aina täysikuu. Ulvojille alkaa uusi kuunvaihe, kuin Kuun puolitus, jonka jälkeen ollaan laskukuun puolella. Tätä kuutamon aikaa intiaanit kutsuvat lumikuuksi. Miten kuutamon varjo häilähtää pimentyessä? Vaikka pimennyksen tarkka hetki voidaan määritellä, se on symbolisen vastaavuuden tasolla vain ajan keskiarvo. Pimennyksen esiin tuomat teemat ovat todennäköisesti antaneet kuulua itsestään jo ennen pimennyksen tapahtumista, ja homma jatkuu pitkään tämän jälkeenkin: viime elokuussa samoilla kartanlinjoilla heikonlaisesti pimeni jo, ja merkkiparin pimennyksiä riittää jopa tammikuun -19 puolelle. Samoin kuin viime syksynä, kuunsolmut kulkevat edelleen neitsyen ja kalojen linjalla, eli vielä eri merkkiparissa kuin missä pimennys nyt tosiasiallisesti tapahtuu. Pimennyksessä on vieläkin tulevaan kurkkaava tuntu, kuin ennakkovaroitus.

Kuulle pimennyksen kierto on painavampi ja kohottavampi, tärkeämpi ja merkityksellisempi kuin ihan tavalliset Kuun syklit. Pimennyksen pointtina pidetään huomion keskittymistä tiettyyn seikkaan, ja nyt silmätään isoa kissaa. Leijonassa tapahtuva pimennys korostaa Aurinkoa vielä enemmän kuin muut Kuunpimennykset, tähtivalon omassa merkissä kun ollaan. Kuun ja Auringon vastakkaisuus on vielä keskeisemmällä sijalla, ja sen myötä täysikuisuus. Vastavuoroisuus, kohtaaminen, palaute, esilletulo.

It’s showtime! Leijonan täydenkuun vaiheessa ja pimennyksessä kysymme näkyvyyttä. Kuka huomioi minut. Kuinka näyn toisille. Kenelle näyn. Millainen esillepanoni on. Mitä pitää näyttää. Mitä itsestäni annan toisille. Olisiko syytä saada enemmän huomiota. Pitäisikö poistua estradilta. Pitäisikö näkyvyyden laatua muuttaa kuullun palautteen mukaan. Koska on syytä antaa palautetta yleisölle päin.

Leijonassa ei päästä näistä sydänasioista. Pitää tutkiskella, ollaanko mukana kaikesta sydämestä, kokonaisena, tehdäänkö ollenkaan sitä mihin on paloa ja mihin veri vetää. Se on sitä kutsumusta, ehkä joillain sen löytämistä mutta vielä kipeämmin kyseenalaistamista ja tarkistamista, oman kutsumuksen mittaamista muuhun maailmaan, yhteisöön, yleisöön – vaikka emme mitään tähtiä kuvittelisi olevamme. Leijonan komea aika voi saada harmaan hiirulaisen tuntemaan itsensä perin turhaksi, tarpeettomaksi. Siksi tässä pimennyksessä on tärkeällä tavalla kyse myös arvostuksesta (mikä negatiivisimmassa ääripäässään on narsismia).

Tervettä itserakkautta vaan teille kaikille elämän esiintyjille!

Sinä olet
viskonut tähdet
taivaan sumuksi.
Sinulla on
jos olet
runon lapsi
kynä piirtää
elämänviiva kämmeneesi
itse.

Mukana

Sadonkorjuun täydenkuun kanssa saadaan Kuunpimennys, perjantaina illalla kymmenen jälkeen, ja sen puolivarjo on nähtävissä meilläkin. Teknisesti pimennys ei ole kummoinen, mutta silti tämä on syksyn merkittävin täydenkuunaika. Sadonkorjuun Kuuksi kutsutaan sitä kuutamoa mikä ajoittuu lähimmäksi Syyspäiväntasauksen hetkeä; joskus niittokuu on ennen tasausta, toisina vuosina vähän sen jälkeen. Tähän aikaan nähdylle täydellekuulle on ominaista hehkuva väri, mikä voi vuosittain vaihdella syvän keltaisesta oranssiin ja punertavaan. Nyt tuleva pimennyksen täydenkuun hetki ajoittuu melko lähelle Kuun käyntiä kiertoradallaan Maata lähimmässä kohdassa, Kuu on siis lähellä ja tästäkin syystä näyttää mahtavalta. Ja mikään ei ole niin säännönmukaista kuin ainaiset tappelut ja kissanhännänvedot taivaalle tuijottelijoiden kesken spekseistä – nyt väännetään siitä onko tämä täysikuu Superkuu vai ei. Oli mikä oli, pimennyksen Kuu on visuaalisesti vaikuttava.

Tiettyä väljyyttä pimennykseen tuo täydenkuun tapahtuminen asteissa melko etäällä Kuunsolmujen linjasta. Solmut ovat ehtineet puolenvälin ylitse kaloissa (solmujen suunta on siis merkin alkua kohti), lähelle Neptunusta jo, kun täysikuu ja pimennys tapahtuvat merkin loppupuolella. Samassa merkissä sentään pysytään. Pimennyksiin tarvitaan aina Kuunsolmuja, ja nyt pimennys tulee alasolmun alueella. Tämä korostaa alitajuisuutta ja irtipäästöä.

Tekniset yksityiskohdat ovat vielä hallittavissa, mutta kalojen täydenkuun ja pimennyksen teemallinen synteesi on vaikeampaa, johtuen merkin epämääräisyydestä ja liukuvuudesta. Ja varsinkin tälle bloggaajalle, joka on oman kalojen Kuunsa vuoksi ihan liian omakohtaisen lähellä tätä kaikkea. Voitte vapaasti tulkita jutun aloituksen väistöliikkeen yritykseksi.

Kaloissa täydenkuun aikaa tunnustellaan intuition ja vibojen kautta, ja kaloissa kohdataan aina sanoiksi pukemisen vaikeus. Kun pimennyksen pitäisi tarjota meille kirkas näkemys sen merkityksestä kaloissa, tässä merkissä liu’utaan jonnekin muualle. Huomio tuntuu kiinnittyvän esimerkiksi Marsiin, mikä on kulmien keskiössä juuri Aurinkoon ja Kuuhun. OOB Marsiin, mikä aina vaan voi tarjota yllätysmomentin aikaan. Se mitä pimennyksestä kohoaa ajan henkeen ja tapahtumiin, purkautuu Marsin kautta. Energia voi olla toteutettavissa aktiivisuutena, aloitteellisuutena, nopeutena ja rohkeutena, eikä ole pakko lähteä verissäpäin tappeluun. Painetta purkamiseen ihan selvästi on.

Täysikuu on kohtaamista, ja Marsin vuoksi sen luonne on vielä voimakkaammin konfrontaatiota kuin yleensä. Kalojen Kuu haluaa sulautua ja imeytyä mukaan, sillä se tavoittelee symbioosia. Mukautuminen tuntuu luontevammalta kuin vastaanpyristely. Pimennyksen aikana (ei siis sen hetkellä vaan tarkoitan enemmän koko syksyä) on tärkeää tiedostaa, mihin menee mukaan, mihin sulautuu ja mukautuu. Kun kaloissa asioista on vaikea saada otetta, tämän alasolmun puolella eläinrataa tulevan pimennyksen teemaksi voisimme kääntää otteen irrottamisen. Ei takerruta, vaan katsotaan ennemmin miten maailman virrasta meille aukenee oma paikkamme. Tarttuminen saattaa olla käytännössä mahdotontakin, sillä kalojen maastossa, vedessä, voi vaan liikkua, ajelehtia ja lillua. Ajatuksena tämä tuntuu monista varmasti turvattomalta ja epävarmalta. Ajan virrasta voi silti aueta mahdollisuuksia, liikkuvuus ei itsessään ole pahaa tai huonoa.

Alasolmun Kuunpimennys jossain määrin aina kehottaa irrottautumaan menneisyyden tunnesidoksista, luovuttamaan. En kuitenkaan usko, että jokaisen täytyisi esimerkiksi päättää ihmissuhteensa tähän, ei kosmos ihan tällaisia viestejä kerro. Aiheellisempaa saattaisi olla miettiä kollektiivisesti, mitkä tuntemukset estävät kulkuamme ja kehitystämme. Kalojen pimennys kertoo illuusioista, joita meillä on sidonnaisuuksista, yhteenkuuluvuudesta, näkyvyydestä, paljastumisista ja maailmankaikkeuden kohtaamisesta. Pimennys tarjoaa tarkkuutta tunnistaa itsessämme mistä on kyse.

Kun kalojen merkissä nyt tapahtuu, on tämä silläkin (astrologisella) tavalla merkityksellistä, että kalojen hallitsija on juuri muutamia päiviä sitten vaihtanut merkkiään. Jupiterin vaakaan siirtymisen vuoksi kalojen yleinen teemakonteksti on tullut toisenlaiseksi. Hallitsijan vaakamerkki vastaa täydenkuun kohdan ideaa, toisten kohtaamista, ja tämä seikka saattaa yleisesti oireilla kaiken taustalla, ei vain Aurinkokalojen elämässä. Täydenkuun ajassa on ihanan ristiriitaisesti niin päättämisen kuin uuden alun tuntua, ihan niin kuin suuntiinsa uivissa kaloissakin on aina kahdenlaista. Kalojen hallitsija kulkee nyt itselleen, Jupiterille, paljon suotuisammassa merkissä kuin mitä aikaisemman neitsyen merkin aika oli.

Jos aluksi keskityttiin spekseihin, ne samat tekniset seikat viittaavat myös reippaasti kuuhulluun täydenkuun aikaan. Vetää ja kiskoo, mollottaa isona, tunnelmat valtaavat meidät helposti koska eihän kaloissa mitään rajanvetoa tai suojamuureja ole. Ja jos kerran ajan hengen mukaisesti pitää solahtaa mukaan, hulluuteenkin tuiskahdetaan kädet levällään, vapaalla pudotuksella. Mutta ehkä olemme vain puolihulluja, sillä kaloissa on aina kaksi, jos toinen edes olisi täyspäinen.

Ei kirkkaus ole
pimeyden kääntöpuoli
vaan sama asia
nopeasti nähtynä.

Yhteinen pimennys

Meillä kaikilla nyt vähän pimenee, kun täysikuu on samalla Kuunpimennys. Astrologisesti tämä katsotaan pimennykseksi, vaikka tosiasiallisesti ja suhteellisesti ottaen onkin hyvin vähäinen tapahtuma. Paino on siis sanalla vähän. Kuunsolmujen kulkema linja määrittää pimennysten ajankohdan, ja nyt solmupari on akselilla neitsyestä kaloihin. Vesimiehessä tapahtuva Kuunpimennys tapahtuu siis merkkirajan yli, melko vaimeasti siis, ja on kuin etiäinen solmujen siirtymisestä seuraavaan merkkipariin – ja se tapahtuu vasta ensi keväänä toukokuussa. Pimennys voi herätellä mieliin jotakin jo nyt leijonan ja vesimiehen merkeistä, mutta voi olla ennemmin aavistus ja hipaisu kuin erityisen merkittävä tietoisuuden herätys.

Vesimies on yhteisöllinen merkki. Täysikuu kiinnittää huomiomme asioihin, jotka jaamme yhdessä, yleiseen mielipiteeseen ja yhteiseen arvoperustaan, mikä muokkaa ajatuksiamme. Pimennys voi olla varsin terve muistutus huomioida mistä tekijöistä ajatuksemme rakentuvat, olisiko omissa päätelmissä tarkistamisen varaa, typistyykö näkemyksemme jos jaamme ajatuksiamme vain samanmielisten kanssa, olisiko aatteissa jo uudistamisen varaa. Voi olla hyvä pohtia omaa paikkaamme yhteisössä, mikä on omaa porukkaa ja tulisiko katsoa kuuluvansa isompaan kokonaisuuteen, niin kuin vaikka ihmiskuntaan. Kukapa sen tietää, vaikka pimennyksen aika tarjoaisi ihan kurkistuksen tulevaan, hetkellisen vilahduksen siitä mihin maailma on menossa.

Leijonasta alkanut kuunkierto saa täyttymyksensä ja isoimman Kuun hetkensä vesimiehessä, vastakkaisessa merkissä niin kuin luontevasti pitääkin. Täydenkuun hetki ajoittuu torstaipäivälle noin puoli yhteen, mutta pimennyksen henki on tätä laajempi ja kaukaa haukkaavampi; ihan samalla lailla kuin Kuu nappaa jo kaukaa pimennyksen Maan tullessa sen ja Auringon väliin edes osittain, pimennyksen viittakin on pitkällä. Vesimiehen merkki saattaa vielä korostaa tätä etäisyyden tuntua, ihan kuin se ei koskettaisi oikein ketään. Jos tämä on kuin globaalia harhaa, ihan kuin kaukana sattuvat katastrofitkaan ei tuntuisi kun ei ihan kotiovella rysky, mutta silti maailmassa jokin muuttuu pikkuhiljaa. Asenteissa, näkemyksissä, ajatusten uudelleen muodostumisessa. Tästä syystä ajatusten jakaminen on erityisen tärkeää tämän täydenkuun hengessä, eikä sitä pitäisi tyssätä muutamaan päivään, vaan muistaa Kuun viesti vähän kauemmin. Laitetaan vesi virtaamaan.

Täydenkuun tuomaa hulluutta voi olla ajassa tuon aavistelevan pimennyksen vuoksi, ja vesimiehessä sillä tavoin että koko maailma on hullu. Kukaan ei ole sen järkevämpi kuin toinenkaan.

Kirkkautta näin liki varjoa
on vain runoissa;
ja luonnossa.

Rajoilla

Täysikuu on nyt Kuunpimennys. Kuun juoksuissa tämä kulminaatiokohta on erityinen, mutta vuositasolla ei mahdottoman osoitteleva. Pimentyvä täysikuu tulee vähintään kahdesti vuodessa kun käydään pimennysjaksoa, ja tänä kalenterivuonna saadaan poikkeuksellisesti syksyllä kaksi Kuunpimennystä. Nyt vaa’an merkin alussa pimennys on ”parisielu” viime syyskuun lopun täydelliselle Kuunpimennykselle, ja astrologisesti tuumattuna kuin varmennus, voimakkuudeltaan hiipuva, ei enää yhtä osoitteleva. Kuulla on nyt oma luonteensa kahdentasoisessa, linkittävässä kierrossa: aloitus vanhassa, lopetus jo uudessa syklissä.

Vaaka katsoo oikeudenmukaisuutta, sitä että kaikki saavat osansa, ja Kuunpimennys muistuttaa meitä yhä aikaisemmasta, olleesta, vaikka pimennys tapahtuukin Kuun yläsolmun puolella eläinrataa. Vaa’an pimennys sitoo mukaan sitä, mikä jo aikaisemmin on tullut tietoisuuteemme, että emme unohtaisi, jättäisi työtä kesken. Tämä pimennys ei ole yksittäinen ja irrallinen tapahtuma, vaan osa jatkumoa. Se hyvästelee Kuunsolmujen aikaisemman merkkiparin. Symbolisesti lyödään raja kiinni taakse, mutta avataan toisia ovia edestä. Kuun jakso alkoi vahvoilla luopumisen ja lopettamisen teemoilla. Nyt alkaa olla käsillä siirtymä uuteen, tulevaisuuteen. Eteenpäin.

Vaa’an pimennys korostaa merkkiä, vastakkaisuuslinjaa Auringon ja Kuun välillä. Tämä pimennys on leimallisesti vastavuoroisuuden hetki, kontakti toisiin ihmisiin on pääosassa. Ollaan sosiaalisuuden tarkennuskohdassa, missä on kysyttävä toisten roolia omassa elämässä ja itsen roolia yhteisössä. Punnitaan käytöstä, sen antamaa palautetta, peilataan niin että häikäisee. Vaa’an puntari liittyy arvottamiseen ja tuomitsemiseen, nämä käsitteet pitäisi osata jo mieltää asioina, joita tarvitsemme, ne ovat olemassa ja niitä pitää osata käyttää taidolla. Kukaan ei elä tyhjiössä (joku erakko saattaa tähän päästä, mutta tarkoitan nyt ihmismassoja yleensä) ja kanssakäymisessä toisen kanssa todentuu meidän ihmisarvomme. Kuinka kunnioitamme ja arvostamme kanssaihmisiä, millaisen palautteen annamme heille. Tuomio ei ole rangaistus, vaan se voi olla yhtä lailla tunnustus tai palkkio.

Pimentyvässä Kuussa teema huipentuu ja kärjistyy niin, että peilausasetelma huutaa huomiota. Kun pidetään mielessä, että pitkässä juoksussa tämä vaa’an pimennys kertoo oinas-vaaka -linjan päätöksestä, nippuun paketoinnista, alkaa olla tilinteon hetki ihmissuhteissa. Yleensä olen aina voimakkaasti vastaan sitä, että ihmisiä siivotaan pois elämästä, jollekulle suljetaan ovi lopullisesti, suojellaan itseä ettei ehkä haavoituttaisi lisää. Ihmissuhteet ovat yksi suurimpia elämänkouluja, ja jos näitä väistetään käsittelemättä, karaten vastuusta, tuskaa peläten, silloin jää elämän opetus väliin. Tottakai elämässä on harvinaisia tilanteita, jolloin toinen ihminen on niin suuri uhka, että on järkevämpää väistää. Nämä ovat poikkeustapauksia. Tarkoitan ylläolevalla ennemmin arkea, jokapäiväisiä kontakteja, missä vastapuolen ns. vähäisen teon tai olemuksen osasen takia kanssakäyminen lopetetaan. Delete on helppo näpäyttää suojasta ja kaukaa. Entäs jos näille yksilöille pitäisi kasvotusten selittää? Kunnioittaa toista että antaisi edes mahdollisuuden hyvästeihin? Jos täytyisi järjestää muistotilaisuus, peijaiset? Vaakakuu on kohtaamista.

Kuunpimennyksessä hulluuskerroin on aina olemassa ajassa. Vaa’an täydessäkuussa ei ole soveliasta ja normien mukaista paljastaa hulluutta, jos se on yhteiskunnassa tuomittu, paheksuttu ja leimattu. Vaaka käyttäytyy toiset huomioon ottaen, kätkee hulluuden jos se edesauttaa yleistä etua ja tasapainoa. Näin pimennyksen aikaan punnukset saattavat kuitenkin hakata ylös ja alas vinhemmin kuin yleensä. Nyt tosin kuutamo tulee Kuun ollessa kaukana kiertoradallaan, vetovoiman ollessa vähäistä, mikä antaa vaa’an merkille helpotusta. Rajat voivat silti rakoilla – hyvin mielenkiintoisen täydenkuunajan saamme.

Minun riemuni minun päiväni
kuva tämän kaltainen:
puu, kuusi, vettä vasten ja taivasta vasten
piilokuun valossa
illan ilman vaitiolossa
tällä niemellä
maa ja taivas, meri
ja tuskin mitään
kaikki on kuin poissa
tai luona:
oi kaipaus haikeus
rakkaus on sydämeni

Henget liikkuvat

Pahamaineisena lankalauantain päivänä saadaan täydellinen Kuunpimennys. Sanotaan pahojen henkien olevan liikkeellä, ikivanhojen uskomusten mukaan. Moni varmaan kuittaa tällaiset taikauskoksi, vaikka toisaalta, aika monessa asiassa on vanha kansa ollut oikeassakin. Täydellisen Kuunpimennyksen tulo tähän hetkeen on alleviivaavaa, korostunutta, merkityksiä lataavaa. Olisiko ihan sopivaa.

Tämä täydellinen pimennys on pari ja puolisko sille, mitä taivas näytti viime syksynä lokakuun alussa. Silloin väitin että ihan nurinkurisesti pimenee, ja nyt siis pimenee oikeinpäin, täydenkuun omassa merkissä. Vaan onko se sittenkään hyvä kun kohdilleen osuu, saattaa olla hyvinkin tuntuisaa, ainakin jos oman kartan kohtiin napsahtelee.

Toisten kanssa toiminta, ihmissuhteet, huomioonottaminen ja oman olemisen peilaaminen toisten kautta ovat alueita, joilla tämä vaa’an pimennys operoi. Läksy voi olla aika karvas, kun sen palautteen kautta saa. Mielekkäämpää voi monelle olla itse löytää kipukohtansa, hyväksyä ne rehellisesti, ymmärtää että näille minuuden puolille olisi hyvä tehdä jotakin. Ei kai vaa’an hengen aikaan pitäisi ilkeästi vasten kasvoja täräyttää, mutta on se vaikea uskoa kun toinen osoittaa sormella. Ainakin jästipäiden, kuten itseni. Ja vaikkei kyse olisi edes viasta.

Oivallusta ja kirkastusta, toisen peilistä luettua, on yleensä vaa’an leimaamassa ajassa vaikea saada osoittelevan rehellisesti ja ytimekkäästi. Ehkä juuri nyt tässä pimennyksessä mukana olevat muut isot ja räväkät voimat auttavat ytimeen, antavat suoruutta. Muuten on aina ne pehmentävät silkkihansikkaat välissä.

Kun nämä pimennykset syklisesti kiertävät, viime syksynä oli aika kohdata itsensä, tässä välissä olisi pitänyt tehdä vaadittava työ, ja nyt on aika kohdata toiset. Eikä vain tänään, pimennys on aina pidempi juttu kuin yhden päivän kohtaaminen, puolitutun moikkaaminen kadulla. Nyt ei riitä edes se, että katsotaan toisen sielukkaisiin silmiin tästä alkavan täydenkuunvaiheen aika, Pääsiäisen yli. Ehei. Toisia on muistettava lukea pitkään, ihan niin kauan että viimeinenkin luku on käsitelty, epilogissa summattu, lopulta ymmärretty miksi.

Sillä ei kai tässä muuten mitään järkeä olisi? Täällä Hullu Kuu siis kyselee järjen perään. Vai sittenkin tunteen perään? Vaa’assa – suuntaan ja toiseen, harvoin tasan koskaan.

Tähti tähdeltä
yö sammutettiin.
Viimeisen sain kaulaan,
amulettiin:
epäsymmetrinen tykytys,
heikko usko,
luja epäilys.
Muunnelmien sarjaa
luin ja näin:
kuvajainenkin
on oikeinpäin.

Pimeässä tunnen itseni

Aika on niin vahvaa että veitsellä saisi siitä leikata raudanlujia siivuja. Täysikuu saavuttaa suuruutensa oinaassa tänään, ja koska kuljetaan aivan Kuunsolmulinjan tuntumassa, samalla Kuu pimenee. Tämä on kalenterivuoden toinen täydellinen Kuunpimennys, viimekeväinen saatiin täydenkuun omassa merkissä vaa’assa (koska Auringon täytyy olla täydenkuun hetkellä aina vastapuolella eläinrataa, ja keväällähän se kulkee oinaassa). Kumpi näistä pimennyksistä olisi tämän vuoden merkittävin? Keväällä elettiin Ison ristin aikaa, nyt pimennys nappaa kuitenkin tarkemmin muille taivaan kuvioille. Kevään pimennyksessä Uranuksen ja Pluton kulma oli paljon tarkempi, nyt ollaan vasta lähestymässä treffejä. Joka tapauksessa pimennykset näyttävät osuvan vallan hienosti tärkeimpiin ajankohtiin.

Oinaan täysikuu, oli se pimennys tai ei, on ajatuksen tasolla hassu ja asetelmassa nurinkurinen. Oinas symboloi aloittamista ja ideointia, ei täydenkuun vaiheen saavutusta ja yhdentymistä. Oinaan täydenkuun täyttymys täytyy saavuttaa toisella tavalla, omaehtoisesti ja vain itselleen rehellisenä. Toinen ihminen ei ole samalla tavoin peilinä kuin muiden täydenkuunvaiheiden aikana, ja sen sijaan minuus näyttäytyy yksinään, rehellisenä ja puhtaana.

Oinaan täydenkuun aikaan ajan lahjana siinä kulkijoille on rohkeus ja itsevarmuus. Nämä piirteet herättävät kanssaihmisissä turvaa ja luottavaisuutta, jos yhtälailla monesti ärsyttävätkin. Kun pimennyksen leimaama täysikuu vahvistaa kaiken toiseen potenssiin, usko itseen hipoo sulaa hulluutta. Juuri voimasta nousee tässä pimennyksen ajassa Kuun ilmentämä hulluus. Oletan tämän väkevyyden olevan monille liikaa hallittavaksi, ja siksi täydenkuun jakso voi näyttäytyä hyvin mielenkiintoisena ajanjaksona (tuo oli sarkasmia).

Tavallisissa kierroissa Kuun kierto määrää Kuunsolmujen suuntaa, kun se akselin ylityksillä ja kulmilla Aurinkoon vaihtaa solmuparin etenemisen tahtia. Pimennysten aikaan saadaan ns. ylimääräinen hyppäys, sillä myös Aurinko pysäyttää Kuunsolmulinjan ja kääntää sen suunnan ylityksellään. Ajallisesti tämä eipäs-juupas tuumailu käy siten, että jo tänään illalla Kuu ylittää alasolmun, mikä pysähdyttää solmun hetkeksi ja kääntää sen kulun väärinpäiseksi eli etenemään. Normaalisti tätä kestäisi siihen saakka kunnes Kuu tulee puolenkuun vaiheeseen, mutta nyt Aurinko pelastaa hetkeksi solmut. Tulevana sunnuntaina Aurinko ylittää Kuun yläsolmun vaa’assa, ja tämä oikaisee solmuparin liikkeen perääntyväksi, kuten sen pitääkin kulkea. Ja eipä aikaakaan kun viikon päästä Kuu sitten saavuttaa tuon puolenkuun vaiheen, ja tämä kääntää solmut uudelleen eteneväksi – ja tästä tulee pitkä tuumausvaihe odotellessa, että Kuu saavuttaa yläsolmun. Viikko saadaan sitten vanhan Kuun aikaan tuumia, harkita, epäillä suuntaa ja hautoa ratkaisuja. Summaan: ensin sestotaan edestaas, mitä pitäisi tehdä ja mihin suuntaan mennä, ja laskevan Kuun loppuaika joudutaan sitten todenteolla punnitsemaan suuntaa. Tässä mielessä pimennys antaa takapotkun vasta noin viikon päästä aktuaalista hetkestään.

Toisten kohtaamisella ei saavuta mitään, siitä ei opi mitään, ellei ole kohdannut itseään. Nyt on sen (hullu) aika.

Kirjoitan vain siitä, minkä tunnen,
mutta joskus asiat käyvät niin tutuiksi,
etten erota niiden piirteitä enää,
                             minä vaikenen
katson peiliin
ja näen vieraat kasvot.

Pimeä Kuu näyttää

Täydenkuun pimennys on nyt katsottu vaikkei konkreettisesti näkynytkään, ja Kuu muutti kiertonsa puolivälissä uuteen vaiheeseen voimakkaissa tunnelmissa vaa’assa. Kun täysikuu on samalla pimennys, se on noin pari kertaa vuodessa aivan poikkeuksellinen kuunaika, varmasti merkittävämpi kuin jonkun rutiinikierron täysikuu. Nyt erityisyyden tuntua lisää Kuun merkki, sillä täysikuu ja pimennys tulivat vaa’assa, mikä on symbolisestikin täydenkuun oikea kohta (silloin kun vuoden ensimmäinen kuunkierros aloitetaan oinaasta).

Mitä vaaka alleviivaa? Toisia ihmisiä. Täydenkuunaika on ”ihmismäistä” aikaa, etsiydytään kontakteihin, toimitaan yhdessä, peilataan itseä toisiin ja janotaan palautetta. Tämä puoli täydenkuun teemoista on erittäin vaakamaista. Täydenkuun kohdalla asettaudutaan alttiiksi toisille, ja kyllä sellainen vaatii avoimuutta. Jäin pohtimaan, kuinka avoin merkki vaaka oikein on. Merkkipolariteetit jakavat aina yleisteemasta joko saman piirteen, tai sitten edustavat sen ääripäitä. Oinaassa on minä, vaa’assa me, ihmisiä yhtäkaikki. Oinasta ainakin minä pidän umpirehellisenä, jopa naiivilla tavalla, mutta onko vaaka tässä mielessä samoilla linjoilla; kuinka avoin vaaka on, ja tuleeko tästä piirteestä yksi mahdollinen ristiriitaisuuden tuntu täydenkuun perusasetelmaan?

Saatan olla väärässä, mutta pidän vaakaa ennemmin strategisesti pohdiskelevana ja harkitsevana tasapainon haussaan kuin avoimen vastaanottavaisena sosiaalisissa kontakteissa. Ihan yleisesti väitetään vaa’an (arkkityypin tasolla, ei yksittäisenä yksilönä) turvautuvan valkoiseen valheeseen, jos tilanne sitä vaatii. Tässä nyt heitän ilmaan ajatuksenpoikasia, mutta onko vaaka helposti lähestyttävä ja avoin vain silloin kun langat ovat hänen käsissään, mukavuusalueellaan. Päättämättömyys antaa tilaisuuden harkita kummalle puolelle kallistuu. Jos toisten palaute kertoo, ettei yhteisö hyväksy ratkaisua, vaaka on valmis kompromissiin.

En ollenkaan väitä, että vaa’an ei-läpinäkyvyyteen liittyisi mitään pahuutta. Mielestäni oinaan ja vaa’an akselilla molemmat merkit ylläpitävät oikeudenmukaisuuden ideaa. Oinas voi jopa puolustaa toisten oikeuksia, omiaan nyt ainakin, ja vaaka tuomitsee punnuksillaan tasapuolisesti. Näen kuitenkin vaa’an täydenkuun ajan mahdollisena ongelmana sen, että täysin varaukseton avoimuus puuttuu. On se toki monesti elinehto ja hengissä säilymisen keino, etteivät kaikki lue itseä kuin avointa kirjaa. Täydessäkuussa tulisi kuitenkin heittäytyä suuren yleisön armoille, esimerkiksi median haaskalintujen riepoteltavaksi. Täytyy ilmeisesti lukea Kuun viesti siten, ettei korttejaan pidäkään paljastaa, vaan ulospäin näytetään huolella rakennettu fasadi. Facebook-uskottava kuva.

Jos oma etiikka sietää ajan vaatimat kompromissit niin okei, mutta jos pettää sydämensä itse, tarjoaa punainen Kuunpimennys loistavan ajankohdan repiä tasapainonsa rikki. Vaa’assa ei kiljuta kaduilla, ei nolostuteta ketään, mutta ei taideta saada apuakaan mistään kuuhulluuteen. PS. Kuu tulee yläsolmulle jo tänään iltapäivällä, pysäyttää solmulinjan ja kääntää tällä ylityksellä solmuparin etenemään. Nyt saadaan sitten harkita oikein luvan kanssa.

Niin lempeä ja hieno tavoiltansa
armas on tervehtiessään, että aina
sanani jäävät suulle pelokkaina,
silmä ei tohdi nostaa katsettansa.
 
Missä hän kulkee, kiittää häntä kansa.
Vaan hänet verhoaa lempeä nöyryys aina;
varmaan hän on taivaan antama laina,
näemme ihmeen hänen hahmossansa.
 
Ja silmien kautta häntä lähestyvään
sydämeen virtaa sulous niin vieno,
sitä ettei kokematta tajuakaan.
 
Ja on kuin liitelisi suulta rakkaan
rakkauden henki lempeä ja hieno
kuiskaten sielulleni: huokaa syvään.

Pimennys kuutamolla

Blogin ensimmäisessä päivityksessä kerrottiin, että Hullunkuun ajalla (blogilla) on nousulla Jupiter. Se sopii suureelliseen tyyliin, että Kuun kiertojen tarkastelu aloitetaan täydestäkuusta. Luontevampi sykli olisi ollut aloittaa uudesta Kuusta, mutta tässä blogissa hulluillaan ja käännetään nurinpäin.

Mikä tahansa täysikuu tämä ei ole, vaan oinaskuu on Kuun pimennys. Maapallo mokoma etuilee väliin ja estää Kuuta saamasta heijastavat säteensä Auringolta. Pimennyskin on iso juttu, paljon merkittävämpi kuin normaalien Kuunkierron syklien täysikuu.

Täysikuu on Kuun esiintulon aikaa, esiintymisen aikaa ja nyt räntäisenä lokakuun yönä Kuu vaatii enemmän huomiota kuin yleensä. Se on avoimuuden aikaa, kaikki on näkyvissä (yleensä täydessäkuussa, nyt tilanne on toinen). Oinaan täysikuu on lapsenomainen ja naiivi, hurmaava vilpittömyydessään, raikas rehellisyydessään, vähän armoton suoruudessaan ja tavallaan helppo yksinkertaisuudessaan. Täysikuu mielletään täyttymykseksi, mutta johdattaako sana hyväuskoiset harhaan. Täydellisyys, täydeksi ja kokonaiseksi tulo – – –

Kuunpimennys sävyttää ymmärtämään, että kaikki asiat täysiksi ja valmiiksi tullessaan eivät ole hyviä. Täyttymys voi olla pettymyskin, eikä valmis täytä tarkoitustaan. Ei tullut takkia, tuli vain tuluskukkaro. Tai onko se edes kukkaro, lapsenmielisyydestä alkaa olla liian kauan. Onko räätälille mennyt kissa tässä oinaskuu, liian hyväuskoinen ja huijattava?

Kuunpimennys tapahtuu astrologisesti Kuun laskusolmun suunnassa. Laskusolmu, häntäsolmu, on kirjaimellisesti täysiä asioita jo valmiiksi. Näitä jotka osataan, eikä niissä tarvittaisi yhtään enempää piehtarointia. Siksi Kuunpimennys on ajanjakso, jossa pitää nähdä mikä ei oinasmaisuudessaan toimi elämässä. Vaikka siis omalla syntymäkartalla ei olisi mitään oinaan merkissä. Pimennykset ovat kollektiivisia juttuja. Jonkintasoisesta oinuudesta pitäisi päästä eroon. Onko se aktivismia? Kiilaamista toisten ohi? Yksinpärjäämisen korostamista?