Musta Kuu ja pelastus

Kun Kuu näin molskahti kierrossaan kaloihin, voidaan aloittaa varsinaiset syklin peijaiset, Mustan Kuun yö. Osuu ja oppoaa kuin laivanupotuksessa! Kalat on vihonviimeisyyden merkki, ja tässä kierrossa Mustan Kuun aikakin tulee niin sattuvasti kohdilleen, että voi voi sentään. Syvyyttä riittää ja suunta on upoksiin, mutta ei kaloissa silti kannata kaikkea toivoa heittää, koska meillä on aina olemassa se symboliikan toinen kala mikä ui toiseen suuntaan. Kohti pintaa siis, vaikka pohjalla yöllä kävisimmekin.

Tämä Mustan Kuun aika osuu vielä vahvaan ja intensiiviseen Kuun kierron kohtaan, missä Kuu on lähellä Maata, vaikkakin jo vähitellen loittonemassa. Yksinään tämä saattaa korostaa Kuun tuntoja meissä niin fyysisellä kuin mielenkin tasolla. Ja se mieli taitaa olla nyt kaikkein altteimpana, kun kaloissa ylitetään Mustan Kuun yönä Neptunus. Kuinkahan monta ”uutta hullua” maailma tällaisena yönä saa..

Taivaan energiat ovat parhaillaan epätavallisen tuntuvia, enkä siksi usko kaloihin uppoutumisen olevan lakonisuutta, synkkyyttä, masennusta. Paljon enemmän vetää ylivirittyneisyyden puolelle. Parhaimmillaan mielikuvitus antaa nyt sellaisen tripin, että ihan taistella saa päästäkseen takaisin tukevalle maankamaralle (alcohol-alert!). Herkimmät saavat lahjaksi suoran linjan alitajuntaan, ja se voi olla kauneutta, hyvyyttä, taidetta.

Toisaalta, minua on vainonnut kuvajainen tästä Mustan Kuun kalat-yöstä. Eritteistä saastainen, kauttaaltaan ryppyinen deeku vapisevin käsin, toivonsa menettäneenä. Vastassa on yhtä lailla lohduttomuus, luovuttaminen, sortuminen, jos voisi nähdä pilkahduksen glamourinhohdettakin. Musta Kuu paljastaa elon inhimillisyyden kirjon, eikä se ole aina nättiä katseltavaa.

Auttaako Mustan Kuun jumalatar Hekate tänä yönä? Saattaa olla, sillä aivan skorpionin alussa eläinradalla perääntymään kääntynyt Hekate pääsee hetkeksi hyvään kulmaan Kuun kanssa. Tai se voi vahvistaa sielun syövereitten kohtaamista niin, että heikommilta pää sekoaa.

Tässä yössä hiljaisuuden ja rauhan tarve kohoaa maksimiinsa, ja Kuu tavoittaa sen niin autuaasti, väsyneesti, unenomaisesti. Pää pielukselle, ikiuneen tekisi mieli verrata, mutta vaikka luopuminen ja irtipäästö käydystä syklistä on tehtävä, on meillä se pintaan pulahtava kala vielä olemassa. Nyt on helppo tunnustaa kaikki mikä meni pieleen ja ottaa vastaan uusi mahdollisuus (jo huomenna!) kuin uskonnon riitissä.

Vietetään kunnon peijaiset, saatetaan sykli lepoonsa, ja löydetään sisimmästä toive, unelma uudesta.

vain sinä voit pelastaa
itsesi
joudut alinomaa
lähes mahdottomiin
tilanteisiin
he yrittävät yhä uudelleen
vehkeilemällä, huijaamalla ja
voimakeinoin
saada sinut alistumaan, lopettamaan
ja/tai kuolemaan sisäisesti 

vain sinä voit pelastaa
itsesi
ja on niin helppo epäonnistua
niin kovin helppo
mutta älä, älä, älä
katso heitä
kuuntele heitä
haluatko olla kuin he?
kasvoton, tyhjä, sydämetön
olento?
haluatko kokea kuoleman
ennen kuolemaa? 

mieti asiaa
mieti itsesi pelastamista
henkisyyttäsi
sisukkuuttasi
laulavaa maagisuuttasi ja
kauneuttasi
pelasta se
älä liity kuoleman joukkoon 

pidä puolesi
huumorilla ja loistolla
ja lopulta
jos on pakko
pistä kaikki peliin
helvettiin kertoimet, samantekevää
mitä se maksaa

vain sinä voit pelastaa
itsesi
tee se! tee se!
sitten tiedät tarkalleen
mistä minä puhun

Onnistuneen syklin päätös

Tuskin ollaan tolkuissamme Auringon ja Neptunuksen vuosittaisesta kohtaamisesta, kun samantapaisiin syvän hiljentymisen teemoihin sopivasti Kuu tuli kiertonsa viimeiseen balsamiseen vaiheeseen. Nyt ollaan kauriissa, levittelemässä tuhkaa ja tuskaa yltympäriinsä. Ensimmäisenä mieleeni tuli katumuksen ajatus, kun koko tämä aikaisempi kierto on tuntunut niin uskomattoman helpolta ja luontevalta, ollaanko päästetty itsemme liian helpolla, ja nyt saadaan katua? Kärsiä? Syyllisyys painaa?

Hiljaisuus, rauhallisuus ja tietynlainen itseensä käpertyminen sopii kyllä kauriiseenkin, mutta yleensä tällaisesta tuhkan varistelusta ei koidu mitään hyvää. Vai tulisiko nyt tosiaan käydä rankimman kautta, taas ruoskia itseään ja suorittaa katumusharjoitukset, jos siitä sitten kirkastuisi? Vanhan Kuun vaiheessa tehdään summaustyötä eletystä, koetusta ja opitusta, eikä tässä luopumisen ja irtipäästön ajassa olla kaikkein herkimpiä viisauden ja auktoriteetin kaltaisille kaurispuolille. Kyllä tämä on ennemmin häpeää, riittämättömyyden tuntoja, vaillinaisuutta. Yhtä kurjuutta ja ankeutta.

Veikkaan että jos jokin vanhankuun aika tuntuu pitkältä kuin nälkävuosi, niin tämä viime yönä sudentunteina alkanut kuunvaihe. Pitkällisyys ja jatkuvuus ovat kaurista tiivistetyimmillään. Anteeksianto oman sisimmän tasolla ei heltiä helpolla. Kauris merkitsee aina työtä, joten katumusharjoitukset on nyt tulevien päivien sana.

Vaan sitten kun alkaa rakentua, kun saavutetaan viisaus ja sisimmän rauha, nähdään menneen syyt ja tulevat seuraukset oikeissa suhteissaan – sitten saavutetaan jotakin mikä tulee perustaksi, nurkkakiveksi, pysyväksi tolpaksi asioille, joita lähdetään tavoittelemaan ja ajamaan tulevassa kierrossa. Liian optimistisesta ajattelusta on kovasti varoiteltu, joten ei sitten kukaan hurrata, vaan vaatimattomasti, varovaisesti ja terveesti epäillen lopulta hyväksytään tämäkin kierto käydyksi. Turhan naurajat kopautetaan polvilleen, mutta sarkastinen kommentti saatetaan sallia.

Taas pääsen kysymään, onko ajassa hulluutta? Kun muistetaan kuunvaiheen olevan myös kulma Aurinkoon, on sieltä saatu sitä itseään tähänkin hankalaan Kuun ja Auringon väliseen tyylinvaihdokseen. Neptunus on melko hullu planeetta. Kumpi edes voittaa hulluudessa, Kuu vai Neptunus? Minä veikkaan jälkimmäistä, mutta antakaa toki hiljainen huutoäänestys kommentteihin. Ainakin tässä ajassa Kuu vaikuttaa melko täyspäiseltä. Kuu on kuitenkin tulossa lähemmäksi, nostattamaan vuorovesiä korkeammiksi, tuntuakseen voimakkaammin. Onko kauriin realismi vain se hienoinen raja nerouden ja hulluuden välissä, taas?

On toisia maailmoita. Aika kiertyy ja palaa
tyyneen sydämeensä, hämyyn joka on tuleva
ja osittain on jo tullut
otamme siitä ennakkoa yön hetkinä
                             kun sietämätön kipu lakkaa
ja hetki sulaa kuin tali ja leviää yli mitatun rajan.
On toisia maailmoita, mutta ne ovat täällä
kynttilä palaa loppuun, kynttilää ei enää ole,
aika on vuotanut takaisin aamun hiljaisuuteen
ja lähteetön valo hävittää varjojen metsän

Moraalikrapulaa ja etiikan venytyksiä

Moraalisen dilemman paikka on luvassa, kun Kuu etenee jousimiehessä neliökulmaan Auringolle. Tällä kerralla ennakoin tapahtumaa, ja eikös muutoinkin jousimiehessä tavata suunnata katse niin kauaksi horisontiin ettei sieltä näe kuin kaikkein suurimman ja olennaisimman. Kuun uusi vaihe, laskevan puolikuun aika alkaa vasta tänään lauantaina illalla seitsemän jälkeen. Oletan että linjanvalintaa on pohdittu jo aikaisemmin, sillä vaa’an viimeiselle asteelle siirtyneen Kuun yläsolmun ylitys jo torstaina aikaisin aamulla pysähdytti solmulinjan, käänsi sen etenemään, mikä voi tuoda tunteen harkinnan ajasta. Nyt kun Kuu illalla tulee uuteen vaiheeseen, solmut pysähtyvät uudelleen, ja sen jälkeen kääntyvät retroilemaan niin kuin kuuluukin. Meille jää siis vielä tämä päivä aikaa tehostetusti katsoa, millaisen suunnan otamme.

Sopiihan jousimies taas erittäin hyvin kuunvaiheeseen, kun ollaan ratkaisun kohdassa. Voi olla suuri viisaus takana, jolloin tämä on niin helppoa. Jousimies arvioidaan usein turhan rennoksi, sillä todella usein tämä merkki oireilee paremmin tietämistä ja ärsyttävää ylemmyyden-tuntoista tuomitsemista. Jos on hyvä ja eettinen asia takana, on tuota asennetta vähän helpompi kestää, mutta fanaattisuus ja julistamisen halu ovat sieltä veemäisimmästä päästä. Vaikka oltaisi kuinka ihanteellisia, jouskarikuun kanssa saa olla tarkkana. Tai kärjistetyn itselleen rehellisenä, jos saa vielä pyytää.

Vähenevän Kuun matkassa tuleva puolikuun aika on sävyltään vakavaa. Siksi se jouskarimainen vitsien kerronta sopisi nyt unohtaa. Valitaan ennemmin avara ja pohdittu näkökulma. Kun Kuun matka jatkuu kauriissa, päätökset tulevat entistä vakavemmiksi, vastuu painaa yhä syvemmälle. Kumpi sitten on parempi, päättää nyt jakson alkuvaiheessa ideologiansa ohjaamana, vai puljata asioita pidemmälle että jokainen syyn ja seurauksen seikka on varisteltu ylle. Jos saa itse päättää, se olisi hienoa. Aina ei aika ja maailma anna tällaista ylellisyyttä.

Just männäviikolla pohdin tätä pohjolassa asumista Kuun kannalta. Monen talvikuukauden aikana saadaan nähdä enemmän Kuuta kuin Aurinkoa, oli se missä vaiheessa hyvänsä, mutta kohta kun päivä taas alkaa viedä voiton yöstä, on Kuukin enemmän alitajuinen vaikuttaja. Nyt laskukuun aikaan Kuu pienenee kulkiessaan eläinradan loppumerkkejä läpi, ihan vielä jouskarissa eroa ei taida silmällä huomata, mutta Kuu alkaa kadota sirppiinsä. Ja käänteisesti silti se tulee lähemmäksi ja isommaksi, ollen siinä ensi viikon puolivälissä kaikkein lähimpänä Maata radallaan. Taitaa olla tulossa vahva Uusikuu.

Itsellä meni miltei liian henkilökohtaiseksi tämä moraalin kanssa painiskelu, enkä ole hulluutta edes etsiskellyt. Koska koko kierto vesimiehen Uudesta Kuusta lähtien on poikkeuksellisesti tuntunut loksahtavan hyvin kohdilleen, heitän esiin taas uudenlaisen teorian Kuun hulluudesta. Jos se onkin ajoittain hullumpi, toisinaan sävyisämpi? Jos oltaisi samalla tasolla kreisejä kaiken aikaa, siihenhän tottuisi ja sitä alkaisi pitää normina. Nyt kun saadaan välillä kunnon purskahduksia ja raivokohtauksia, hulluuden huippuja, on mihin verrata. Tämä kierros olisi laaksoa.

Sieluni ei taida kertoa eikä tietää totuutta,
sieluni taitaa vain itkeä ja nauraa ja väännellä käsiään
sieluni ei taida muistaa eikä puolustaa,
sieluni ei taida punnita eikä näyttää toteen.

Ylen hyvä jako

Jakamisen aika tässä syklissä alkoi viime yönä ennen kahta, kun Kuu tasapainotteli vaa’assa itsensä puolitoistaneliöön juuri kaloihin siirtyneeseen Aurinkoon nähden. Onko mitään hurmaavampaa ja viehättävämpää kuin antautua jakamisen, välittämisen riemulle Venuksen hengessä? Kuu on sosiaalisessa vastavuoroisuuden merkissä, ja Auringon majassa on Venukselle sijattu ylellinen vuode, kunhan tuo hehkeä kaunotar joskus kaloihin ehtii.

Voiko tässä muuta kuin toistaa aikaisempaa virttä, että ihan hyvin passaa Kuun tehtävälle kohdalle osunut merkki. Nyt pitää käyttää suostuttelutaitoja eikä yrittää runnoa väkipakolla läpi. Voi vaikka pelata vähän, odottaa oikeaa aikaa, ei kuitenkaan toisen heikon kohdan paljastumisen vuoksi vaan ennemminkin niin, että vastapuoli, kohde on miellyttävässä tilassa ja tilanteessa, ja siksi suopea. Jaetaan nätisti eikä tyrkytetä, eikä silloin toinen henno torjua.

Sujuuko kaikki kuin unelma? Saadaanko toiveet toteen, unelmat tosiksi, aina oma tahto lävitse? Jokaisessa ajassa on omat heikkoutensa, ilmakuoppansa taivaalla jos ei muuta. Vaa’an siemenkuunvaiheessa tehdään kompromisseja jo sen suhteen, mitä tohditaan jakaa ja tiedottaa. Nyt ei kukaan välittäisi kuulla ikäviä uutisia. Ihan varmasti pään pensaaseen laitto kostautuu jossakin vaiheessa, ellei jo tilinteon kulminaatiossa kohta jousimiehessä, jos oma moraali antaa ylen.

Siemenkuussa on tarve myydä kanssaihmisille oma juttu. Kyllä vaa’assa kauppaa osataan käydä, sillä merkki on varsin taktinen. Onnistumisen edellytykset ovat hyvät, ja siksi katson tätäkin kuun jaksoa mieluummin hyväksyvästi nyökytellen. Ei draamaa, ei kirkumista, sillä sellainen ei nyt kertakaikkiaan sovi. Jos tasapainoa etsiessä käydään liian korkealla ja vaivutaan liian alas, siitä ei tehdä numeroa. Korkeintaan nappi kitaan ja hymy naamalle. Show jatkuu.

Ja jostakin kummasta silti kumpuaa halu vähän kapinoida tätä nättiä, siveää, kilttiä aikaa vastaan.

tyyli on vastaus kaikkeen
uusi tapa lähestyä tylsää tai
vaarallista asiaa.
tyhjänpäiväisen jutun tekeminen tyylillä
on hienompaa kuin tehdä vaarallinen juttu
ilman sitä

Estradi on vapaa

Yöllä oli kuutamo, täysikuu leijonassa, ja se pisti ihmettelemään miksi tässä kuunkierrossa osaset tuntuvat loksahtelevan paikoilleen niin vaivattomasti ja sopivasti, että miksei aina voi olla näin sujuvaa. Täydenkuun vaihe edellyttää näyttäytymistä, esilletuloa, avoimuutta ja toisten kohtaamista. Leijonassa tällainen on niin helppoa, estradille noustaan ylväästi ja itsevarmasti, esilläolo on maailman luontevin ellei ihan tavoitelluin juttu, ja ihmiset kohdataan rakkaudentäyteisinä, jaloina, anteliaina. Kuulostaa paratiisilta.

Leijonan avoimuus jäi pohdituttamaan. Mahtaisiko tässä olla mukana laskelmoivuutta, avoimuuden käyttämistä itselle sopivassa määrässä ja asioissa, sillä silloin tavoittaa toisten huomion ja saavuttaa sen, mitä leijona eniten kaipaa.

Kuulle leijona on eräänlainen heijastusmerkki. Ei se omalla alueellaan täällä ole, Auringon kirkkaassa merkissä. Loisto, kirkkaus, kohdevalossa olo tulee Kuun osalle kuin liian helposti. Kuun kuuluisi saada valonsa heijastuksena, ei suoraan, eikä Kuu leijonassakaan itse luo valoaan vaan on se tässäkin Auringosta kotoisin. Asetelma pistää pikkiriikkisen epäilemään, kuinka valtavasti Kuu itsessään toivoo ja haluaa tällaista esittäytymistä. No jos haluaa, mollottaahan Kuu joka kuukausi täytenä jossakin merkissä, on leijonan täydessäkuussa etuna tietynlainen vaivattomuus ja sujuvuus. Tässä ei häpeillä mitään, kädet auki ojennettuina asetutaan eteen, syleilyyn valmiina.

Kuun kulkua täydenkuun vaiheessa katsellessa tulee mieleen, että tässähän ei oikein näytä tapahtuvan mitään. Taitaa tulla varsinainen täydellisyydessä möllöttämisen aika eteen. Ja kun Kuu sävyttää itseään ylittäen neitsyttä, tämä on ilmanmuuta risitriitaista, koska staattisuus ja näyttävyys eivät tähän merkkiin sovi lainkaan. Ehkä vaiheen sävy kuitenkin napataan voimakkaammin sen alkamisen hetken merkistä, vaikea sanoa lopulta. Minulle hulluus ei tullut ollenkaan mieleen tämän täydenkuun teemojen kohdalla, eikä se valvottanutkaan. Hulluutta voisi korkeintaan esittää nyt, jos se tuo aplodit.

Jos en ole vain ymmärtänyt, ja aika alleviivaa rakkautta, aikaa toisille.

Talven valkeassa puvussa
sinä seisot vihreässä
enkä minä muista päivien seuraavan
öiden
katseet silmien lintuina vaellan vielä
minä olen hypännyt käsivarsieni välistä
aikojen, totisesti
ne kättelevät selkäni takana, liittolaiset

Ravista ja väännä

Hullunkuun kreisivaihe iskee, ollaanko valmiita vääntämään, kiertämään, twistamaan eli ravistamaan ja huutamaan? Nyt on iloinen fiilis kun Kuu saa vastaanottaa uuden kehitysvaiheen kasvussaan omassa ravun merkissään. Hullunkuun aika alkaa nyt maanantaina illalla vähää ennen yhtätoista, ja sitä käydään läpi ravun omakohtaisuudessa ja leijonan suureellisuudessa.

Tämä hullunkuun vaihe saa leimansa Kuun ylityksestä Jupiterille, ja sehän kertoo isommasta, laajemmasta, ja sitten kai aina vaan hullummasta? Mutta jos joskus tässä pingotuksen ja viilauksen ajassa on mahdollisuus onnistua niin nyt, sillä Jupiter antaa uskoa itseen. Kuu omassa merkissään on aina korostuneen kuumainen, ja eiköhän se katsota hyväksi tekijäksi. Kuu viihtyy, vaikka hullussa kuussa vaanii aina ylimeno. Jos nyt olisi juhlat, jatkoilla voisi bilettää aamutunneille saakka.

Optimistisessa hengessä ei nyt kieriskellä riittämättömyyksissä, uskalluksen puutteessa, varauksissa, ujoudessa kuten usein muina aikoina ravun merkin painottuessa. Ailahtelevaisuus ja tuittupäisyys voivat silti olla riesana. Hullunkuunvaihetta riivaa hermostuneisuus, joten aaltoliikettä on luvassa; korkealla harjalla onnen ja onnistumisen hetkiä, vajotessa hetkellistä tuskaa, pelkoa, uskonpuutetta.

Voisi hetken jo kuvitella, että mallillaan on. Astrologisesti aikaan piirtyy Thorin vasaraksi nimetty kulma, jonka kärkenä Kuu on muodonmuutoksen hetkellään. Vasaroinnin sävy jäänee koko vaiheen riesaksi tai aarteeksi. Thor on Ukkosenjumala, toiminnallinen ja intensiivinen, loukkaantumisen vaara on suuri. Kun rapukuu muutenkin tahtoo kiskaista herneen nenään, Thorin vasaran kanssa kyse ei ole enää pikkumaisuudesta.

Toiset nousevat varpailleen
nähdäkseen taivaanlaen liikahduksen
tarinan kätkyt
se uinuu siellä.
Paina otsasi.
Tämä liitto ei purkaudu enää
ukkosen iskemä
hiljaisempi
sinä olet
jotta kohtaisit aineen
niin kuin sitä ei olisi välissä

Epäillään härkää

Kohdilleen osuu, kun Kuu tänään illalla yhdeksän jälkeen tulee kasvavan puolikuun vaiheeseen. Kuu menee härässä, neliöiden Aurinkoa vesimieheen, ylennyksensä vahvuudessa, omapäisyydessä, järkähtämättömyydessä. Puolikuun kohta Kuun kierrossa on yksi ratkaisevimmista vaiheista, kenties se kaikkein olennaisin. Kuu muuttaa olomuotonsa tästä lähtien meille näkyvämmäksi, eikä enää peilata niinkään omaa sisintä kuin toisiin, maailmaa ympärillämme, kohti vuorovaikutusta. Sanotaan että ihmissuhteet opettavat meitä kaikkein eniten, ja tästä se siis alkaa, kontaktin otto toisiin, opin saanti, eli neliön haaste mikä pitää ylittää.

Onko sitten hyvä vai liikaa Kuuta korostava seikka, että se tulee tärkeään kulminaatiovaiheeseensa itselleen turvallisessa merkissä. Poliisitermiä käyttääkseni, on syytä epäillä. Se mikä pitää nyt tehdä, itsevarmasti päättää suunta, on ihan iisiä härkäkuun itseriittoisuudessa, jos muu maailma jättää rauhaan eikä mikään painosta. Mutta sitä mylvintää ja raivoa, jos ei ole omaa tilaa!

Voidaan olettaa, että Kuu on parhaimmillaan merkissä, mutta onko puolikuun vaihe Kuulle itselleen ”hyvä”? Väittäisin, että sen täytyy olla. Kuun symbolikin on juuri kasvava puolikuu, ei tämä mitään sattumaa ole, tällaisilla asioilla on tapana olla merkityksellisiä. On siis syytä epäillä, että Kuu itse tahtoo ottaa haasteen vastaan, päästä kasvamaan (kun sen oma merkki on rapu, mikä symboloi kasvamaan auttamista), saada heijastuksia toisista. Ja tämä pistää huolestuttavasti epäilemään, kuinka sisäinen ja alitajuinen tekijä Kuu todella onkaan.

Aika suoraviivaisia jatkumoita täällä heitellään, mutta – jos Kuun ymmärryksessä on niiltä osin mennyt kautta aikain sen verran pieleen, että se ei olisikaan vain alitajunnan kaiku. Jos Kuu olisikin myös opettaja ihmisenä olosta, ja se käytäisi heijastuksien ja peilauksen kautta; lajitoverien käytökseen, olemukseen ja tekoihin tietoisesti reagoiden, vaikkakin oman minän kautta ja siksi subjektiivisesti ja siksi ”tunteella”. Edelleen ajatuksenvirrassa pyörähdellen: Kuun jatkuva muuttuminen tuo eteen kierros kierrokselta koko elämän vaihtoehdot, kirjavuuden, tasot. Ja lopulta Hullunkuun ytimeen päästen: jos Kuun hulluutta onkin meidän yrityksemme pitää heijastukset sisällämme, sisäisinä tuntemuksina, kun heijastukseen ja peilaukseen pitäisi sukeltaa yhä uudestaan ja uudestaan (Kuun eri merkeissä ja vaiheissa), jotta osaisimme elää?

Vetikö sanattomaksi?

Toisaalla kyllä tästäkin huutelin, mutta toivoakseni tämän suhteen ei keneltäkään ole mennyt housuun: tämä puolikuun härkäkuu päättää käydyn tuumausvaiheen, mikä syntyi Kuun ylityksestä Kuunsolmulle ja solmuakselin hetkellisestä etenemisestä. Jos tänään on ollut fiiliksenä ottaa takapakkia, niin se on ollut varsin hyvää ajan hengen peilausta. Jos meni ohi, niin harminpaikka, sillä se oli ainutkertainen tarkistuksen kohta.

Tämänkertainen runo on kunnianosoitus.

Maailmassa kasvaa toiveita
täyttävä puu
                             onhan se totta
mutta omaa toivettaan
se ei voi toteuttaa
                             ei kävellä pois
niiden luota jotka kiertävät sitä
Vain kasvaa, kasvaa

Hölmöjä huijataan

Tämän kuunkierron teemana näyttää olevan myöhästely. Ollaan jo sirppikuussa, mutta täällä on hulluiltu kaikenlaista toisaikaista kuten paistettu satsi joulutorttuja. Ei sillä, hereillä kyllä oltiin aamusta puoli kuuden aikoihin, kun Kuu saavutti matkassaan uuden vaiheen, mutta kalamaisesti ihan pihalla siitä mitä todella tapahtuu.

Kuu sai uudenlaisen sävynsä kalojen merkin kriittisellä viimeisellä asteella. Tähän sisältyy paljon huokausta. Taitaa olla koko syklin hankalin paikka. Sirpissä ollaan toki kasvupuolella, mutta yllättävän vahvasti kiinni aikaisemmassa, menneessä. Ehkä uudenkuun innostuksessa ei vielä huomata miten se mennyt verottaa, mutta sirpissä se iskee tietoisuuteen. Ja nyt kaloissa jouduttiin sukeltamaan tällaiseen! Kun muutenkin mennään helposti uppeluksiin ja happea on vaikea saada. 29 aste vääntää kierrosnappulat täysteholle, mikä tottakai on ihan paradoksaalinen sana kalojen yhteydessä. Vanha heittää vällynsä tukahduttaakseen sen, mistä jo vähän ehdittiin haaveilla.

Mikä ihme nyt ajassa riivaa tätä sirppikuun vaihetta? Ties kuinka monta kierrosta ollaan jo saatu vasten itkuisia kasvoja merkin viimeinen aste symboloimaan alkavaa vaihetta. Katsannon muodostaminen ja oman näkökannan avautuminen ovat niin niin hankalia olleet jo pitkään, ja kaloissa vielä tulee tämä pahnanpohjimmaisen merkin haaste.

Jos olisi niin, että sirppikuussa tulisi olla edelleen avoin vaikutteille, omaksuminen tapahtuu kaloissa tyhjiin imevän pyörteen lailla. Englantilaisilla on tälle mahdottoman kuvaava verbi olemassa, suck – kyllä vaan, ja sen tekijämuoto sucker on hyväuskoinen hölmö. Kaloissa imetään ihan kaikenlaisia vaikutteita yhtään valikoimatta. On varmaan kenovoiton luokkaa onnistua imaisemaan jotakin, mistä muodostuu helmi.

On sulaa hulluutta kaunistella tilannetta. Kalojen merkki antaa sävyksi väljyyden ja vaihtoehtoisuuden, joten jos kierron alussa vesimiehessä onnistuttiinkin lähtemään loogisesti jollekin tietylle linjalle, nyt kyllä lipsutaan, tai ajelehditaan reitiltä sivuun ja eksyksiin. Otetaan huomioon toisenlaisuus, ja jos se tuntuu hullulta, se voi liippaista läheltä neroutta.

Tosin, kalat muistuttaa, että itse matka voi olla antoisa, ei vain laput silmillä päämäärää kohti ravaus. Elämän koko kirjo löytyy, eikä ole kiire minnekään.

Että tämä aika olisi toinen,
                             sehän on,
sehän on vajota joka hetki.
Tosiasiat päästävät väriä,
katso kun ne hajoavat ja liukenevat,
eikä niiden kudos kestä,
                             näethän sinä,
ei ole uskomista edes siihen,
mikä on onnettomuutesi

Valmiina syntynyt

Uusi rundi edessä, tien päälle jälleen, tällä kierroksella uljaan uuden maailman vesimiehen hengessä. Uudenkuun aika alkoi myöhään torstai-iltana kun Kuu kohtasi Auringon, kivan Uraanisessa tunnelmassa. Tuntuma on erittäin innovatiivinen, uutta luova, ennakkoluuloton ja raikas. Kerrankin tuntuu siltä, että tästä on tosi hyvä aloittaa.

Ilmapiiri on suosiollinen uusille ideoille, joiden aika tämä uudenkuun vaihe on. Vesimiehessä on kyseessä ideariihi, missä hulluintakaan ajatusta ei tyrmätä, jos se sopii omaan maailmankuvaan. Ihan varmasti näitä lapsenkenkiä joudutaan myöhemmin tarkistamaan, mutta sellaista elämä on eikä siihen voi jäädä jumiin, sillä vain yksi on syntynyt valmiina.

Vesimiehen hengessä alkuun lähtevät uudet alut ovat ennen kaikkea omaehtoisia ja persoonallisia. Asenne on tutkiva, mutta ei oikeastaan vaikutuksille altis. Kiinteä merkki, ettäs tiedätte. Turha mennä tyrkyttämään toisille omia ajatuksiaan, jokainen päättää itse omansa. Oma mieli voi olla vastahankaan suurinpiirtein koko maailmaa kohtaan, vastustustakin todennäköisesti kohdataan, mutta sellainen ennemminkin lujittaa omaa yksilöllistä näkemystä kuin lannistaisi.

Kyllä tässäkin nyt alkuun pyrähtäneessä kierroksessa on omat hankalat tunnelmanmuutoksien kohtansa, mutta toisaalta jotkut vaiheet tuntuvat istuvan oikein mallikkaasti kohdilleen. Mahdollisuuksia siis tulee olemaan, jos selvitämme muutamat tukanriivintää oireilevat ajankohdat. Silti kun tässä alussa näitä vaihdoksia äkkiä silmäilee, ei luultavasti näe eikä tiedä vielä kaikkia muuttujia. Vesimiehen alun henki ei ole kovin joustava, ja siksi suurin vaara voi olla jo siinä, että alkuvaiheessa naulitsemme asiat liian tarkkaan oman mielemme mukaisiksi, mutta ne eivät sitten lopulta toimikaan suuressa maailmassa.

Astrologiassa asiat toimivat polariteeteissa, eli kun Uusi Kuu syntyi vesimiehessä, peilaus tapahtuu leijonan merkin kautta. Itsetietoisuus on siksi päällimmäisin teema ideoinnissa. Varmuus luo ihailua ja tuo seuraajia, mutta fakkiutumisessa on tuhoutumisen vaara. Yksilöllisyys on luovinta.

Eläimistä tuli
susia,
millä liikaa häntää, millä iso
murheellinen pää.
Vähä vähältä ne alkoivat
sopeutua,
kävivät maisemaan taloksi,
saivat täpliä, somistuivat,
joku lensi.
Kissa,
kissa yksin
ilmaantui valmiina
ja ylpeänä:
se oli heti syntyään täydellinen,
kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.