Parasta ennen

Tulevana yönä pimahtaa! No ei Hullu Kuu ihan tosissaan ole – ja kuitenkin on. Siirrymme näin huhtikuun kauniiksi lopuksi Vappu-aattona aamuyöllä kreisiin hullunkuunaikaan neitsyen merkissä. Jos mikään ei yhtäkkiä aamulla enää tunnukaan tarpeeksi hyvältä, voimme syyttää ajan henkeä – ja oikeasti omaa sisäistä tarvettamme pyrkiä parempaan, pingottaa vielä vähän kireämmälle, yltää korkeammalle.

Ennen Kuun täyttymisen juhlaa kohtaamme haasteen tulla täydellisiksi. Neitsyen hullunkuunaika alleviivaa kehityskohteita. Kriittinen analysointi on pätevää ja asiallista, mutta voi saada aikaan päinvastoin lyttäävän, itseä väheksyvän fiiliksen, vaikka tarkoitus olisi kannustaa parempaan. Neitsyen tyyli ei kenties ole ideologisella ja ihanteellisella tasolla tapahtuvaa, sitäkin enemmän käytännön pikku ongelmien purkua ja ratkaisua.

Hullunkuunajassa ei vielä saavuteta yhtään mitään, eikä se siksi ole millään lailla palkitsevaa. Tämä on siirtymävaihetta kohti päämäärää, valmistelua ja huolehtimista. Sitä kun ennen suurta juhlaa väkerretään pöytiin kukkakoristeita, ruoditaan istumajärjestystä, tarkistetaan tuhannen palikan yhteensopivuutta. Nyt pitää olla silmää yksityiskohdille, sillä yksi pieni osa saattaa olla mätä omena. On huoli löytää se, mikä voi kaataa kaiken. Tulevan keväisen juhlanvieton kannalta on arveluttavaa, että se ajoittuu tähän vieterinvenyttämisen aikaan. Toivon tosiaan ettei isommin juhlijoilla pimahda, koska muutoinkin aika ennen Kuun täyttymistä on jotenkin riskialtista, ensiapu-asemia täyttävää.

Voitte kuvitella kuinka Hullu Kuu rakastaa hullunkuunaikaa. Lähestyvää, painostavaa deadlinea. Säntäilyä sinne tänne, viime tipassa muistettuja asioita, viimehetken yllätyksiä jotka tekevät jokaisesta päivästä sen erilaisen seikkailun. Vaatimuksia ja pätemistäkin, on kai tunnustettava. Hullunkuunaika on arvaamatonta, ja siksi täynnä mahdollisuuksia. Jos nyt yrittää, voi ihan hyvin myös onnistua. Tsäänsit ovat suunnilleen fifty-sixty. Elämä on parasta aikaa.

Katso miten ilmassa on
asioita tänään: ei vain
pilviä ja muuta talvellista
vaan kattiloita pitkin rivistöin
ja kirjat muuttamassa niin kuin linnut
jokainen auran kärkeen vuorollaan
ja joka sana todellinen sulka

Paparazzi Kuu

Aamuyön tunteina, Kuun aloitellessa näkyvää leijonan merkkiä, Kuu siirtyy oireellisesti kasvupuolellaan kiertonsa näkyvämälle, isommalle puolelle. Melkein toivoo, että tapahtuisipa tällainen puolenkuun kohta aina komeassa, valovoimaisessa leijonassa. Tämä kasvun kynnys on päällystetty punaisella matolla, kasvun raamit ovat kullalla silatut.

Puolenkuun kohta on Kuulle iso muutos, verrattavissa mielestäni vanhankuun syntyyn uudeksi tai Kuun täyttymiseen täydeksi. Puolessakuussa Kuu tulee sellaiseen kulmaan Auringon kanssa mikä täräyttää näiden välistä suhdetta, Kuunsolmut pysähtyvät ja vaihtavat kulkusuuntaa. On taas sellaisen käännöksen aika, että normaalirytmistä siirrytään epäröimään, kyseenalaistamaan ja tuumaamaan. Viime vuonna samanlaisessa ajanhengessä kutsuin tätä sakkaukseksi. Kasvupuolella ei ole helppoa himmailla. Harkinta pitäisi erikseen tiedostaa, ellei se sitten tunge niin voimakkaasti omasta sisimmästä, että väistöliike tulee luontevasti.

Luonteva leijonan Kuu ei ehkä ole. Näkyvämpään, tietoisempaan ja vaikuttavampaan jaksoon tullessa leijonan merkki alkaa heti asettaa vaatimuksiaan esilläolosta. Hullun Kuun mielestä Kuu itse tykkää enemmän pimeämmästä vaiheestaan, laskupuolen ajasta ja lähellä uudenkuun aikaa olosta, siitä että voi olla piilevänä, enemmän alitajunnassa, kaukana kohdevaloista, yössä missä Kuu on omalla alueellaan. Tästä yllättävästä salamavalon räiskähdyksestä voi seurata vastareaktio viimeistään täydenkuunaikaan, skorpionissa, ei suostuta enää näyttäytymään, varjellaan privaattia. Mustat lasit silmille.

Puolenkuun kohta on aina jollakin tasolla ratkaisun paikka. Vaaditaan päätöstä suunnasta, tyylistä, teoista, ja päätöksen luonne on omakohtainen. On otettava selvää mitä minä haluan, aion. Mitä leijonassa halutaan? Rakastaa? Loistaa? Hallita? Toteuttaa kutsumusta? Valittavana ei ole mitään pikkujuttuja.

Aurinkoihin jäämättä
tähtiin pysähtymättä
yöhön syttyi valo
sokean
sormenpäihin

Kaikenlaista

Kuun ohut sirppi niittää meille taas tietä samottavaksi eteenpäin. Kaksosissa ei tyydytä yhteen linjaan vaan tulee luontevasti harkittua toistakin vaihtoehtoa. On asennekysymys, sekoittaako ja hajottaako kahteen suuntaan katsominen kuin harittaen, taittovikaisesti, vai tuoko se oikeasti käyttökelpoisia reittejä eteen. Uskottavuutta tämä ei lisää, jos samaan aikaan rummuttaa vähintään paria toisistaan poikkeavaa agendaa.

Kaksonen taitaa olla eläinradan ainoita aidosti suvaitsevaisia merkkejä. Se ei arvota vaan ainoastaan tutkii. Pitäisin kaksosen ongelmana sitä, ettei homma voi jäädä tähän. Pelkästään keräämällä tietoa ei oikeastaan saavuta mitään, se pitää myös lajitella (neitsyt) ja arvioida eli tuomita (jousimies) ja lopuksi kai rakastaa (kalat) jotta sillä voisi todella tehdä mitään. Sirppikuunvaiheessa summittainenkin kokoaminen voi olla parempi vaihtoehto kuin kranttuilu. Tässä vaiheessa kuunkiertoa tuntuu aina siltä kuin aikaa olisi rajattomasti, vielä ehditään, voi lykätä myöhemmäksi. Ei kuitenkaan hälläväliä tyyliin, vaan ennemmin uteliaasti, selvää ottaen, avoimesti. Sieltä täältä. Sokea kana jyvän nappaa.

Sirpin ajassa on hyvä oppia hallitsemaan työn liike, kun jakso on perustaltaan härkämäinen. Se ottaa aikalailla takaapäin kaataakseen, ottaakseen talteen. Vaikka kasvukuun puolella ollaankin, nyt on tarkoitus hyödyntää kaikenlaista aiemmin kylvettyä. Kaksonen ei ole leimallisesti vain uuteen ja tulevaan suuntaava, sillä on kyky olla samaan aikaan kahdessa, kameleontisti, eteen ja taakse, ulos ja sisään, yhtä aikaa ja molemmissa.

Vielä ei minkään tarvitse olla valmista eikä viimeisteltyä, aika on kevyttä, huolettomasti iloitsevaa, matkallaolosta voi nauttia murehtimatta liikaa päätepysäkkiä.

Kevättä katsellessa
tulee usein syksy mieleen,
kumpikin yhtä paljas,
toinen alkaessaan,
toinen päättyessään

Paloa

Lopultakin! Tätä on odotettu! Oinaan Uusi Kuu syntyy iltakympin tienoilla – se kaikkein uusin, nuorin, tuorein uudenkuunaika alkaa. Tällä kierrolla, tänä vuonna, tosin on kuin olisi jouduttu synnyttämään yliaikaista pienokaista, juoksemaan sairaalan rappusissa saadaksemme poltot alkuun, koska miltei koko oinaan merkki on ehditty katsoa läpi ennen kuin saadaan ajalle ominainen alun hetki. Ollaanko siksi jokseenkin kärsimättömiä, vähän turhautuneitakin, närkästyneitä kun on tällälailla saatu odottaa.

Oinaasta alkava uudenkuunvaihe on puhtaimmin aloituksen symboli. Jos vuosi tavallaan lähti käyntiin Auringon tulosta oinaaseen (astrologinen vuosi), Kuun mukaan katsottuna on kuin vasta nyt saataisi lupa lähteä liikkeelle ja eteenpäin. Lähtökuoppia on ehditty kaivaa niin että ne ovat metrisiä poteroita. Onkohan valmisteluihin kyllästytty, ainakin on ollut aikaa suunnitella ja visioida huolella, ja siksi aloitus sopii olla lentoon lähtevä, reuhtaiseva, pikamatkan spurtti.

Tämän hetken uuden alun tunnelmassa on innostusta ja intomielisyyttä. Oinaan hengessä on yleensä mukana naiiviutta, katsanto on freesi ja puhdasotsainen, eikä ole takana kokemusta havaita kompastuskiviä, maailman pahuutta. Kun tällä kerralla ollaan saatu kerätä oinaan intoa pitkään, voi merkitys olla joko-tai, ehkä kokemusta on sittenkin karttunut, tai voi olla että into paukata liikkeelle on nyt tavallistakin voimakkaampi, kaahotetaan päissilmäisinä, ei nähdä.

Taivas myös tekee tempun heti uudenkuun vaiheen alussa, Kuu siirtyy pian tyynempään härkään. Ehkä vauhti tyssää, tai myönteisemmin, ehkä päästään tavallista helpommin rakentavaan alkuun. Paljon riippuu edeltävästä taustatyöstä, jos se on tehty huolella, voi ideariihen palon vaihe olla tavallista lyhyempi.

Tulevaa kiertoa tunnustellessa tuntumaksi tuli normikattaus, mutta on parasta että Hullu Kuu varaa jo tässä vaiheessa vapauden muuttaa mielensä ajan edetessä. En oikein luota tähän oinaan ensivaikutelmaan, rohkeuteen ja itseluottamukseen, että kaikki sujuu. Tämä näyttää helpolta, niin kuin tässä vaiheessa sykliä pitääkin. Hullunkuunvaiheessa päästään todella pingottamaan kerrankin neitsyessä, ja täysikuu saadaan jokseenkin hankalassa skorpionin merkissä, siksi voi vihdoin olla kasassa upeita kuuhulluuden tekijöitä. Hullu Kuu näkee nämä suurina mahdollisuuksina, ainakin itselleen revitellä seinähulluja bloggauksia.

Kohta lähtölaukaus pamahtaa! Nappulakengät jalkaan!

Kun metsässä soi
monissa kerroksissa
ja taukoamatta,
tajuaa kuinka valmis
keskeneräinenkin on

Kiihtyvä Kuu; musta

Vaikka Hullu Kuu ei ole viime pimennyksen jälkeen sekopäisyyksiä jaellutkaan, ei tässä ihan kyydistä olla pudottu. Vinhaa vauhtia aika tuntuu jolkottavan, kuin rakkikoirat raitilla. Sykli kiihtyy. Hullut tuntemukset ovat toisaalta outoja tällaiseen kuunvaiheeseen, samalla kuitenkin sopivia. Ensi yöstä on tulossa jälleen Mustan Kuun yö, joita ei olla maisteltukaan täällä blogissa toviin. Nyt maistiaisia tarjoaa yö oinaan nopeassa, rohkeassa ja tulisessa sävyssä.

Mustan Kuun vajoaviin, introspektiivisiin tunnelmiin tämä reipas oinas tuntuu oudolta. Kuu oinaassa voi tahtoa vastaukset liian nopeasti, väkipakolla, kun balsamisen ajan tahti olisi vaipuva, mietiskelevä, jopa meditoiva. Näillä kuitenkin mennään mitä on annettu. Voi olla kiire päätellä ja saatella loppuunsa tämä pimennysten kierros, päästä siitä eroon ja aloittaa alusta puhtaalta pöydältä. Tuskin näin hyvin pääsee käymään.

Tänä yönä on aika kelata läpi käytyä kummallista, tavallaan vihonviimeistä Kuun sykliä (tämän astrologisen vuoden sisällä). Koko ajan ollaan oltu harppaamassa uudempaa aikaa kohti, ja nyt vihdoin syntyvästä oinaan Uudesta Kuusta se päästään aloittamaan. Pian, ja sitä oinaan Kuu haluaa, Musta Kuu ei välttämättä niinkään. Todennäköisesti käteen jäi aika paljon edellisen vuoden ajoista. Ehkä ei viskata sitä sulamisvesiin, ehkä katsotaan rehellisesti mitä se oli.

Taivaalta ja Kuulta pitäisi ennemmin kysyä apua kuin nähdä synkkiä ennustuksia. Vaikka kuinka musta, oinaan Kuu kehottaa katsomaan eteenpäin. Uusi Kuu syntyy pian, eikä ole synti sitä jo pohjustaa. Rohkeasti vaan eteenpäin, vaikka ristiriitaa hengessä vähän onkin. Oinaassa on tahtoa ja intoa mennä, eikä sen lapsenmielisyydessä ole sijaa synkkyydelle ja tuhkan ripottelulle. Aika erilainen Mustan Kuun yö siis luvassa, kestäen noin iltayhdeksästä aamukuuteen.

Ideat nupulleen, ihan kohta on niiden aika. Hullu Kuu jäi vähän jumiin viimepäivien kalojen kuuhun – siksi ajan runoksi tahtoi tämä

Ensi yönä purjehdin tähdissä
silmilläni; kun kuu nousee
nuottaan luomiini lumetta ja
kangastusta
Huomenna vuoren alla on
kuu, kaste peittää rinteet ja
linnut pesivät ruohoon
ja minä olen veden alla
kala

Henget liikkuvat

Pahamaineisena lankalauantain päivänä saadaan täydellinen Kuunpimennys. Sanotaan pahojen henkien olevan liikkeellä, ikivanhojen uskomusten mukaan. Moni varmaan kuittaa tällaiset taikauskoksi, vaikka toisaalta, aika monessa asiassa on vanha kansa ollut oikeassakin. Täydellisen Kuunpimennyksen tulo tähän hetkeen on alleviivaavaa, korostunutta, merkityksiä lataavaa. Olisiko ihan sopivaa.

Tämä täydellinen pimennys on pari ja puolisko sille, mitä taivas näytti viime syksynä lokakuun alussa. Silloin väitin että ihan nurinkurisesti pimenee, ja nyt siis pimenee oikeinpäin, täydenkuun omassa merkissä. Vaan onko se sittenkään hyvä kun kohdilleen osuu, saattaa olla hyvinkin tuntuisaa, ainakin jos oman kartan kohtiin napsahtelee.

Toisten kanssa toiminta, ihmissuhteet, huomioonottaminen ja oman olemisen peilaaminen toisten kautta ovat alueita, joilla tämä vaa’an pimennys operoi. Läksy voi olla aika karvas, kun sen palautteen kautta saa. Mielekkäämpää voi monelle olla itse löytää kipukohtansa, hyväksyä ne rehellisesti, ymmärtää että näille minuuden puolille olisi hyvä tehdä jotakin. Ei kai vaa’an hengen aikaan pitäisi ilkeästi vasten kasvoja täräyttää, mutta on se vaikea uskoa kun toinen osoittaa sormella. Ainakin jästipäiden, kuten itseni. Ja vaikkei kyse olisi edes viasta.

Oivallusta ja kirkastusta, toisen peilistä luettua, on yleensä vaa’an leimaamassa ajassa vaikea saada osoittelevan rehellisesti ja ytimekkäästi. Ehkä juuri nyt tässä pimennyksessä mukana olevat muut isot ja räväkät voimat auttavat ytimeen, antavat suoruutta. Muuten on aina ne pehmentävät silkkihansikkaat välissä.

Kun nämä pimennykset syklisesti kiertävät, viime syksynä oli aika kohdata itsensä, tässä välissä olisi pitänyt tehdä vaadittava työ, ja nyt on aika kohdata toiset. Eikä vain tänään, pimennys on aina pidempi juttu kuin yhden päivän kohtaaminen, puolitutun moikkaaminen kadulla. Nyt ei riitä edes se, että katsotaan toisen sielukkaisiin silmiin tästä alkavan täydenkuunvaiheen aika, Pääsiäisen yli. Ehei. Toisia on muistettava lukea pitkään, ihan niin kauan että viimeinenkin luku on käsitelty, epilogissa summattu, lopulta ymmärretty miksi.

Sillä ei kai tässä muuten mitään järkeä olisi? Täällä Hullu Kuu siis kyselee järjen perään. Vai sittenkin tunteen perään? Vaa’assa – suuntaan ja toiseen, harvoin tasan koskaan.

Tähti tähdeltä
yö sammutettiin.
Viimeisen sain kaulaan,
amulettiin:
epäsymmetrinen tykytys,
heikko usko,
luja epäilys.
Muunnelmien sarjaa
luin ja näin:
kuvajainenkin
on oikeinpäin.

Jalostettua

Yliajalla olen pohtinut päätäni puhki kuluvaa hullunkuunvaihetta, mikä alkoi tässä jo aikapäiviä sitten edellisen kuun puolella, maaliskuussa jo. Kasvavan Kuun puolella olevan hullunkuunvaiheen pitäisikin perusasetelmassaan alkaa leijonasta, ja sen ymmärtäminen miksi näin on, on vaikeaa. Ehkä neitsytmäisten teemojen, kuten viilauksen, viimeistelyn ja pingottamisen yhdistäminen tähän kasvukuun viimeiseen rutistukseen on ihan väärin. Jos Hullu Kuu onkin jotain ihan muuta?

Kyseenalaistukset ovat varmaan periaatteessa suotavia millä tahansa alueella, sillä ilman tällaista ajattelua ei uudistusta tapahtuisi eikä maailma muuttuisi. Mitään maailmaa muuttavaa uutta ajattelumallia minulla ei ole tarjota, enkä tahdo pohdinnoillani loukata vakiintuneita tulkintatapoja.

Hullunkuunvaiheeseen siirtyvä Kuu on perin hankalassa kulmassa Aurinkoon nähden. Tuossa kulmassa on räjähdysalttiutta, jotakin aika väkivaltaista, ja neutraalimmin ajateltuna sitä voisi pitää melkoisen energisenä. Ratkaisua haetaan vaikka kaikki kivet kääntämällä – tämä kuulostaa ihan liian työteliäältä tavalta kun leijonan merkkiin pitäisi yhdistää.

Mitäs jos (nämä aloitukset kirjoitteluissani vaatisivat aika hälytyskelloja!) kasvun viimeinen pyrähdys ennen täydenkuun huipentumaa on korkea aika esittää jotakin omaa ja luovaa? Se alkuidea, mikä Kuun syklissä olisi saatu oinaan uudestakuusta (nyt oltiin vaan oudosti alkukohdassa kaloissa) pitäisi viimeistään nyt jalostaa ja saada kukkimaan sitä, mitä todella sydänverelläni haluan luoda? Että tällaisessa leijonasta lähteneessä hullunkuunajassa rakkauteni hedelmä syntyisi? Yksilöllisiä kun olemme, kunkin kohdalla rakkaus kohdistuu erilaisiin asioihin, mille nyt kunkin sydän eniten pamppailee. Koska jos ei todella, todella rakasta sitä mitä tekee, elää kompromissia.

Keväisin alkaa
kurnutus: kääntää kellot
aikojen alkuun –
lumoudun, vasta viikon
päästä se vie yöunet