Välimaastossa, pimeästä, pimennykseen

Puolenkuun kohta ravun alussa on extra-kuista aikaa. Kasvava puolikuu on Kuun symboli, sellaiseksi Kuun piirtää intuitiivisesti pieni lapsikin. Onko tämä se todellinen Kuu? Ja juuri nyt, kun Kuu saavuttaa sen tällaisessa alkukevään kierrossa omassa ravun merkissään – tämäkö on kaikkein kuisinta aikaa? Kuun sykleissä eletään parhaillaan läpi sitä perusasetelmaa, vaikka aloitus tällä kertaa kaloista tuli ihan väärän merkin puolelta kun oinaassa olisi ”ajanlaskun” mukaan pitänyt olla. Perusasetelmaksi kutsun tätä sen vuoksi, että tämä on ikään kuin vuoden ensimmäinen kuunkierto, jossa uusikuu syntyisi oinaassa, täysikuu saadaan vastapäätä vaa’assa.

Puolenkuun aikaa olen väittänyt ihan tosissani mahdollisesti kaikkein aktiivisimmaksi kuunvaiheeksi. Kuun neliö Aurinkoon operoi aina Kuunsolmujen liikkeen kanssa, tällä neliöllä nyt Kuu oikaisee solmujen liikkeen niiden oikeaan suuntaan (perääntyväksi) – mutta ensi tiistaina maaliskuun lopussa Aurinko ehtii Kuun alasolmulle ja myös sen ylitys solmulinjalle kääntää ne, taas kerran eteneväksi. Kovasti huojuu edestaas tämä ajanhenki, ja näin tulee kai nyt kevättuulissa ollakin, koska muistattehan, ollaan pimennysten välissä. Tällaisen ajan ilmapiiri on ihan toisenlaista kuin yleensä. Tekisi mieli väittää maagiseksi, ellei tästä ropisi syytteitä astrologian mystifioinnista.

Kertaus: erittäin kuuhenkisessä ajassa mennään, ja vielä siten, että tähän liittyy ylimääräistä ”jotakin”. Pimennyksen johdosta se voi olla kuin painolastia, mutta mielestäni tällaista ajan väreilyä on hankala kuvata sanoilla. Mahdollista on, että aika on kaikille henkilökohtaista, ettemme koe edes isoja päälinjoja kaikki yhteispätevästi samalla lailla. Tunnustelemalla saattaa omalla kohdallaan hahmottaa. Kosketa siis.

Ravun puolikuu on omassa merkissään olosta huolimatta samanlainen haaste kuin tämä kova kulma valojen välillä aina. Siirtymä toisenlaisuuteen on enemmän kynnyksen takana, koska tässä muuttuu kokonaan Kuun näkymisen fysiologia. Puolenkuiden välisenä aikana Kuu on isoimmillaan, Kuun intuitiivisuus on enemmän esillä. Vastaanottamisen ja antamisen teemat korostuvat.

Tällaisessa puolenkuun jaksossa, kahden ja puolen päivän ajan, kynnys ylittyisi ja haaste selvittyisi luontevimmin rapuisten juttujen kautta. Kasvuun pyrkiminen on voimakkainta – kuka tunnistaa että kevät saa olon kohisemaan? Ravussa ollaan iholla, tosi intiimisti, ja se on välillä ihan noloa ja haavoittavaa. Miettikää niin huomaatte, että rapu-kauris polariteetti on melkein samalla lailla minä-muut  teemaa käsittelevää symboliikkaa kuin miten olemme tottuneet yhdistämään tämän oinas-vaaka merkkipariin. Ravussa ollaan minuudessa, kauriissa meissä kaikissa yleisesti.

Siksi tässä puolenkuun ajassa minää ja minuutta ei tule ohittaa. Tämä juttu lähtee nyt itsestä. Toivottavasti ei tunneta oloa tyhjäksi, että siellä minässä on jotakin, vaikka se sitten olisi mystistä.

Tässä Hulluunkuunajan blogissa on tavattu kertoa ajan tunnelmista runouden symboliikan kautta. Lainaan tähän kirjoituksen runoudesta ja runoilijasta, koska mielestäni tämä kertoo sen, miksi. Kun ajan henki on minä, on tätä erityisen mielenkiintoista pohtia.

Keats puolestaan toteaa, että runoilijalla ei ole minää. Hän on mitä tahansa eikä mitään. Hänellä ei oikeastaan ole persoonallisuutta, hän kun heittäytyy mihin roolihahmoon tahansa, tarpeen mukaan. Hän nauttii yhtä lailla valosta ja varjosta. Hän nauttii, kohtaa hän sitten inhaa tai ihanaa, ylhäistä tai alhaista, ylellistä tai ankeaa, luihua tai jaloa. Se, mikä pöyristyttää hyveellistä filosofia, riemastuttaa runoilijaa, kameleonttia. Runoilijalla ei ole identiteettiä: hän täyttää aina jonkun tai jonkin muun ruumiin.

Note to myself

Sirpillä niitetään eli mennään sirppikuun ajassa eteenpäin, kasvavan Kuun miltei alkumetreillä edelleen. Kohdillaan olon tunnelma kun Kuu tuli uuteen vaiheeseen maanantaina illalla härän merkissä. Kierto alkaa korjata itseään aikaa vastaavaksi, vaikka aloitus lähti liikkeelle pimentyneestä kalojen kuusta.

Härän sirppikuu on lohdullinen. Ei tarvitse vielä olla yhtään sen isompi kuin on, kunhan hiljaisesti kasvatat omaa juttuasi. Juurruta syvään, älä lähde joka tuulen mukaan. Katso ensin yksin, ei ole mitään kiirettä esitellä maailmalle. Voi edetä rauhallisesti ja tyynesti, vakaasti ja tasaisesti. Uuttera pitää olla. Synnytä sisältäpäin.

Tämä on suuri päivä:
ilkeä kissa ilmaantui
aivan minun kotiovelleni
ja minä sanoin sille,
minulla oli varaa sanoa sille:
käykää sisään,
peremmälle vain, herra kissa:
minä tunnen oloni turvalliseksi.

Mä niin tiesin tämän

Kummallinen uuden syklin alku tämä täydellisestä Auringonpimennyksestä alkava kuunkierto. Sikäli ei, että pimennyksiä tulee aina kahdesti vuodessa kun Aurinko kulkee lähellä Kuunsolmujen akselia. Siksi outo, että sattuu noin viimetinkaan, ihan astrologisen vuosikalenterin päätökseen, kalojen viimeiselle asteelle juuri ennen kuin Aurinko aloittaa uuden kierroksensa oinaasta.

Pimennys on merkitykseltään käänteinen, sillä vaikka taivaan tekijä piilottuu katseilta, tarkoittaa se ennemmin tietoisuuden fokusoitumista, kärjistymistä ja suuntaamista ihan tiettyyn asiaan. Nyt tuntemukseksi nousee aikaisempi, mennyt ja jo nähty ja katsottu, tuon kalojen viimeisen asteen myötä. Jotakin pitäisi nyt viimeistään huomata.

Sekin tuntuu oudolta, että pimennys on täydellinen, vaikka Kuunsolmupari kulkee eri merkkiparissa kuin missä Aurinko ja Kuu nyt ovat. Täydellisyys johtuu Kuun kiertoradasta, eilen se viiletti lähimpänä Maata. Jos Kuu olisi kauimmaisessa pisteessään, pimennys jäisi osittaiseksi. Täydellinen pimennys on aina alleviivaamampi, sen viesti pitäisi tosiaan tajuta ja huomata. Mitä aikaisemmassa ajassa oli, mikä meidän tulisi huomata?

Viimeisyyden ja ennenaikaisuuden käsitteet menevät lomittain. Solmut ylittävät vielä vaa’an ja oinaan merkkejä, mutta pimennykset alkavat putoilla kalojen-neitsyen koriin. Tulevaa ennakoiva pimennys sijoittuu menneisyyden, kaiken edellisen kulminaatiokohtaan.

Vuosikausia astrologisesti ajattelevien maagista rauhaa on häirinnyt kaukaisten ulkoplaneettojen kulmittelu keskenään, ja tälle viikolle osui viimeisin tarkka kulma Uranuksen ja Pluton kesken. Ainakaan tätä emme saisi missään tapauksessa unohtaa ja laittaa heti sivuun, sillä energiana ja vastaavuuksina tuo on mitä vahvimmin edelleen olemassa. Ei se mihinkään hävinnyt heti tarkan kulman jälkeen. Se miten kaikki nuo kulmat muuttivat maailmaa, alkaa vasta todentua.

Uuden aloittamisen sykli alkaa vanhoilla, edellisillä teemoilla. Menneestä ei pääse irti, ei voi jättää taakseen niin kuin koira paskaansa. Näyttää väistämättömältä, että aikaisempi on pakko nivoa siihen mukaan, miten tästä jatketaan eteenpäin. Alusta aloittaminen ei tapahdu tyhjästä, ja nyt sitä ”materiaalia” on mukana ihan koko eläinradallinen (kun kalat summaa kaiken, on synteesi koko kierroksesta). Jos ajatellaan, että tässä aloituksessa on jo valmiina synteesi, kokonaisnäkemys, ihan kuin oltaisi paljon pidemmällä kuin monesti muulloin. Kaloissa kaukaisissa sfääreissä, jossain kosmoksessa asti.

Joten, Hullu Kuu päättelee, nyt on olemassa tietoisuus.

Nuku kun aurinko paistaa,
yön pimeydessä
vaella varjoasi vastaan. Silmää räpäyttämättä
kulje hänen lävitseen. Hetki
   jota sanotaan sieluksi,
sudenhetki,
haihtuu aamulla
ennen sumua ja usvaa,
   usvaa ja sumua. Ne ovat
ainoat pysyvät elementit.

Vinks – Kuu vähän sivussa

Tämän täydenkuun kohtalona on olla hieman vinksallaan. Kuu syntyi uudeksi vesimiehessä, mutta niin lopussa, että taivaan asetelmassa täydenkuun hetki koittaa vinosti vastapäätä neitsyessä, ei siis enää leijonassa mikä olisi ollut uudenkuun polaarimerkki (sen me saimme viimeksi ja siitä Hullu Kuu viisaasti vaikeni). Nyt Kuun tullessa täydeksi neitsyessä asetelmallisena odotuksena on, että Uusi Kuu olisi syntynyt kaloissa.

Onko ajallinen vinksahdus kvanttihyppy vai epäloogisuus, jota joudumme kaikki jotenkin korjaamaan? Työn tekoon neitsyen täysikuu viittaa. Ideaalitasolla täysikuu on hetki, missä astutaan valokeilaan, esiintymään, esittelemään valmista, kohtaamaan toiset. On mahdollista, että neitsyen täydenkuun ajassa valmisteleva työ senkun jatkuu, emme ole edelleenkään tyytyväisiä, täysikin kaipaa vielä viilausta.

Neitsyen merkissä täysikuu ei mielestäni ole luontevimmillaan. Neitsyt on taustalla ja sivussa, eikä koskaan mielellään keskeisimpänä huomion kohteena. Asetelma sinällään vihjaa työstä ja tehtävästä, mikä on käytävä itsen kanssa läpi, jotta näkyvyys tulisi hoidettua asiallisesti. Kun ajan sykli nyt alkoi vesimiehestä, yleisvaikutelma on melko tekninen. Asialinjalla ollaan. Toisten kohtaamisessa, mitä täydenkuunvaihe aina on, asiallisuus voi myös kostautua ulkokohtaisuutena. Ei päästäkään vaikuttamaan, ihon alle, niin täydellisesti kuin joidenkin toisten merkkien alla. Jokaista ajan osoittamaa symboliikka-kombinaatiota kuitenkin tarvitaan, ja siksi meidän itsemme tulee sopeutua ajan osoittamaan saumaan. Nyt tavoitetaan paremmin pienissä asioissa, yksityiskohdan avulla, tietoon ja neuvoihin tukeutuen. Todellisen vaikuttamisen hetki tulee vasta myöhemmin, kun siemenkuu koittaa syvyyksiä viiltävässä skorpionissa.

Täydenkuun hetki on illalla pian kahdeksan jälkeen noin neitsyt-kalat linjan puolivälissä. Näin neitsythenkisessä pilkunviilauksen ajassa Hullu Kuu meni taas tulkitsemaan aikaa kuin piru raamattua: ihan kuin ajamamme asiat kohtaisivat takapakkia. Lauantaina myöhään illalla vaakaan siirtynyt Kuu ylittää Kuun yläsolmun ja tämä ylitys taas kerran kääntää solmuparin käänteiselle peruutusvaihteelle, himmailemaan, harkitsemaan, pohtimaan ja kyseenalaistamaan. Kun Aurinko nyt kulkee kaloissa, saammekin uppoutua pitkiin tuumailuihin, ihan vaikka unohtua niihin koko ensi viikoksi – sillä vasta perjantaina illalla Kuu tulee tarpeeksi pitkälle jousimiehessä kääntääkseen solmuparin kulun normaaliksi. Varataan siis kunnolla aikaa päätöksille, ei hermoilla eikä hosuta.

Neitsythenkiseen aikaan sopii myös tämä Hullun Kuun mielensäpahoittaminen itseensä. Edesmennyt ravusta alkanut lempparikuunvaihe hullunkuunjakso vei bloggaajan itsekeskeisesti vellomaan omalla mukavuusalueellaan luovasti kirjoittamaan pöytälaatikkoon, nykyään word-tiedostoon. Sori kaverit, aina ei voi onnistua. Kokeillaan nyt tätä mielenkiintoisesti kulmallaan olevaa täyttäkuuta toisiko se onnistumisen iloa.

Savut nousevat suoraan ylös.
Historian peikot rupeavat
vähitellen pysymään haudoissaan.
Tässä on hyvä istua.
Vivaldi kertoo keväästä.
Kuu on ehtinyt jo tuonne.