Avainsana-arkisto: Neitsyt

Paikkaamassa

Kaksosen Auringon neliökulmasta neitsyen Kuu on puolikas torstaina iltapäivällä vähän ennen neljää. Kasvupuolen puolikuu on Kuulle toimeliaan aktiivinen kohta ja se rajapyykki mistä Kuu alkaa kulkea isomman näkyvyyden aikaa, noin parin viikon jaksoa jossa ensin kasvetaan täydenkuun kohtaa kohti ja sitten siitä vähetään takaisin puolikkaaksi.

Neitsyt sopii kasvupyrkimyksiin erittäin hyvin, onhan se parantajan ja paremmaksi viilaajan merkki. Neitsyt yrittää aina enemmän ja jää tuskin koskaan tyytyväiseen saavuttamisen olotilaan. Neitsyt on huolissaan pystymisestä ja huomaa sen, missä ei olla parasta A-luokkaa. Tottavie rasittavaa pingotusta näin sellaisten merkkien näkökulmasta katsottuna, joissa ei ole samaa sisäistä petraamisen paloa. Neitsyen omalta kantilta katsottuna kenties vaan sopivaa vireyttä ja tervettä liikkeen varmistusta, ettei kehitys pysähdy.

Puolenkuun tunnelmasta neitsyen Kuun kautta voimme ilmeisesti päätellä, että kiivasta pyrkimystä eteenpäin on, ja olemme valmiita täyttämään annetut tehtävät. Puolikkaan kohdassa Kuu on kasvukipuilujen kriisissä, koska sen on jätettävä taakse Kuulle itselleen ominainen vaistonvaraisuuteen ja intuitioon tukeutuminen, ja näin Kuun näkyvämmällä puolella tunnettava, koettava ajan laatua enemmän. Puolikkaan Kuun kohdassa joudumme vakavasti mittaamaan ja arvioimaan lähtökohtaa, kaksosen uudessakuussa syntyneitä moninaisia ideoita. Neitsyen Kuu voi olla pahimmillaan niin kriittinen, ettei hyväksy enää mitään aiemmin valittua linjaa. Parhaimmillaan tässä on ongelmanratkaisukykyä, jolla paikataan mahdolliset puutteet kuntoon.

Tuossa aikaisemmassa sirpin vaiheessa Kuu ylitti Kuun yläsolmun, toukokuun vikana, ja tämän Auringon ja Kuun keskinäisen ratojen leikkauslinjan ylitys tuotti Kuunsolmujen pysähdyksen ja toiseen suuntaan kääntymisen. Puolikkaan ratkaisukohta kääntää solmut taas, ja nyt siis kulkemaan siten kuin pitääkin. Mitään huolta suunnasta ei pitäisi olla. Neitsyen Kuu on varovainen kun joutuu tuntemattomaan piiriin tai kontekstiin, mutta ei yleensä silloin kun operoi asioissa joista sillä on tietoa. Todennäköisemmin siis valitsemme sitä mistä on kokemusta kuin aivan ufoja juttuja.

Vai olisiko outous sittenkin tämän asiallisen ja järkevän kuunajan teema? Kuu on juuri tulossa vastakkain Neptunuksen kanssa. Mittaamattomat asiat, henkisyys, taiteet, luovuus, ujuttautuvat ajassa mukaan ehkä varkain. Lisäksi Kuu on vaiheen vaihdoksen hetkellä hyvin tarkassa kulmassa oinaan lopussa toisiinsa yhtyviin Venukseen ja Uranukseen. Kulma on ryöhäävä, äärimmäinen, jopa räjähtävä. Yltiöpositiivisesti voi maalailla, että kulmasta neitsyen Kuu saa käyttöönsä spontaania innovaatiota, mutta totuus lienee lähempänä pingotuksen kumuloitumista räksähdyspisteeseen. Varovaisuutta, harkitsevaisuutta ja arviointikykyä tarvitaan.

Useimmiten aina silloin kun Kuu kierrossaan on kontaktissa Neptunuksen kanssa, ounastelen tällaisesta mahdollista kuuhulluutta. Luova hulluus kuulostaa niin upean myönteiseltä, että sitä moni voisi uskaltaa kokeilla. Muut neptuniaaniset sekoilut ja hämäryydet saattavat silti olla ajassa mukana. Ehkä kaikkia sieniä ei kannata napsia.

lapsi seisoo kuu sormenpäässä
puhaltaa sinertävän saippuakuplan
tehtaan ikkunoista sisään
tuotanto pysähtyy tuntemattomista syistä

Kuu solmussa!

Kuunvaiheista kreisein, hullunkuunvaihe alkaa perjantaina päivällä noin puoli yhdeltä. Tämä on kasvupuolen vaiheista viimeisin, jossa kiritään kohti täyttäkuuta. Blogin ilmestymisen vuosina ollaan nähty monta huikean hullua kuunaikaa, mutta tämä hullunkuunvaihe on ehdottomasti TOP-kympissä. Henkäisyttää, päivittelyttää – vaihe ei useinkaan vaihdu ihan näin ”järkyttävässä” eläinradan kohdassa. Onkohan hyvä vai huono asia, että hullunkuunaikaa saadaan viettää enimmäkseen viikonloppuna?

Kuunvaihe vaihtuu hulluksikuuksi neitsyen merkin alussa. Sinänsä osuvaa, koska olen ennenkin pohtinut täällä sitä, että neitsyt sopii ominaisuuksiltaan vähän liiankin hyvin tämän vaiheen kanssa yksiin. Pingottaminen korostuu. Kuun merkki sinänsä ei ole poikkeuksellista, sillä tässä oinaasta alkaneessa kierrossa tämä kasvukauden kirimisvaihe tulee aina joko leijonassa tai neitsyessä. Spesiaalikeissi tästä tulee siksi, että vaihe vaihtuu Kuun ollessa Kuunsolmulla. Symboliikka viittaa isoihin asioihin, tarkoitukseen ja suuntaan, päämääriin – niin isoihin kuvioihin että vaatimaton neitsyen Kuu hullunkuunvaiheessa on helisemässä. Riittääkö millään? Mitä tahansa tehdäänkin, nyt näyttäisi jäävän iso jälki.

Solmulinjan ylityksessä muuttuu aina solmujen kulkusuunta. Kuu kääntää tässä ylityksessä solmut kulkemaan normaaliin suuntaansa, mikä on hyvä, mutta tämä lisää painetta mennä eteenpäin. Varovaisuuteen voisi olla aihetta, paitsi jos satavarmasti tiedetään mitä halutaan. Ehkä Saturnuksen pysähdys antoi realismia nähdä mitä todella täytyy tehdä. Neitsyen Kuu on hyvä velvollisuuksien täyttämisessä. Tiedostaminen on osoittelevammin pointti tässä kohdassa kuin monissa muissa nähdyissä vaiheen vaihtumisissa: neitsyen Kuu saattaa jäädä viimeistelemään yksityiskohtaa, kun nyt olisi syytä nähdä isot kokonaisuudet (jos on niinkin isosta asiasta kyse kuin elämän tarkoituksesta, eiks se ole iso asia?).

Tiedostamisen ja tiedon maailma tulee olemaan läsnä vaiheen aikana. Kuka hallitsee ja auttaa neitsyen Kuuta pohdinnoissaan? Merkurius, jolle Kuu on hyvässä kulmassa. Merkurius on pian aloittamassa perääntymisensä jaksoa, eli sen kulkuvauhti on erittäin hidas. Painokkuutta on havaittavissa. Tämä saattaa olla ratkaiseva tekijä siinä, tiedostetaanko nyt miten hullunkuunvaiheen aikana tulee toimia. Merkuriuksen pysähdyksen ja suunnan käännöksen hetket tulevat tämän vaiheen kuluessa. Alkaa olla hyvä ajankohta pukea siivet jalkoihin ja liikkua ketterästi eri tasojen välillä. Ja kun ollaan Kuun yläsolmun kohdassa, mennään ylemmälle tasolle. Symbolisesti korkeammalle.

Ajan mahdollisuudet olla kuuhullu ovat olemassa, mutta tämä ei näyttäisi olevan yksiselitteisen hullua. Järkeviä aineksia saattaisi olla kasassa melkein enemmän. Kuunsolmun sijainti Kuulle on toki erityinen, koska solmulinja kertoo Kuusta ja Auringosta, se on valojen ratatasojen tekninen leikkauskohta toisiinsa nähden. Solmulinkitys korostaa taivaan valoja. Jos tilanne olisi toisinpäin, Kuu nyt juuri alasolmulla, oltaisi melko yksiselitteisesti vaikeamman edessä. Yläsolmu on ”hyvä”, mutta vaativuudessaan pelottava. Millainen turnauskestävyys on neitsyen Kuulla, pimahtaako herkästi vaatimusten alla? Tyytyykö puurtamaan hiljaisesti täyttymystä kohti, vaikka urakka vaikuttaa isolta?

Kollektiivinen piilotajunta on arkisin työpöydän laatikossa.
Juhlapuheissa se nostetaan pöydälle.
Jos kissa nostetaan samalle pöydälle, se syö sen.

Paremmaksi tulemisen kuutamo

Pimennyskierrossa tavallaan ollaan vielä, mutta tuntuukohan se enää missään. Kaloista alkanut sykli saa nyt täyttymyksensä neitsyen täydessäkuussa, ja tästä Kuu lähtee vähenevälle puolelle kierrosta, minkä päätteeksi tästä syklistä irtaudutaan. Ehkä ollaan silti vaatimattomia kuten neitsyen teemoissa aina, eikä hurrata vielä.

Teknisesti tämä täysikuu on kovin tavallinen, Kuukaan ei ole radallaan erityisen lähellä Maata vaan kulkemassa kohti kaukaisinta pistettään. Mitään erityisen räväkkää ei ole Kuun tuntumassa, eikä Auringonkaan puolella kaloissa. Arkinen sunnuntai-kuutamo.

Neitsyen täydenkuun vääntömomentti tulee näkyvyyden teeman luontevuudesta, mitä neitsyessä ei siis oikein ole. Neitsyelle on tyypillisempää toimia taustalla, eikä se tunge estradille kumartamaan kunniaa. Neitsyessä Kuu täyttyy kuin velvollisuudesta, okei täytytään nyt sitten jos kukaan muu ei suostu tätä tekemään. Vähän saatetaan hykerrellä siitä, että olisi ainoa kuka tämän osaa. Ja tässä on pointti, neitsyen Kuu on parhaimmillaan ammatillisissa yhteyksissä. Kaikenlainen juhliminen on turhaa hömppää.

Täydenkuunaika on toisen kohtaamisen hetkeä. Varuillaanhan me neitsyen Kuun tunnelmissa olemme, ei silti pelosta, mutta jos tässä pitäisi jotain tunnesoopaa olla mukana niin kiitos ei. Auttaminen, hyödyksi oleminen voisi olla ainakin nimellisesti kohtaamisen leima. Ja se palautteen antamisen aika. Huh huh. Poor-Pisces, nyt saa kalojen oudot ideat kuulla kriittiset kunniansa. Paitsi että kritiikki on neitsyen Kuulle tarpeen, sillä se auttaa analysoimaan korjausta vaativat seikat, ja tätä kautta kannustaa paremmaksi. Tällaisessa täydenkuunajassa me tunnistamme vajavaisuutemme, ja toivottavasti pyrimme kasvamaan. Kuinka tottuneita olemme antamaan ja vastaanottamaan asiallista palautetta? Että oikeasti ottaisimme huomioon toisen kokemuksen, emmekä oitis vetäisi hernettä nenään. Ehkä kokeilemme kaikki, miten saamme kerrottua rakentavasti mielipiteemme, ilman lyttäämistä ja haukkuja, ja osaisimme sanoa myös sen missä onnistuttiin. Ajatuskin hermostuttaa, ja ramppikuume iskee.

Loistetaan pieninä palasina!

Mihin avoimuus
jota alati vaaditaan,
kun julkisuus
sen veisi saaliinaan?
Sai moni tölväisyn
luottavuudestaan
ja päätti. Vetäydyn!
Palaako milloinkaan?

En tee mitään

diss_vir17

Siemenkuunaika päivittyy Hullunkuunajan blogiin näin myöhässä, koska ravun sävytteinen täydenkuunaika osoittautui monella tasolla sietämättömäksi ja kestämättömäksi. Palautumisaikaa tässä tarvitsisi, ja ehkä neitsyestä alkanut siemenkuunaika nyt toisi järkevyyttä ajanlaatuun. Maanantaita vasten yöllä hieman ennen kahta Kuu oli lähestymässä neitsyen merkin puoltaväliä ja oli aika mitata aikaa siemenkuun vaiheessa.

Kuinka nyt imeydymme maailmaan mukaan? Neitsyen Kuun alla solahtaminen pyritään tekemään paremmin, vaikka osoittelevasti kilpailumielisestä asenteesta ei olekaan kyse. Neitsyt pätee, mutta sen on hyvin vaikea ottaa itselleen kuuluvaa kunniaa vastaan. Mieluummin toimitaan vähän kuin sivusta, keulakuvan takaa järjestetään asiat kohdilleen. Ehkä jakamisen taito sujuu näinkin. Vaatimattomasti tarjottu voi olla miellyttävämpää ottaa vastaan, ihan kuin ei jäisi niin kiitollisuudenvelkaan antajalle.

Neitsyen kanssa on ominaista, että keskitytään yksityiskohtaan ja kokonaisnäkemyksen hahmottaminen saattaa jäädä tekemättä tai sisäistämättä. Nämä muuttuvat merkit yleensäkin, kaksonen, jouskari, neitsyt ja kalat, ovat jänniä arvottamisen kanssa. Kaksosilta ja kaloilta tuntuu menevän läpi ihan kaikki, mitäpä näitä moralisoimaan eiks niin, neitsyt on kriittinen ja jouskari ylenmäärin tuomitseva. Koska olen tänään pahalla päällä (hei – maanantai aamu!), heitän, onko arvottaminen lopulta neitsyellä ja jousimiehelläkään niin kohdillaan. Neitsyt saattaa arvottaa lisäosan versiota 2.2.1.1 ja jousimies ihan mitä itse uskoo. No, tämä vuodatus vaan ihan osoitukseksi, että näin neitsyen Kuun aikaan on yritystä olla kriittinen.

Vaikka neitsyen Kuu on ihan super hermoilussa, kyllä tämä hyvin menee. Te katsotte tarkkaan mitä laitatte eteenpäin, arvioitte kenelle ojennetaan, kaikki tapahtuu asianmukaisesti ja ammatillisesti. Solmun kulkuja jos katsomme, ei olisi haitaksi jos oltaisi vaatimattomiakin tiedottamisen ja avautumisen suhteen. Neitsyessä kun kulkee tuo yläsolmu vielä jonkin aikaa, ja Kuu sen juuri ylitti kääntäen taas solmut päinvastoin kulkusuuntaansa, huojahtamaan kritiikin ja arvioinnin puolelle. Nostaakohan neitsyen Kuu metelin, jos ehdotan, että jättäisimme enimmäkseen väliin tämän kierroksen siemenkuunvaiheen?

Poissaoloni
on vain optista harhaa.
Kaiken lomassa
tikitän tiheä ja
hätääntynyt sekunti.

Puhtaaksi hinkkaamista

wanhm_vir16

Ollaanko realistisia ja rehellisiä, että vähenevän puolenkuun vaiheen vaihdos tuntuu vaikealta. Nämä puolenkuun valinnat ovat jo pitkään olleet erityisiä, merkityksellisiä, erikoisia ja painavia, ehkä jopa varastaneet huomion itseensä aloituksista ja täydenkuun ajoista. Ensin puoltakuuta leikattiin vähäisemmäksi ravun nolla-asteessa, sitten kaksi kertaa peräkkäin merkin viimeisellä kriittisellä ja karmallisella asteella ravussa ja leijonassa. Nyt ollaan neitsyessä ja taas samalla painokkaan täysinäisellä viimeisellä asteella – nyt tosin tarkoittaa tulevaa yötä noin kello neljää.

Tässä on ollut sykli käynnissä, karman suhteen, ja oli ihan pakko kelailla ajan asteita tulevien kuukausien kohdilta toistuuko sama kuvio aina vaan. Erikoiselta tämä tosiaan näyttää, ja painottaa edelleen vähenevän puolenkuun kohtia Kuun sykleissä. Tämä neitsyen viimeisen asteen valinta ei ole millään lailla vihonviimeinen, vaikka muutaman kuukauden ajaksi sävy muuttuu nolla-asteeksi; ensi vuoden alusta saadaan kolmasti nolla-asteen baby-puolikuu, ja huhtikuussa räpsähtää jälleen karman kysymyksiksi. Kauriissa.

*valitusta, vaikerrusta, ooh-huutoja, parahduksia*

Laskevan puolenkuun sävy on testaus, kuin näyttötutkinto, kierron kypsyyskoe. On paine tehdä hyvä valinta, päättää oikein, olla kauko- ja avarakatseinen että ratkaisu palvelisi laajemmin kuin vain itseä. Viimeinen aste nostaa mukaan karmallisia kysymyksiä, välttämättömiä ja väistämättömiä kohtaloita, asioita jotka on pakko kohdata. Karma ei suinkaan aina ole tulikiveä niskaan, rangaistusta pahuuksista, vaan kenties enemmän sen tajuamista, että on juuri sinun tehtäväsi tehdä jotakin. Ajassa kaikille annettava yleiskarmallinen käsky toimia osuu joillekin selkeämmin, mutta on silti kaikkien yhteinen tehtävä. Neitsyessä korjataan, parannetaan ja puhdistetaan. Maailmassa on asioita pielessä, nyt on paikattava. Lisäksi painetta nostaa sekin, että aika on juuri vaihtumassa kulminaatiokohdassaan Talvipäivänseisauksessa, ja se leimaa tulevien kuukausien yleissävyä: puolenkuun haasteellisuus jää ”kummittelemaan” ajan henkeen. Että se niistä baby-puolestakuista! Hullu Kuu manaa, ettei helpolta näytä (seisauskartalla retro Merkurius Pluton kanssa, Jupiterin ja Uranuksen vastakkaisuus).

wanhm_vir_16Neitsyt Kuun merkkinä viimeisellä asteella, uuteen kuunvaiheeseen astuessa, on korostuneen kaksittainen merkki, muuttuva. Neitsyen vahvuuksia ovat ammatillisuus ja järkevyys, huolellisuus ja työteliäisyys, tehtävän suorittaminen loppuun saakka vaikka itseään uhraten. Neitsyen sävyssä on erityisen syytä olla varovainen sen suhteen, että keskittyy oikeaan asiaan. Neitsyt tarttuu yksityiskohtaan, mutta sen merkitys kokonaisuutta ajatellen ei ole aina täysin avautunut. Ja neitsyt hermoilee.

Ei pimahdeta jouluhimmeleistä.

Parhaimmillaan,
kun taivas on yhtä revontulta
siitä voi ennustaa erehtymättä
vain kaaoksen.

Lopussa vaikka kesken

bals_vir_16Vaakakierrollekin tulee päätöksensä, niin mukavalta kuin tuon merkin kierto olisi tuntunutkin. Lopetuksen aikaan, vanhankuun vaiheeseen tullaan keskiviikkona illansuussa neitsyen Kuun alla, Auringon siirryttyä jo skorpionin alle. Piiparin on aika laittaa pillinsä pussiin. Mikä on neitsyen tapa saada päätökseen?

Neitsyt turvautuu rutiineihin, vaikka se olisi kuinka ristiriitaisella tavalla muuttuvan laadun edustaja. Tämä on maan elementin merkin osaa. Jos läksyt on luettu ja rutiinit ovat hallussa, niistä osataan analysoida käyttökelpoisimmat. Käydyn kierron tutkailukin sujunee asiallisesti, ja menneen kuukauden päivistä pitäisi olla jo tässä vaiheessa ymmärrys mitä todella saatiin aikaan.

Sekin on neitsyessä ristiriitaista, että vaikka tämä on asiallinen merkki, negatiivisen neitsyen energian ilmentäminen kääntyy hermostuneisuudeksi. Vanhankuun aika on rauhoittumista ja hiljentymistä, eikä enää tässä vaiheessa kiertoa ole tarkoituksenmukaista viilata, korjata ja parannella. Neitsyt pyrkii täydellisyyteen, mutta samalla pitäisi ymmärtää olla itselleen armollinen. On mahdollista, että neitsyen merkin sävyssä on irtipäästämisen vaikeutta, ei haluta luovuttaa ennen kuin on täydellistä. Tämäkin on ristiriidassa merkin muuttuvuuden kanssa. Keskeneräisyyden kanssa voi siis olla ongelmaa. Mutta jos saitte homman pulkkaan, tämä on pelkkää taputtelua. Rutiinia!

bals_vir16Jos viime kierrossa leijonassa kiillotettiin draamakuningattaren kruunua, nyt hinkataan kiiltäväksi marttyyrinkruunua. Neitsyessä voidaan sortua kuvittelemaan omaa osaamista paremmaksi kuin kenenkään toisen, ja sehän johtaa siihen, että kukaan muu ei kelpaa – minäkö täällä joudun kaiken yksin lopettamaan? Näin voi tosiaan käydä. Vanha Kuu on yksinäistä, hiljaista aikaa, ja se yllättäen soveltuu neitsyelle työskentelyn tavaksi. Vaa’an kierto saattaa kuitenkin pitää mukanaan toisia, kumppaneita, sidosryhmiä, yhteistyötä, sillä ei päätöksen vaiheessa sovi unohtaa aloituksen ideaa.

Hullu Kuu on itselleen armollinen ja jättää kaiken keskeneräiseksi. Kenties kommenteissa pääsee täydentämään sitten kun vanhan Kuun päiviä todella katsotaan läpi. Neitsyen Kuun alla varaan mahdollisuuden vielä viilata ja parannella ajankuvaa. Voitte puuskahtaa paheksuvasti.

Hiljaisuus käy oksille
miten palasina on kaikki.

Musta on pimeä

bm_vir_16_2

On de-ja-yön aika, kun Mustan Kuun yö, viimeinen Kuun esiintulo, tapahtuu ennen seuraavaa Uuden Kuun syntymää, ja samassa merkissä kuin edellisessäkin kierrossa – neitsyessä. Samanlaisuudesta ei täsmällisesti ole kyse, sillä konteksti on aina eri. Aika on toinen.

Mitä tässä syklissä tapahtui? Kierto alkoi neitsyen uudestakuusta, mikä oli samalla Auringonpimennys. Kuu pimentyi täydessäkuussa kaloissa. Mustan Kuun yö päättää siis pimennyskiertoa. Taas nostetaan pimennyksiä esille, eikä tämäkään vielä lopeta sitä, mitä ne meille osoittivat ajassa ja omissa elämissä. Tähän siis viittaa otsikon sanat.

Jos jo aikaisemmassa Kuun syklissä oli samanlainen kohta, voidaan aina olettaa että oppimista on tapahtunut, ja olemme nyt vahvempia kohtaamaan neitsyen sävytteiset ajan vaateet. Täytyy analysoida, eritellä yksityiskohtaisesti, ehkä tämä sujuu jo rutiinilla – mikä sekin on juuri neitsyttä. Mustan Kuun yön henki on viimeisen synteesin tekoa, jäähyväisiä ja peijaisia käydylle kierrolle. Nostetaan malja pimennyksille ja ajatellaan, että saimme niiltä sen mitä täytyikin saada. Joko tajusimme sitä tässä hetkessä tai sitten emme.

Erilaista alkaa olla Mustien Kuiden öiden piteneminen näin syyspäiväntasauksen jälkeen. Itsereflektiolle saadaan tunneissa enemmän, nyt Aurinko laskee (Hesaa katsottaessa) hiukan ennen seitsemää ja nousee aamusta noin puoli kahdeksalta; enempi puoli on jo yötä. Mustan Kuun yöhön laskeudutaan Kuun ollessa neitsyen viimeisellä kolmanneksella, ja aamun valjetessa Kuu on yhä neitsyen merkin lopussa. Vaakaa kohti aletaan kiihdyttää, niin että uusi kierros pääsee alkuun lauantain puolella yöllä. Katson nyt kuitenkin, että tämä on jo se varsinainen Mustan Kuun yö, koska uuden syklin alku hajottaa yön.

keep-calm-and-have-a-god-nightMustan Kuun yön tulo vielä neitsyeen viittaa edelleen viimeistelyn tarpeeseen. Neitsyt on työtä ja velvollisuuksia, ja eläinradan merkkisymboliikassa se on saanut hyvin vähän osakseen hauskuutta tai nautintoa. Ollaan nyt vakavissamme vaan. Tämän yön velvollisuuksissa on saada päätökseen, ja se tapahtunee neitsyen hengessä vaatimattomasti, hiljaisesti, ilman turhaa draamaa (sitä kai saatiin viime päivinä jo ihan riittävästi). Ja se kritiikki, nyt pitäisi valjeta – vai mustuuko – kaikki missä meni pieleen, missä ei onnistuttu, mitä tulee vielä korjata. Koska neitsyt on lisäksi maailman paras neuvoja, kerrotaan myös itsellemme miten sen sitten piti mennä. Kysytään uudelleen, mitä tässä kierrossa oikein tapahtui? Mustan Kuun yön tarkoituksena on lopulta seestyä ja tyyntyä, mutta neitsyessä on mukana iso tujaus hermostusta. Ehkä riittää, että muistutan Pluton olevan edelleen pysähtymisensä kohdassa, kyllä se kohta jo etenee tosiasiallisesti, mutta pari päivää on vielä erityisen voimakas. Aineksia kuuhulluuteen, ehkä sitäkin.

Mielissä voidaan alkaa valmistautua tulevaan toisten kohtaamisen aikaan. Jospa vaa’an aika pitäisi sisällään vähän muutakin.

Koit lumen ja jään,
sateet, poudan, elämän
ääripisteissään.
Mahdoton sitä ahtaa
harpin yhteen ympyrään.

Ei täydellinen, mutta perfektionistinen

nm_vireclipse16Syksyn tärkein hetki on nyt, kun Kuun uusi kierros alkaa Auringonpimennyksestä neitsyessä. Pimennyksen ajan kierto on aina erilainen ja poikkeuksellinen, sen tunnelma on tiiviimpi kuin tavallisten kuun syklien aikana. Ajan nauhassa on kupla, minkä sisällä hetken olemme omanlaisessa, toisenlaisessa maailmassa. Auringonpimennys tapahtuu neitsyen merkin alkupuolella ja meillä puolenpäivän aikaan, eläinradan asteissa hyvin lähellä Kuunsolmujen linjaa. Silti pimennys ei teknisessä mielessä ole täydellinen Auringonpimennys.

Neitsyt on vaatimattomuuden merkki, ja sen luonne paistaa tässäkin esiin. Pimennys ei korosta itseään, Auringon ja Kuun kohtaamista, eikä edes samassa merkissä kulkevaa Kuun yläsolmua, vaan antaa keskeisimmän huomion toisille ajanlaadun tekijöille, eli tämän vuoden keskeisimmäksi kutsutulle hitaiden planeettojen kulmalle Saturnuksen ja Neptunuksen neliölle. Aurinko ja Kuu ovat pimennyksen hetkellä vastapäätä Neptunusta ja tämän vastakkaisuuden energia purkautuu ulos Saturnuksen kautta. Kuvioon liittyy myös Mars, sillä se on edelleen melko lähellä Saturnusta jousimiehessä taannoisen kohtaamisen jäljiltä. (Mars on edelleen poikkeustilassa, jolloin kaikki eväät tehdä omintakeisesti ovat käsissämme)

Neitsyt on kritiikin ja analysoinnin merkki. Pimennys osoittaa meille asioita, joihin tulee suhtautua arvioivasti. Arvostelu ja kritiikki koetaan yleisimmin negatiivisena, sillä ei ole kiva huomata asioita, jotka vaativat korjaamista. Neitsyt nurisee ja nalkuttaa, senhän me tiedämme. Vaan ei savua ilman tulta, ja siksi tämä on sellaisia aikoja, jolloin on huomattava asiat, jotka kysyvät kuntoon laittamista, parantamista, järjestämistä ja tervehtymistä. Saturnus ja Neptunus voivat antaa ajalle ikävän sävyn, sillä näiden planeettojen teemoihin kytkeytyy toivottomuutta, luopumista ja pettymystä. Taitaa olla katkeran kalkin nielemisen aika.

nm_vi_ecl16Neitsyt liittyy myös tietoon, oppimiseen ja siten tiedostamiseen. Ehkä on syytä ymmärtää myös ajan myönteisiä piirteitä. Pimennys saattaa kertoa ideaaleista, jotka on aika toteuttaa konkreettisesti. Saturnus keskeisenä tekijänä pimennyksen luonteessa merkitsee aina työtä, mutta tätä neitsyt on valmis tekemään. Ei maineen ja kunnian vuoksi, vaan siksi että asiat sujuisivat paremmin, vastuullisesti ja kunnollisesti. Taitaa neitsyessä olla hiukan samansuuntaista paremmintietäjää kuin jousimiehessäkin, ainakin neitsyellä on hyvä käsitys siitä miten pitäisi olla ja tehdä. Jalat irti maasta oleva Neptunus ujuttaa mieliin ideaa täydellisyydestä, jostakin utopistisesta mikä ei ole kotoisin tästä maailmasta, haaveesta mikä voisi olla tosi. Entä jos tämän pimennyksen ja tulevan kierron aikana sattuisi niin kummallisesti, että kerrankin olisi aika toteuttaa tämä elämää suurempi asia?

Lähdetään Kuun uudessa alussa kuitenkin vaatimattomasti liikkeelle. Täydenkuun aikaan kaloissa, Kuun pimentyessä, ymmärrämme jo varmaan paljon enemmän isosta kokonaisuudesta.

Jospa uusikuu
tietää paremmin
ja riittää kun sanon:
toivon

Lopun valmistelua

bm_vir16Kuun tulon vanhankuunaikaan ravun merkin loppupuolella jouduimme jättämään kunkin oman intuition varaan, kiitos Raulin. Vääjäämättä tämä kulku loppuu, leijonasta alkanut kierto kiertyy uutta alkua kohti. Tällainen pimennysten välinen aika tuntuu erikoislaatuiselta, jopa omituiselta, ja samanlaisena aika myös jatkuu tästä eteenpäin tulevan kuunkierroksen ajan. Seuraava etappi on Auringonpimennys neitsyessä, ja tulevan kierron puolittaa kalojen Kuunpimennys. Koska edessä on poikkeuksellista aikaa, on ihan kuin leijonan kuunkierto ei saisi ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta. Ainakin astrologinen piiri-pieni tuntuu keskittyvän neitsyen pimennykseen, eikä leijonaa muista kukaan. Loppuun tämä jakso olisi kuitenkin taputeltava – aplodeerattava.

Syklin lopussa oleva Mustan Kuun yö saadaan keskiviikon ja torstain välillä, ja silloin Kuu on ehtinyt jo neitsyeen. Auringon painuessa horisonttiin ruodinta alkaa, Hesan korkeuksilla kahdeksan jälkeen, ja yöstä selvitään kun mollukka nousee kuuden jälkeen, pimentyäkseen sitten päivemmällä. Kun pimennystä ei voi unohtaa, se on otettava mukaan lopetuksen ja viimeisen yön analyyseihin.

Neitsyt on loistava erittelyn ja tarkastelun merkki. Kritisoitavaa tulee riittämään. Neitsyt ei välttämättä ole tasapuolinen, mutta ihan varmasti syytä löydetään itsestä ja toisista. Toisissakin muuttuvissa merkeissä kohdataan määrää; neitsyessä kaikki osaset, kaloissa kaikkeus, kaksosissa sieltä täältä ja jousimiehessä isosti, liioitellen. Muuttuvuus on ajan hengessä niin vahvasti läsnä, että se antaa raamit. Neitsyen yössä voi olla hyväksi, että muista veljesmerkeistä saadaan energiaa, ainakin jousimiehestä ja kaloista. Perspektiiviä on tarjolla sellaisella intensiteetillä, että jopa neitsytmäinen yksityiskohtaan tuijottava tyyli väistyy. Oletan että tässä tulee käymään ihan hyvin, niin tehokkaat voimat saamme käydäksemme läpi aikaisemman, ja itseämme. Jos ei sitten vedetä ihan piippuun ja hautauduta itsesyytöksiin – ja siltä varalta on syytä muistaa se aloituksen leijona. Rakastetaan itseämme, vaikka nyt tuntuu siltä ettei arvostusta olisi. Ollaan ylpeitä osaamisestamme ja saavutuksistamme, vaikka Mustan Kuun yö neitsyessä kuinka haluaisi kääntää vaatimattomuuteen, kunnian antamiseen toisille, sivuun jäämiseen.

bm_vir_16Viimeisenä yönä ennen uutta aloitusta, ja nyt kertakaikkiaan tärkeää ja vaativaa pimennyksien vuoksi, tulisi valmistautua tulevaan, samalla kun varmistaa irtipäästämisen aikaisemmasta. Neitsyt on Kuulle tehokas merkki varmistella, ottaa huomioon tarvittavia yksityiskohtia, hermoilla ja huolehtia. Fiiliksiä on tarjolla sairaaksi tekevästä paniikista toiseen ääripäähän, pätevästi ja ammatillisen osaavasti suoritettuun tehtävään. Annetaanko napsahtaa suojattomiin tunteisiin vai asettaudutaanko etäämmälle. Neitsyen taipumus tavoitella täydellisyyttä tulee ihan varmasti rassaamaan, ja etteköhän te osaa valita hajotatteko itsenne liian korkean riman tavoittelussa vai oletteko riittävän armollisia. Saattaa olla julmaa neitsyen Kuuta kohtaan, mutta ei tämä Mustan Kuun yö ole maailman tärkein juttu.

Se on mennyt,
mennyt tuulien mennen
aika joka olin.
En kaipaa tietä takaisin,
tähtien täplittämää
polkua olen
mennyt.

Karmasirppi

cres_vi16Edelliselläkin kuunkierroksella saimme sirppikuun neitsyen aikaan, ja vaikka nyt aloitus siirtyi jo leijonaan, tulee vielä sirppi samassa neitsyen merkissä. Samanlainen sirppi tämä ei kuitenkaan ole, sillä nyt on pelissä ihan toisenlaista vääntöä ja kohtaloa. Sirppikuunvaihe alkaa lauantaina illalla kun Kuu on neitsyen viimeisellä kriittisellä asteella, ja lisäksi pitää muistaa tämän koko Kuun syklin merkitys, että tämä on pimennysjakso. Kuu muistuttaa meitä nyt jo karmallisista asioista.

Neitsyen vahvuus on puurtaa rutiineja ja työn tuntu korostuu aina sirpissä. Viimeisen asteen vuoksi tämänkertaisessa tehtävässä on kohtalokas luonne, hoidettavan asian luonne on selkeästi isompi ja merkittävämpi kuin arkinen rutiini, on nähtävä tehtävä osana isompaa kokonaisuutta ja ymmärrettävä sen ratkaiseva sävy. Pimennyksen osoittama karma voi hyvinkin tulla konkreettisesti näkyviin jo nyt, vähää ennen pimennyksen täsmällistä ajankohtaa. Kuunsirppi neitsyen viimeisellä asteella kertoo yleisesti ajan hengessä olevasta vaateesta huomioida joitakin menneisyyden yksityiskohtia, joista huolehtimisen aika on juuri nyt: keskiviikkoillan puolenkuun aikaan mennessä tämä käytännön karma pitäisi katsoa. Lisäksi neitsyen viimeinen aste alleviivaa monien henkilökohtaisilta kartoilta oman karmallisen tehtävän aktivoitumista, jos karmallisia asioita kuuluu mukaan elämänpolulla etenemiseen.

Neitsyen taipumus keskittyä yksityiskohtiin saattaa nousta taas riskitekijäksi. Karmaan liittyvät seikat ovat aina isoja ja tärkeitä, ei kai sellaista olekaan kuin vähemmän tärkeä karmallinen asia. Neitsyt ei kuitenkaan pelkää tarttumista työhön, ja siksi tulevat päivät saattavat olla merkittävää aikaa ymmärtää karmaansa, purkaa sitä, suorittaa, ja siten saada jotakin käsiteltyä jo pois. Ehkä tämä on ruotimisen ja analysoinnin aikaa, mikä auttaa hahmottamaan tulevan vesimiehen kuunpimennyksen merkitystä.

Kuun kulusta neitsyessä on huomioitava jälleen se, että merkki on tämänhetkinen Kuunsolmun merkki. Kuu ylitti Kuunsolmun eilen aamupäivällä, ja se käänsi solmuakselin suunnan tuumaukseen, harkintaan ja pohdintaan. Tässä sirpissä ei korostetusti pitäisi saada valmista, vaan ottaa selvää jostakin, on analysoitava, eriteltävä, oltava kriittinen. Ensi keskiviikon puolenkuunvaihe vasta kääntää solmut kulkemaan. Koska pimennysjaksossa on omanlainen tunnelmansa, voi tällä Kuunsolmujen huojunnan ajallakin olla tavallista suurempi merkitys.

cres_vi_16Jos neitsyen Kuu sijoittuu Kuun merkeistä järkevimpään ja asiallisimpaan päähän hulluusjanaa, antaa se viimeisen asteen kriittisyys huomiokohdan, mikä voi sisäisessä mielentilassa tuntua kuuhulluudelta. Neitsyessä on hermostuneisuutta, tärinää ja kiristystä, mikä voi juuri tämän jakson yleistunnelman vuoksi kärjistyä hankalasti. Meitä saattaa huojentaa tieto, että Kuu on muutaman päivän kuluttua Maasta katsottuna etäisimmässä kohdassaan kiertoradallaan; vetovoiman ei pitäisi ainakaan lisätä hulluustaipumuksia. Ehkä voimme olla lopulta turvallisin mielin, kun teemme vastuullisesti sen mitä täytyy, olemme tarkkoja ja huolellisia, emmekä kirkuen vaadi huomiota itseemme vaan teemme kiltisti taustalla, toisia auttaen. Neitsyen Kuu kyllä antaa meille aika ison tehtävän hoidettavaksi, parhaimpaan – ellei täydelliseen – pyrkien.

on mahdollista
että joudun perumaan päätökset, repimään
esiin puhtaan lehden, myöntämään päätelmän
tuulesta, tulesta temmatuksi. Mutta
taivas kääntää kylkeä, säteet taittuvat toisin,
siteet höltyvät, pahan perimän ote pettää

Sivu astrologisesta loitsukirjasta

cres_vir16Hullulle Kuulle olisi ihanteellisinta, että Kuu päättäisi vaihtua vaiheissaan säälliseen aikaan, jos ei ihan virka-aikaan niin edes hereilläolon puitteissa. Mutta ei, Kuu siirtyy sirpiksi tulevana aamuyönä. Pitää siis ennakoida. Aurinko on siinä varttia vaille nousustaan ja Kuu hetki sitten vaihtunut neitsyen merkkiin, kun sirppi iskee aamuyöllä neljän tienoilla.

Aina kun Kuu tulee uuteen vaiheeseen, se on jonkinlaisessa ”kriisikulmassa” Aurinkoon nähden. Vaihe tulee uudeksi kovan kulman myötä, synnytystuskissa. Paitsi ehkä Uusi Kuu, eihän astrologinen yhtymä ole välttämättä kova kulma. Tämänkertainen kulma on sikäli hassu, että samaan aikaan kun Kuu ON kulmassa Auringon kanssa, se on ikään kuin kulmia vailla. Astrologisessa loitsukirjassa kerrotaan, että silloin kun ei ole pääaspektia, ollaan aspektittomia, eli itsenäisiä ja itsessään vahvoja.*

Meillä on spesiaalikuu ihan koko kierron ajan, kun tämä on Kuun omaa juhlaa, ravusta alkanutta kiertoa. Voisimme viettää Kuu-festareita kaiken sykliä. Ja sirppikuu ihan teknisestikin siis vahvoissa asemissa. Mitäs muuten ajatellaan neitsyen Kuusta? Neitsyessä taitaa olla hermostuneisuutta, eli ravusta alkanut huolehtiminen jatkuu. Äärimmilleen vietynä pingottuneisuutta ja angstisuutta. Kallistutaanko hullummalle puolelle jo?

Neitsyt on tavattoman ammatillinen merkki, asiallisesti pätevä, taitava ja osaava, keinot löytävä. Sirppiin neitsyt sopii hyvin, sillä vaiheessa on samansävyistä käytännöllisyyttä kuin merkissä. Jos tämä osaava ja tuottelias vaihde saadaan silmään, syntyy tarkkaa ja tehokasta jälkeä – eli ei sittenkään mitään hulluna sirpin kanssa pellossa riehumista. Neitsyen Kuun heikkoutena on ainakin liiallinen täydellisyyden tavoittelu, ja siksi pitäisi muistaa missä vaiheessa mennään. Sirpissä ei tarvitse olla vielä valmista, ei kokonaista, ei ollenkaan täydellistä. Parempikin, että vasta rakennetaan pohjustuksia, suoritetaan rutiineja, ruksataan tehtävälistasta pois roikkuvia asioita.

cres_vir_16Jotenkin symbolisesti on hykerryttävää, että neitsyen merkin symbolissa ON sirppi jo valmiiksi mukana. Neitsyt on neito ja lintu, ja neito on juuri korjannut satoa eli sirpillä leikannut viljantähkän. Usein näkee merkin typistetyn neidoksi ja tähkäksi, linnun on annettu liihottaa vapauteensa. Neitsyessä on esitetty loistavasti kaksittaisuuden idea, sirppi ja viljantähkä kertovat käytännöllisyydestä eli maallisuudesta, lintu mielestä eli henkisyydestä. Vaikka me tämän sirppikuunvaiheen mittaan joutuisimme pitämään vaan sirppiä kädessä, ei lasketa silti lintua hukkaan, mieltämme hulluuteen.

Kuun vetovoima antaa hyvän mahdollisuuden keskittyä olennaiseen. Ollaan aikas täsmälleen keskialueella vaihteluväliä radan ulommaisen ja lähimmän pisteen kesken, menossa siis koko ajan loitommaksi. Kuu ei kisko hullunlailla, eikä se myöskään ole tavoittamattomissa, häilyvänä kuvajaisena intuition laidalla. Hullun Kuun tuomio ajanlaadusta on Mainio ja käyttökelpoinen. Heitän kuitenkin kultaisen omenan teille. Miten koette neitsyen Kuun sirpissä?

*ei meillä astrologiassa oikeasti mitään loitsukirjoja ole.

Kun on katsonut jotain maisemaa kauan
liikahtamatta
eikä sitä enää näe
tulee jostain yhtäkkiä lintu
joka lentää kuvan läpi

Maximus hullukuu

gib_vir16Maanantain aamuyön hullunkuunvaiheessa isketään isosti ja megalomanisesti. Kuu saapuu vaiheen vaihtoon samalla asteella Jupiterin kanssa, siellä Kuun yläsolmun tuntumassa. Jupiter suurentaa ja laajentaa sitä mitä se koskettaa, nyt hullunkuunvaihetta, kasvua täydeksi uumoilevaa ja kuumoilevaa Kuuta.

Tykkään hirmuisesti hullunkuunvaiheesta neitsyessä, sillä tämä merkki sopii niin hyvin vaiheen yrittämiseen. Neitsyt ei ole helposti tyytyväinen vaan pyrkii aina parempaan, ellei jopa täydelliseen, ja sitähän kasvukuun aika pohjimmiltaan on. Tässä viilataan, viimeistellään, täydennetään ja aiotaan kruunata, mutta mikään ei tule valmiiksi ihan vielä, vaan on odotettava täydenkuun loistoa. Vaikka Kuu on jo näkyvä taivaalla, se ei ole valmis, se ei ole täydellinen, ja ah niin kipeästi sen tunnistaa. Paremmaksi täytyy vielä päästä.

Jupiterin osuminen vaihdoksen tuoksinaan vie kaikkea isommaksi, laajemmaksi, etenkin ideologisella tasolla mutta myös fyysisesti ja konkreettisesti. Nyt pingotetaan otsa rutussa ja hikihelmet karpaloiden. Viilataan niin että lastut sinkoilevat. Pyritään saavuttamaan jotakin ylimaallisen mahtavaa. Tyylillisiä vaatimuksia saattaa olla, eihän tässä mikään riitä. Vaatimukset voivat osoittautua luultua suuremmiksi. Todentotta haukataan isompi pala kuin pystytään pureksimaan.

gib_vir_16Jupiterin siivittämä hullunkuunvaihe saattaa olla jopa vaarallinen. Mehän muistetaan syklin alun riemu, missä mopo karkasi helposti käsistä – entäs tässä kohdassa sitten? Jupiter lisää myös ristiriitaa, sillä se houkuttelee suoristamaan mutkia ja rysäyttämään näyttävästi vauhdilla (tätä kirjoittaessa Mars on pysähtynyt!), ja neitsyt-Kuun yksityiskohtaisuus ja harkitsevuus kirkuvat hermostuneesti. Hulluus tulee tästä ristiriitaisuudesta, massiivisuuden ja vaatimattomuuden välisestä kuilusta, ja kaiken räjähtämisestä käsiin. Tai sen mahdollisesta tunnusta. Asenne ratkaisee.

Miten tällaisia voimia käyttäisi parhaalla mahdollisella tavalla? Siinäpä teille purtavaa täydenkuun saavuttamiseen saakka.

Putoamisen jälkeen
valo ja herääminen,
hidas ojentuminen,
yritys entisiin mittoihin,
joihin ei sovi enää.

Harkittuja harjoituksia

diss_vir16Taisin luvata kuuhulluutta siemenkuunvaiheessakin, ja osoitteleva vaiheen siirtymä saatiinkin yöllä noin kahdelta. Neitsyen Kuussa ei sinänsä ole mitään epäilyttävää eikä hullua, korkeintaan neuroottisuutta ja hermoilua. Mutta tämä neitsyen Kuu siirtyi uuteen vaiheeseensa, täydenkuun jälkeiseen siemenkuuhun, vähenevällä puolella kuunkiertoa, perin ja erittäin osoittelevassa kohdassa astrologista taivasta. Kuu oli Kuun yläsolmulla ja perääntyvän Jupiterin kohdalla, kaikki vain muutaman kaariminuutin etäisyydellä toisistaan. Yläsolmu osoittaa suuntaa ja tarkoitusta, Jupiter kelaa nyt perääntyvänä näkemystä ja elämän isoja linjoja – saattaisi olla ihan valaistumisen paikka.

Mutta Kuu tekee ikävästi. Heti siemenkuuhun tultua seurasi Kuun ylitys solmulinjalle, ja sehän aina heilauttaa solmujen suuntaa. Että kyllä vaan, mentiin sinne epäilyksien ja kyseenalaistamisen puolelle, jolloin korostuu suunnan tarkoituksen ja keinojen analysointi. Muuttuva merkki altistaa aina muutokselle. En ihmettelisi jos joku harkitsisi vaihdosta, toisenlaista linjaa, keinojen muuttamista. Etsikkoaikaa on helmikuun alkuun, maanantaille aamuyöhön, siis käytännössä loppuviikko ja viikonloppu.

Jos ei haluta ajatella Kuunsolmun etenemisen tahtia hiljentävää vastaavuutta olemisessa ja ajanlaadussa, on neitsyessä siemenkuu joka tapauksessa arvioiva ja analyyttinen, jakamisen keinoja harkitseva ja viilaava. Neitsyen tyyli on yksityiskohtaista, pieninä murusina levitellään maailmalle. Neitsyt varmistaa oppimisen kun kaikkea ei pläjäytetä kerralla eteen. Voidaan keskittyä pienempiin kokonaisuuksiin, yksittäisiin tehtäviin. Suurpiirteisistä tällainen tuntuu heti rutiininomaiselta, mutta näin aika meitä opettaa, aina ei ole yhtä helppoa kaikille, koska jokaisella on omanlaisensa tyyli jakaa, julistaa ja antaa.

Neitsyessä saatua siemenkuun ideaa voi verrata kukin oman karttansa samaan vaiheeseen. Vaatii vain pikkuisen syntymäkartan silmäilyä hahmottaa millainen on oma tyyli tavoittaa toiset ja tehdä yhteistyötä: omaa Kuuta vastapäätä löytyy oma henkilökohtainen täydenkuun kohta. Tästä liikutaan Eläinradan merkkien suuntaisesti 45 astetta eteenpäin, siitä alkaa oma siemenkuunvaihe.

dis_vi16Osaatteko tehdä analyysiä miten oma vaihe ja tämänkertainen neitsyen Kuu resonoivat toisiinsa? Tällainen on astrologista peruspalikkaa, eikä pitäisi olla liian vaikeata pohdittavaa jos yhtään merkkien symboliikka ja teemat on hallussa. Varmaan aika monella oman siemenkuunvaiheen merkkinä on jokin muu kuin neitsyt. Yhteensopivuuden arvottamisessa on pidettävä mielessä millainen asema kummallakin merkillä omalla kartalla on. Jos esimerkiksi oma siemenkuunvaihe on vesimiesmäinen, sen sanotaan sopivan huonosti yhteen neitsyen kanssa. Mutta jos omalla kartalla onkin neitsyessä jotakin tärkeää, kertoo se siitä että merkki on kovassa käytössä, se tunnetaan hyvin, eikä siksi ole vaikeaa hoidella tämän kuunkierroksen siemenkuunvaihetta onnistuneesti.

Rutiininomaisissa harjoituksissa ei pitäisi olla mitään kuuhullua. Hulluus, ajan sekopäisyyden aiheuttaja, tulee Kuunsolmun kattavuudesta ja isoudesta elämässä. Pikkuruisten yksityiskohtien merkissä pitäisi jakaa toisille jotakin äärimmäisen merkittävää, suuntaa muuttavaa ja tarkoitusta määrittävää. Huh, siinä on aika iso pala kakkua haukattavaksi.

Tänään olen valmis.
”Kuka teistä on oraakkeli
heittäköön ensimmäisen säkeen”
Minä ainakin putsaan pöytäni.

Isopyörä

bals_vir15Tikulla silmään sitä joka vanhoja kaivelee, mutta sellaisen aika olisi nyt. Hullulla Kuulla on vierähtänyt luvattoman kauan siitä kun on viimeksi tähynnyt taivaalle. Piti jo viimeksi uudenkuun aikaan jotakin päätellä vaa’an aloituksesta, mutta kuten näette, ei siitä totta tullut. Nyt on hyvä aloittaa uuteen kiertoon valmistautuminen jo edellisen perkaamisesta, vanhasta Kuusta.

Balsamiseen aikaan siirtyminen tuli perin kiperässä Eläinradan kohdassa, neitsyen viimeisessä asteessa. Siksi kai Hullu Kuukin näin pingottaa. On kerääntynyt painetta korjata tilanne, tehdä parannus, ja tulevaa uutta alkua kaivetaan syvyyksistä kun se skorpionissa kohta syntyy. Viimeinen merkin aste on aina huutomerkki; entistä analyyttisemmin on tilitettävä mitä tämä kierto otti ja antoi, vei ja toi. Tässä on enemmän pelissä, jäljet johtavat sylttytehdastakin kauemmas, karmaan saakka. Ja siksi kun uutta alkua aletaan vähitellen suunnitella, voi se kuuluisa iso pyörä nyt pyörähtää.

Kuu on meistä maankamaralaisista nyt aika kaukana kiertoradallaan, sen vetovoima ei mehujamme kisko ollenkaan kiivaasti, ja siksi Kuun intuitiota voi olla vaikeaa pyydystää. Neitsyestä lähtenyt kuluvan kierron kaivelu on hengeltään käytännöllistä, järkevää, pikkutarkkaa – ei ollenkaan polaarimerkkinsä kalojen lailla isoja kosmisia merkityksiä vaistoista lukevaa. Tarkoituksensa neitsyellä silti on. Jotakin pientä on huomattava, asiat on laitettava kuntoon nyt. Ollaan kuin viimeisen päivän tunnelmissa, viimeisessä asteessa on vihonviimein pakko tehdä korjausliike.

bals_virgo2_15Hullu Kuu olisi voinut valita vähän helpomman kuunvaiheen mistä jatkaa taivaan silmäilyjään. Uhkaa mennä nalkuttamiseksi. Itsesyytöksiksi. Mutta huudelkaa perään vaan, painostakaa, se saattaisi piristää kirjaltamaan useammin. Miten teidän kuluva kuunkiertonne on sujunut? Yhdessä eteenpäin vaa’asta, intoa piukassa jouskarin sirpissa, tärkeä linjanveto kauriin puolessakuussa, ihan käkinä hulluina hullunkuunaikaan kaloissa, täyttymyksellisesti härän upeassa täydessäkuussa, pirtsakkaa jakoa kaksosen siemenkuussa ja arvovaltainen, komea julistus vähenevän puolenkuun aikaan leijonassa?

Marraskuussa tuulen vanat täynnä puhetta hajonnutta,
valoa

Pieni ja kaunis puolikuu

puolikuu_himmeäNii palj kauhiast oli hommaa Kuun siirryttyä työteliääseen neitsyen merkkiin, että Kuu on jo ehtinyt siirtyä kasvavan puolenkuun vaiheeseen, kun Hullu Kuu on silmät kipeinä puurtanut tulkintaa ja tiedotetta. Silti koetetaan venyä pikkuiseen ajankohdan tarkasteluun. Pieni on nimenomaan neitsyessä kaunista.

Puolenkuun kynnyksen haaste sujuu varmaan neitsyessä ammattimaisen täydellisesti. Tässä osataan, ja jos ei vielä tiedetä, etsitään tietoa jolla koettelemuksista selvitään. Neitsyessä voi joskus olla harmina hermostuminen, ja se voisi johtaa lievään hulluiluun Kuun kanssa, mutta eihän me asialliset sellaiseen sorruta.

Kiertonsa tässä vaiheessa Kuun vetovoima on vähäisimmillään, sillä Kuu on nyt kiertoradan kauimmaisessa pisteessään. Tämä saattaisi jopa johtaa siihen, että jos Kuun intuitiota tarvitsisi, sen saaminen voisi olla hankalaa. Kuu on tuntumassaan viileä, ihan niinkuin asialinjalla oleva neitsyt.

Kuun kulku Auringon neliökulmassa toi meille jälleen kerran Kuunsolmujen suunnanmuutoksen siihen nurinkurisempaan suuntaansa, eli vaikka puolenkuun ajassa mielellään laittaisi asioita kuntoon, on taas harkittava vähän pidempään. Torstain iltaan saakka voisi olla hyvä himmailla ja syventyä omassa suunnassaan pysymisen tai sen vaihtamisen kysymyksiin. Silloin Kuu tulee solmun yli ja solmupari kääntyy perääntymään kuten pitääkin.

ragnlothKuunkäytön osaamisesta tarjoilen vielä sellaisen anekdootin, että vaikka aikataulut painavat töissä päälle, Hullu Kuu ammatillisemmassa roolissaan aamupäivällä tietoisesti lykkäsi uuden työn aloitusta, koska Kuu oli merkissään vielä leijonassa, ja näin siis kulussaan pääaspekteja vailla. Täällä vietettiin omaa juhlahetkeä katsellen Ragnarin Viikinginseikkailuja. Huoli kirjoituksien sujumisesta olisikin ollut aivan turhaa, sillä kyllä se neitsyen alla aina sujuu. Nyt siis jopa siinä määrin, että ihan silmät ovat arat. Kuu neitsyessä on ihanan aikaansaapa, tehokas, ja yksityiskohdat pysyvät mielessä. Tämän ylläkuvatun viivyttelyn astrologinen nimitys on kurssiton Kuu, eli jos Kuu kulkee merkissään ilman Ptolemaiolaisia pääaspekteja ennen kuin se pääsee merkinvaihdokseen, perinteisessä astrologiassa kehotetaan välttämään isojen asioiden aloittamisia, sellaisia joiden toivoisi tuottavan tulosta tulevaisuudessa. (Nyt kun Kuu on jo neitsyessä, ei Kuu enää ole kurssittomassa tilassa).

Hullu Kuu kysyy melko hämmentyneenä, oliko tämä oikeasti näin helppoa? Tähän saadaan vastaus elämällä ja kokemalla kasvavan puolenkuunvaiheen yli, perjantai-iltaan asti.

Siitä syystä,
että monet ajattelevat toisin,
kuuntelen sydämeni ääntä.

Parasta ennen

gib_vir15Tulevana yönä pimahtaa! No ei Hullu Kuu ihan tosissaan ole – ja kuitenkin on. Siirrymme näin huhtikuun kauniiksi lopuksi Vappu-aattona aamuyöllä kreisiin hullunkuunaikaan neitsyen merkissä. Jos mikään ei yhtäkkiä aamulla enää tunnukaan tarpeeksi hyvältä, voimme syyttää ajan henkeä – ja oikeasti omaa sisäistä tarvettamme pyrkiä parempaan, pingottaa vielä vähän kireämmälle, yltää korkeammalle.

Ennen Kuun täyttymisen juhlaa kohtaamme haasteen tulla täydellisiksi. Neitsyen hullunkuunaika alleviivaa kehityskohteita. Kriittinen analysointi on pätevää ja asiallista, mutta voi saada aikaan päinvastoin lyttäävän, itseä väheksyvän fiiliksen, vaikka tarkoitus olisi kannustaa parempaan. Neitsyen tyyli ei kenties ole ideologisella ja ihanteellisella tasolla tapahtuvaa, sitäkin enemmän käytännön pikku ongelmien purkua ja ratkaisua.

Hullunkuunajassa ei vielä saavuteta yhtään mitään, eikä se siksi ole millään lailla palkitsevaa. Tämä on siirtymävaihetta kohti päämäärää, valmistelua ja huolehtimista. Sitä kun ennen suurta juhlaa väkerretään pöytiin kukkakoristeita, ruoditaan istumajärjestystä, tarkistetaan tuhannen palikan yhteensopivuutta. Nyt pitää olla silmää yksityiskohdille, sillä yksi pieni osa saattaa olla mätä omena. On huoli löytää se, mikä voi kaataa kaiken. Tulevan keväisen juhlanvieton kannalta on arveluttavaa, että se ajoittuu tähän vieterinvenyttämisen aikaan. Toivon tosiaan ettei isommin juhlijoilla pimahda, koska muutoinkin aika ennen Kuun täyttymistä on jotenkin riskialtista, ensiapu-asemia täyttävää.

gib_vir_15Voitte kuvitella kuinka Hullu Kuu rakastaa hullunkuunaikaa. Lähestyvää, painostavaa deadlinea. Säntäilyä sinne tänne, viime tipassa muistettuja asioita, viimehetken yllätyksiä jotka tekevät jokaisesta päivästä sen erilaisen seikkailun. Vaatimuksia ja pätemistäkin, on kai tunnustettava. Hullunkuunaika on arvaamatonta, ja siksi täynnä mahdollisuuksia. Jos nyt yrittää, voi ihan hyvin myös onnistua. Tsäänsit ovat suunnilleen fifty-sixty. Elämä on parasta aikaa.

Katso miten ilmassa on
asioita tänään: ei vain
pilviä ja muuta talvellista
vaan kattiloita pitkin rivistöin
ja kirjat muuttamassa niin kuin linnut
jokainen auran kärkeen vuorollaan
ja joka sana todellinen sulka

Vinks – Kuu vähän sivussa

fm_vir15Tämän täydenkuun kohtalona on olla hieman vinksallaan. Kuu syntyi uudeksi vesimiehessä, mutta niin lopussa, että taivaan asetelmassa täydenkuun hetki koittaa vinosti vastapäätä neitsyessä, ei siis enää leijonassa mikä olisi ollut uudenkuun polaarimerkki (sen me saimme viimeksi ja siitä Hullu Kuu viisaasti vaikeni). Nyt Kuun tullessa täydeksi neitsyessä asetelmallisena odotuksena on, että Uusi Kuu olisi syntynyt kaloissa.

Onko ajallinen vinksahdus kvanttihyppy vai epäloogisuus, jota joudumme kaikki jotenkin korjaamaan? Työn tekoon neitsyen täysikuu viittaa. Ideaalitasolla täysikuu on hetki, missä astutaan valokeilaan, esiintymään, esittelemään valmista, kohtaamaan toiset. On mahdollista, että neitsyen täydenkuun ajassa valmisteleva työ senkun jatkuu, emme ole edelleenkään tyytyväisiä, täysikin kaipaa vielä viilausta.

Neitsyen merkissä täysikuu ei mielestäni ole luontevimmillaan. Neitsyt on taustalla ja sivussa, eikä koskaan mielellään keskeisimpänä huomion kohteena. Asetelma sinällään vihjaa työstä ja tehtävästä, mikä on käytävä itsen kanssa läpi, jotta näkyvyys tulisi hoidettua asiallisesti. Kun ajan sykli nyt alkoi vesimiehestä, yleisvaikutelma on melko tekninen. Asialinjalla ollaan. Toisten kohtaamisessa, mitä täydenkuunvaihe aina on, asiallisuus voi myös kostautua ulkokohtaisuutena. Ei päästäkään vaikuttamaan, ihon alle, niin täydellisesti kuin joidenkin toisten merkkien alla. Jokaista ajan osoittamaa symboliikka-kombinaatiota kuitenkin tarvitaan, ja siksi meidän itsemme tulee sopeutua ajan osoittamaan saumaan. Nyt tavoitetaan paremmin pienissä asioissa, yksityiskohdan avulla, tietoon ja neuvoihin tukeutuen. Todellisen vaikuttamisen hetki tulee vasta myöhemmin, kun siemenkuu koittaa syvyyksiä viiltävässä skorpionissa.

fm_vir15_2Täydenkuun hetki on illalla pian kahdeksan jälkeen noin neitsyt-kalat linjan puolivälissä. Näin neitsythenkisessä pilkunviilauksen ajassa Hullu Kuu meni taas tulkitsemaan aikaa kuin piru raamattua: ihan kuin ajamamme asiat kohtaisivat takapakkia. Lauantaina myöhään illalla vaakaan siirtynyt Kuu ylittää Kuun yläsolmun ja tämä ylitys taas kerran kääntää solmuparin käänteiselle peruutusvaihteelle, himmailemaan, harkitsemaan, pohtimaan ja kyseenalaistamaan. Kun Aurinko nyt kulkee kaloissa, saammekin uppoutua pitkiin tuumailuihin, ihan vaikka unohtua niihin koko ensi viikoksi – sillä vasta perjantaina illalla Kuu tulee tarpeeksi pitkälle jousimiehessä kääntääkseen solmuparin kulun normaaliksi. Varataan siis kunnolla aikaa päätöksille, ei hermoilla eikä hosuta.

Neitsythenkiseen aikaan sopii myös tämä Hullun Kuun mielensäpahoittaminen itseensä. Edesmennyt ravusta alkanut lempparikuunvaihe hullunkuunjakso vei bloggaajan itsekeskeisesti vellomaan omalla mukavuusalueellaan luovasti kirjoittamaan pöytälaatikkoon, nykyään word-tiedostoon. Sori kaverit, aina ei voi onnistua. Kokeillaan nyt tätä mielenkiintoisesti kulmallaan olevaa täyttäkuuta toisiko se onnistumisen iloa.

Savut nousevat suoraan ylös.
Historian peikot rupeavat
vähitellen pysymään haudoissaan.
Tässä on hyvä istua.
Vivaldi kertoo keväästä.
Kuu on ehtinyt jo tuonne.

Kierien

hfvir14Kuu tuli neitsyessä kulmaan Auringolle ja alkaa tästä laskeutua kohti vanhankuun aikaa, kohti pimeyttä ja alitajuntaamme. Muuttuvamerkkinen Kuu usein yllättää, ja niin ainakin kävi täällä, etteivät tämän viikonlopun suunnitelmat pitäneet paikkaansa. Ja nyt varistellaan tuhkaa päälle, kieriskellään riittämättömyydentunnoissa, syyllisyydessä, huonossa omassatunnossa. Saatoin joskus aiemmin kierron kuluessa ennustella, että kyllä tämä neitsyen puolenkuun kohta maksattaa takaisin. Suutarinlapsen kengät on ainakin nyt hukassa.

Aika vaatii päteviä ratkaisuja ja melko asiallista suhtautumista. On tässä humputettukin. Neitsythenkisessä ajanlaadussa tavataan ottaa jokin yksityiskohta työn alle, mutta isompi kokonaisuus saattaa jäädä huomaamatta. Jousimiehen Auringon alla kun vielä hetki ollaan, toivotaan että tuuria riittää, jotta onnistutaan nappaamaan se kaikkein tärkein pikkujuttu esiin (tuskin vaan, Hullu Kuu kieriskelee edelleen).

Mukava puoli tässä kierrossa on se, että kun tämä puolenkuun moraalisen pohdinnan kohta jättää meille tuumaushetken (se Kuunsolmujen pysähdys ja käännös nurinperiseen suuntaan aina näissä neliöissä), niin nyt ei tarvitse vatvoa asioita päivätolkulla. Kuu ylittää Kuun yläsolmun vaa’assa jo tiistaina iltapäivällä, ja tämä ylitys palauttaa solmut oikeinpäin. Alkuviikko vielä himmaillaan ja punnitaan, ja sitten kai päästään entistä analyyttisemmin kiinni oman mielen järjestelyihin.

Kun tässä ollaan podettu huonoa omaatuntoa suurinpiirtein kaikesta, mennään nyt kaiken ytimeen. Kun taivaalla iso ruuvi taas vääntyy kireälle, ei Hullun Kuun ammatillisempi, ”pätevämpi” minä taida ehtiä tästä raportoida. Kuun seuraajat saavat vain kuulla, että ajan kaikkein isoin ratas sakkaa, se Uranuksen ja Pluton pitkä kulma on tarkka taas. Tässä riittänee monelle kieriskeltävää vielä pitkäksi aikaa.

Ratkaisuja ei ole.
Totuuksia on monta.
Uho syntyy silloin
kun siihen ei ole varaa.

Keitossani on kärpänen

bals_vr14Vaikka Kuu tulevana yönä yhden jälkeen painuu vanhan Kuun aikaan, ei tämä kierto ole ollenkaan vielä kätelty eikä loppuun katsottu. Vielä on paljon tekemistä ja valmisteltavaa, ennen kuin voidaan paketoida tämä vaa’an Uudesta Kuusta alkunsa saanut sykli. Vanha Kuu saadaan neitsyessä, eikä sen vuoksi kyetä luottamaan asioiden valmistumiseen itsellään. On varmisteltava, hermoiltava, epäiltävä, etsittävä virhe. Ihan varmasti jossakin meni pieleen, olisin voinut olla parempi.

Neitsyen pingottuneessa mielenlaadussa on hyvin vaikea heittäytyä oman mielen syvyyksiin, ilman että tästä seuraisi itsesyytöksiä ja tuhkan varistelua päälle. Sitähän pöllytettiin jo aikaisemminkin tämän kierron kuluessa, ja balsaminen Kuu merkitsee usein kertausta, taakse katsomista, vanhan tutkimista. Historia täytyy tietää, jotta uutta pääsisi rakentamaan. Tällä kertaa neitsyt (= me kaikki tässä ajassa) on varma, että historiassa on virhe.

Viimeisessä kuunvaiheessa on tehtävänä muodostaa synteesi. Loukaantukaa toki jos siltä tuntuu, mutta symboliikan tasolla neitsyen merkki on vihonviimeisin synteesin muodostaja. Polaarimerkeissä neitsyt – kalat tämä viimeinen eläinradan merkki on se summaaja, yhteensulattaja, varsinainen sopankeittäjä. Neitsyt noukkii yhden tekijän ylös, analysoi sen, mutta ei vaan kykene näkemään laajaa kokonaisuutta. Sen vuoksi nyt voidaan ainoastaan tutkia osia sieltä, toisia täältä, mutta koko menneen kierron tarkoitusta voi olla vaikeata hahmottaa.

Epätietoisuus saattaa muutoinkin olla päivän vahvin teema, sillä ne solmut, kuiset sellaiset, joista olen koko kierroksen ajan paasannut, kulkevat nyt harkintaa painottavaa suuntaa. Mielestäni nämä vanhan Kuun tulevat päivät eivät ole luontevaa aikaa siirtyä eteenpäin ja aloittaa uutta, nyt jos koskaan olisi syytä malttaa katsoa, odotella aikoja parempia.

bals_vr_14Meille on tulossa melkoinen aloitus, sellainen oksat pois -uusikuu, johon on syytä valmistautua huolella. Niin tarkkaan kuin neitsyt vaan ikinä voi. Kirjoitetaan lista mitä kaikkea täytyy muistaa. Tehdään SWOT analyysi. Vastaukset käyriksi, sektoreiksi ja diagrammeiksi. Jos virhe ja syyllinen löytyvät, opitaan siitä. Ja jos hermostuttaa, pähkinöiksi sitten vaan.

Niin kuin hidas vihlaisu
pois surusta jolla ei ole loppua
kuin jousen äärimmilleen jännitetty
kuin päiväläisen uskollisuus
kuin toivottomuus metsässä
kuka haastaa metsän sadun
kuka puhuu vetten jymyn
kuka nielee auringon peilit?

Manifesteja

virgo_cropEletään sirppikuun ajassa, ja tällä kerralla sirpin luonne on neitsytmäinen. Tästä tulee aluksi hyvä fiilis, koska sirppikuun aika on perusolemukseltaan härkämäinen, maamerkkien realismista ja teoista löytyy sopiva vastaavuus. Sirppikuunajan tehtävänä on muodostaa konkreettinen perusta, muoto ja olemus uudesta Kuusta syntyneelle alkuidealle.

Neitsyen teemojen siivittämänä ryhdytään (ja toivottavasti näin ollaan jo tehty, sillä eilinen oli tätä kuluvaa vaihetta) työhön. Ollaan käytännöllisiä, keskitytään tarpeelliseen. Hyviä asioita nämä ovat. Olen kuitenkin kaivamassa pienoista muttaa tähänkin aikaan. Kun sävy saatiin muuttuvamerkkisestä Kuusta, ei saavuteta täysin sitä päättäväisyyttä mitä sirppivaihe edellyttää. Neitsyt on kovin varovainen merkki, jossa peesataan toisia liian helposti, haluamatta itse tehdä jämäköitä linjanvetoja. Kun pitäisi selkeästi liputtaa jo väriä, neitsyt tahtoo olla taustaan sekoittuvaa haaleaa.

Manifestin julkaisemisessa tärkeämpää on taustalla oleva perusidea (uudenkuun teema) eli kokonaisnäkemys. Neitsyt-Kuu mielellään pilkkoo osan sieltä, toisen täältä. Hienomekaniikalla ei oikein saada tukevaa pohjaa, sillä se on viilausvaiheen työkalu. Se etu neitsyen hengessä kuitenkin on, että manifesti voidaan asiallisesti tiedottaa – kun vaan pohja olisi olemassa. Ehkä tällä kertaa kaiken pohja on niin samanhenkinen, että neitsyen sirppi on luontevaa jatkumoa leijonan uutta Kuuta edeltäneelle kaksosmaiselle vanhalle Kuulle, jossa se perimmäinen pohja aikaisemmin jo luotiin (josta Hullu Kuu ei kertonut teille blogin lukijoille mitään!) Nyt saatte muodostaa synteesiä kaksosen lohtukuusta ja neitsyen sirpistä, ja kokea löytämisen iloa millainen on tällä kierrolla teidän oma, henkilökohtainen julkilausumanne.

Se kesä,
se salpasi henkeä niin,
että jätin sen toisille:
lehtien valon ja lämmön,
linnut korkealta, kukkien nimet
                      muistista.

Ajatellaas

VirgoPuolenkuun vaihe alkoi jo eilisillan puolella neitsyen merkin puolivälistä, molempien Auringon ja Kuun ollessa muuttuvissa merkeissä. Neitsyen Kuu tuo eteen monta hoidettavaa asiaa, viilattavaa löytyy ja arjen askareissa liikutaan usein käytännöllisellä tasolla. Maailmanparannus ja ideat saavat hetken odottaa, nyt katsotaan että homma pelaa ihan konkreettisesti.

Tämä aika vaan on nykyään sellaista, että kun Kuu tulee tärkeään puolenkuun kohtaan, se kääntää kulmassaan Kuunsolmujen suunnan ihan kuin nurinpäin. Vaihe osoittaa ratkaisun kohtaa, solmu taas epäröi. Tämänkertaisessa neitsyt-Kuussa eri tasot pystytään erottelemaan helpommin, hoitakoon solmu isot linjat ja niitä saadaan miettiä taustalla, ja tehdään siitä huolimatta jokapäiväisiä päätöksiä. Kuu ylittää solmulinjan ensi maanantaina aamulla, joten katsotaan tämä merkiksi, että viikonlopun mittaan voisi hiukan analysoida omaa suuntaansa ja keinoja sen saavuttamiseksi.

Ajatuksen tasolla neitsyessä kulkeva Kuu ja puolenkuun aktiivinen kasvuvaihe tuntuvat yhdessä erittäin toimeliailta ja aikaansaavilta. Mielestäni ei kuitenkaan olisi kyse pätemisestä tai leuhkimisesta omilla kyvyillään, vaan ennemmin aktiivisuuden sivutuotteista. Kun puuhataan niin jotakin tulee myös valmiiksi asti. Voisi olla jopa niin, että neitsyen tunnollisuus auttaisi viemään aktiivisesti projekteja kohti valmistumistaan. Tämä saattaisi olla sellaista leipätekstin paikkaa, ja kaikki kirjoittavat ihmiset tunnistanevat termin.

Tämän puolenkuun vaiheen kohdalla niin Kuu kuin Aurinkokin ovat Merkuriuksen hallinnassa. Merkurius on tämän viikonlopun tärkein planeetta, ja tuntuu niin kovin aikaan sopivalta, että myös Kuun kierto toistaa samaa, komppaa ja pelaa samassa joukkueessa. Vaikka muuttuvamerkkisyys yleensä merkitsee useita vaihtoehtoja, nyt katsoisin että vaihtoehdot on tarkkaan rajattu Merkuriuksen alle. Viestimistä, ajattelua, kirjoitusta ja puhetta, pieniä liikunnallisia pyrähdyksiä, rahankin liikuttelua. Käden ja silmän yhteistyötä.

puolikuu_himmeäItse tervehdin nykyään Kuun siirtymistä neitsyeen riemumielellä. Hullu Kuu on enempi haahuilija ykstyiselämässään ja tarvitsee ylimääräisiä taivasenergioita saadakseen itseänsä niskasta kiinni. Neitsyt-Kuun aika tuntuu olevan, ikävä kyllä, usein ainut hetki kuukaudesta kun muistan joitakin arkisia rutiineja olevan olemassakaan. Aktiivisuus ei ole pahasta, eikä se tunnu ahdistavalta vaan pirteältä ja innostavalta. Täällä neitsytkuu on jotakin ihan erilaista, ja erittäin tervejärkistä ja -henkistä. Kummin päin te lukijat koette tällaisen Kuun ja ajan, onko tämä vaihe hermostunutta reuhtomista ja siksi melko sekopäistä, vai päinvastoin maadoittunutta, asiallista ja järkevää missä ei ihmeemmin hullutella?

En löydä muuta
kuin arkipäivän, matalan
suojan verta ja tulta vastaan,
tunteet, suuret kuin eläimet
ja selkeät kuin sanomat,
ja sylin, johon palaan
aina kun en jaksa
olla syntynyt. Muuta
en löydä, ja sitä juuri
etsin.

Intoa piukassa

neitsyt_gibHullun Kuun poskipäillä rusottaa nyt innostuksen puna. Kuunkierron hullunkuunvaihe pääsi alkamaan perjantaina iltapäivällä noin kahden aikoihin neitsyen merkissä, ja täsmälleen vastapäätä eläinradalla Venusta ja Neptunusta. Useissa aikaisemmissa raporteissani olen viitannut kuunkierron perusasetelmaan, jota nyt ollaan käyty kevään kunniaksi läpi. Tuon jaon mukaan hullunkuunvaiheeseen tulisi heittäytyä jo suureellisessa leijonassa, mutta koska Aurinko ”oikeasti” liikkuu kaiken aikaa eteenpäin, se siirtää uuteen vaiheeseen menoa pikkuisen, sen verran että nyt ollaan neitsyen alkuasteilla.

Neitsyt kyllä istuu hullunkuun vaiheeseen miltei liiankin hyvin, sillä merkistä on tunnistettavissa pingotus, hermostuneisuus ja äärimmilleen yrittäminen, jotka ovat näitä tämän kitkerän vaiheen huonoja puolia. Jos verrataan perusasetelman leijonaan, neitsyessä puurretaan enemmän otsa kurtussa ja toisten puolesta uhrautuen. Tällä kierroksella meiltä puuttuu leijonamainen suureellisuus ja halu näyttää. Voi olla ettei kukaan edes huomaa hiljaista puurtamista, eikä sparrausta taida herua tukijoukoilta. Neitsyessä painetaan yksin ja taustalla, mutta toki pätevästi osaten.

Itseluottamukseen liittyvät kysymykset saattavat olla tällaisen hullunkuunvaiheen kiperin puoli. Ollaan vähän kuin itsekään uskallettaisi uskoa ja luottaa siihen, että valmista tulee, osaamme, pystymme, riitämme. Vastapäinen Neptunus sekoittavia sävyjä heitellessään ei tee hyvää itseanalyysille. Nyt ei suostuta tunnustamaan missä perimmäinen ”vika” on, ehkä emme osaa edes tarttua siihen olennaisimpaan viimeistelyä vaativaan seikkaan. Näkemyksen puute lienee muutoinkin se neitsyen perusongelma, ja Neptunus sekoittaa nyt antaumuksella.

neitsyt_hkEikä nyt tosiaankaan olla mitä tahansa täyttäkuuta valmistelemassa vaan täydellistä Kuunpimennystä. Tässä mielessä neitsyen asiallisempi ote on tervetullut. Lähestyvä pimennys saattaa vetää vaiheen hengen kunnolla hulluuden puolelle, jos aina tässä hullunkuun vaiheessa on sellaiseen vaara. Neitsyt on yksi eläinradan hermostuneimmista merkeistä, ja sitä täytyy aina ajallaan kulkea läpi, siitä ei päästä. Mielestäni hullunkuunvaihe on yksi otollisimmista hulluusjaksoista Kuun kierroissa, jos vastapari vanhankuun aikakin pitää sisällään omat uppoamisensa. Otollisuus pitää nyt ymmärtää sarkastisessa valossa.

Koetan pingottaa keksiäkseni jotakin positiivista tästäkin kuunvaiheesta. Hullunkuunvaihe pitää varpaillaan ja hereillä (usein ihan konkreettisesti öitä ennen täyttäkuuta), ja tämä vireys mahdollistaa asioiden huomaamisen. Työlista pitenee.

Kun sain innosta kihelmöivät
silmäni auki, näin kaikki
saastaisen murjuni kauhut – ja
kun hieman tunnustelin
sieluani, tunsin pian
huolieni viiltävän, kirotun piston

Fantastista

fullmoon_virgoKuuta ajatellessa pidetään täyttäkuuta huippuhetkenä. Onhan se komea ja ihmeellinen näky, etenkin silloin kun Kuu tuntuu olevan lähellä Maata. Kuulla on kuitenkin tarjottavana muunkinlaisia näkymiä, ja teknisesti ottaen täysikuu on vain yksi kierron vaihe. Täysikuu on näkyvyydessään Kuun kulminaatio, mutta kierto ei pääty tähän, ei tämä ole Grande Finale.

Nyt Kuu täyttyy neitsyen merkissä, eikä se ole kierrossaan Maata lähellä, joten kaiken-laiselta vaikutukseltaan tämä täysikuu saattaa olla astetta vaimeampi. Ehkä tämä toimii nyt eniten suhteessa jokaisen omaan karttaan.

Täydessäkuussa kohdataan vaatimus astua esille, esittäytyä ja kohdata toiset. Miten Kuu täyttää nämä vaateet neitsyessä? Tämänkertainen täydenkuun merkki on taustan ja avustamisen symboli. Eläinradan merkkien luonne vaihtuu usein ratkaisevasti todella erilaiseksi merkistä toiseen mentäessä, ja mielestäni siirtymä leijonasta neitsyeen on yksi isoimpia tunnelman muutoksia. Kohdevalosta taustalle, loistosta sivuun, juhlasta arkeen. Näyttää päivänselvältä (eli Auringon vinkkelistä katsottuna?) että neitsyessä Kuu ei ole luontevimmillaan täytenä.

nervousNeitsyessä Kuu on yksityiskohdista huolehtiva sihteeri, ei huomion keräävä johtaja. Kuu voi kaihtaa suuren huomion keskipisteeksi astumista. Ammatillisissa yhteyksissä tämä sujuu kaikkein parhaiten, mutta jos pitäisi esittää, ilmaista, heittäytyä tulkitsemaan, Kuun valtaa ramppikuume. On aivan kuin aikaisemmasta hullunkuun-vaiheesta olisi jäänyt hermostuneisuus päälle. On vaikea heittäytyä juhlintaan jos pienet detaljit huolestuttavat.

Nyt Kuun rasitteena on tuen puute. Astrologisesti sen hallitsijan Merkuriuksen antama tuki tylyä kuin atk-tuen analyysi tietoteknisestä viasta, että vika on aina tuolin ja näppiksen välissä. Kierron lähtökohta oli utopistinen, kaloissa taivaanrantaan maalattu, ja Kuu joutuu pingottamaan kireälle jos koettaa saavuttaa pari viikkoa sitten luodut ideat. Kuun hengen turmiona on pyrkimys täydellisyyteen, ja täyttä vaihekin vaatii. Kun lähtökohta on epärealistinen, ei tulos voi olla olla kuin hermokimppu.

fmoon_virgo_narrowPaitsi, neitsyen merkki yllättää pätevyydellään ihan joka kerta. Koska se on vaatimaton, sen osaaminen sivuutetaan liian usein vähätellen. Kokemukseni mukaan neitsyt osaa ja tietää. Kun liikkeelle lähdettiin satumaasta, fantasia pidetään mukana, mutta täysikuu antaa puitteet saada unelmat toimiviksi, rullaaviksi, käytännöllisiksi. Mitä enemmän nyt tiedetään ja tiedostetaan, sitä enemmän saadaan jakoon seuraavassa siemenkuun ajassa.

Kuu kirkas, miksi
loistat niin että minun
on pakko muistaa
kaikki minkä koetan
unohtaa jos suinkin voin

Savilintuna maailmalle

rabbitrosymoonMeidän taivaallinen Kuumme on vielä ison oloinen, vaikkakin kaukana, ja neitsyen merkin puolivälissä kulkiessaan se tulee siemenkuun vaiheeseen aamupäivällä. Neitsyessä arvotetaan kriittisesti mikä on jakamisen arvoista, mikä on oikea tapa esittää asiansa ja varmaankin myös sitä, kenelle tietoa välitetään. Onneksi neitsyen merkkiin ei liity samanlaista jahkaamista kuin vaakaan, työ tulee ihan varmasti tehtyä, mutta aika on Kuun kanssa silti liukumassa kohti tuota vatvomista. Siksi tämän vaiheen alussa kannattaa jakaa, kun sitä sitoo vain tuo kriittisyys. Ei kannata jättää päätöstä vaakakuun kohdalle.

Aina kun Kuu tulee uuteen vaiheeseen, on kyse kriisiytymisestä. Aurinko ja Kuu ovat toisiinsa nähden  jotenkin hankalasti, eikä muutos tule kasvukivuitta. Nyt Aurinko on juuri siirtynyt vesimieheen, mikä on neitsyen tavoin älyllinen. Siemenkuun vaihtoehtoihin voi kuulua turhanpäiväinen vaikeus, voidaan brassailla hienoilla sanoilla ja vaikeilla termeillä, ja niin kuin usein neitsyen merkin kanssa, korostetaan yhtä yksityiskohtaa ja itse asian kokonaisuus katoaa. Pidetään jakaminen ja tiedonvälittäminen johtotähtenä, sillä asian perillemeno on kai tärkeämpää kuin kriittisyys tavan ja välineiden suhteen.

Vaikka neitsyt ja vesimies ovat merkkeinä toivottoman kaukana toisistaan, on niissä molemmissa ihmisiin ja kanssakäymiseen liittyvä sävy. Ollaan asiallisia ja ulkokohtaisia kun asia tai ilmiö on tärkeämpää kuin oman henkilökohtaisen mielipiteen tai roolin korostaminen. Saa tässä vähän virnistellä tuolle vesimiehen asiallisuudelle, sillä eihän se aina näin mene. Kyllä tälle tyylille on kysyntänsä ja kannattajansa; tieteestä pitää oma persoona häivyttää kauas pois jotta se olisi uskottavaa. Fakta homma.

Vaikka paremmin tietävä jouskarimaisuus tästä kattauksesta puuttuukin, on neitsyen Kuussa samanlaista mestarointia. Ja mikä kaikkein ärsyttävintä, neitsyt ei ainoastaan itse usko olevansa oikeassa ja tietävänsä paremmin, vaan todellakin osaa parhaiten. Se on ottanut selvää ja kokeillut käytännössä toimivuuden, ja tiukan paikan tullen pyöräyttää homman kohdilleen, vaikka ei monen muun merkin tavoin kierräkään kylillä retostelemassa paremmuudellaan. Tästä huolimatta on outoa ja paradoksaalista, että sisäinen varmuus tuntuu monesti puuttuvan.

bird-in-handTässä Kuun kierroksessa on tälle ajalle ominainen piirre, että nyt on osuttava kerralla napakymppiin. On tiedettävä suuntansa, sillä harkintaan ei suoda mahdollisuutta. Tai kyllä saadaan, ihan ruhtinaalliset pari tuntia unenpöppöröiseen aikaan aamuyöstä, enkä tuolta hetkoselta uskalla odottaa yhtään mitään. Mistä oikein on kyse? Kuu tulee tässä siemenkuun vaiheessaan ylittämään Kuunsolmun, mikä pysähdyttää solmun ja kääntää sen eteneväksi. Tämä olisi se luonteva vaihe tuumata ja harkita vielä, mutta nyt se ajoittuu perjantain aamuyölle noin viidestä seitsemään, sillä Kuu tulee hetikohta solmun ylityksen jälkeen puolikuun kulmaan Aurinkoon nähden, ja solmut keikahtavat takaisin normaalipaahtoonsa. Tulkitsen tämän klassiseksi havuja, perkele! -tilanteeksi. Astrologiaksi jos koettaisi kääntää: Kuu on kvinkunssikulmassa hallitsijaansa Merkuriukseen vesimiehessä kun tämä siemenkuu alkaa rullata ja luistella eteenpäin. Eihän lipsu.

Kun äkisti ja oikeassa määrin
on ilmaa, hengitystä savessasi
ei mikään enää ole siinä väärin
ja lentää savilintu sormistasi.
Myös sinulle on siivet kasvaneet.
Kun linnun muovaat, itsesi myös teet

Marttyyrinkruunu

mooneyeKuu on aktiivikohdassa, jossa sen valo ratkaisevasti kapenee. Tänään maanantai-iltana Kuu tulee vähenevään puolikuun vaiheeseen korostuneen maamerkkisissä teemoissa, eläinradalla neitsyen merkin alussa ja vaiheittain ajateltuna kaurismaiseen vaiheeseen. Tämä on kaksinkertaisesti eiku-kohta, sillä vähenevä puolikuu nostaa kysyvästi kulmansa ylös – tätäkö aioit, tännekö tosiaan mennään – ja neitsyt analysoi kriittisesti, mutta muuttuvan luonteensa avulla, uuden tiedon perusteella, saattaa muuttaa mieltä.

Puolikuu on perustellun valinnan kohta. Sanat ovat hallussa neitsyessä, saamme meriselityksen miksi, ja tunnetasollakin valinta harkinnan jälkeen voi olla vain järkiratkaisu. Kysyn silti, valitaanko sopiva vaihtoehto tai suunta sen vuoksi, että näin on aina tehty, konservatiivisten raamien puristaessa, tai marttyyrinkruunu otsaa kiristäen uhrauksessa. Onko korjausliike omasta aikaisemmasta tiukasta visiosta kohti arkipäivän latistusta, sillä tämän ajan tulevaisuuskuvat on luotu hurjassa skorpionin pimennyksessä, vai onko se aitoa toimivamman ratkaisun löytämistä?

Puolikuun kohdassa mitataan polulla pysymisen taito. Kuun kulma huikentelevan visionääriseen jousimies-Aurinkoon pysähdyttää Kuunsolmut, ajassa kulkevan suuntaviitan. Jokin pakottaa meidät harkitsemaan; ehkä se on neitsyen viilaava luonne, ehkä puolikuun käsky miettiä vielä. Kuunsolmut muuttavat suuntaansa, ja kenties uhrautuen huokaamme että harkitaan nyt sitten, tai otamme nöyrinä vastaan tilaisuuden analysoida tilannetta. Armonaikaa on lauantai-iltaan seitsemään saakka.

crownPäätöksenteon ajan tuntu neitsyessä on kaksittainen kuin muuttuva merkkinsäkin. Hyvää on se, että voidaan kriittisesti tarkastella jokaista yksityiskohtaa ja ulottaa päätökset arkeen. Huonoa taas se, että neitsyt ei ole suuria kokonaisuuksia ja kauaskantoisia visioita hallitseva energia.

Ja se hulluus! Sen leima on tässäkin puolikuussa vastapäisen Neptunuksen vuoksi. Hermoja koetellaan, joko niin että ulkoinen kaaos sotkee järkevät analyysit, tai sisimmässä kehittyy vertaansa vailla oleva angsti. Onpa hilpeää!

On samea tuo joen pinta
Minne vienee sen virrat?
Lieneekö siellä tieni kadonnut?
Astun, mut en rohkene kulkea

Kenties jumalat ohjasivat tieni toisaalle
Ei virtojen sameus enää houkuta
Ei vesien tummuus enää kosketa
Kenties astuin oikeaan kääntyen toisaalle

Valoa kansalle joka suden tunteina mielessään vaeltaa

nightingaleJoko nyt tullaan todellisen kuuhulluuden aikaan? Kun aika vaihtuu kunnolla torstaiksi, Kuu tulee kierrossaan vihonviimeiseen vaiheeseen, vanhan Kuun aikaan. Vain valju raita taivaalla kertoo Kuun olleen joskus kukkea, nyt se on enää muisto mielessä.

Vanhan Kuun aika on totisesti sukua hullunkuunvaiheelle. Ollaan viittä vaille ilman Kuuta, kierto kysyy vain viimeistelyä, ja vanhasta on luovuttava jotta uusi pääsee syntymään. Lähtöitkua vaille, jos tästä ei halutakaan irrottaa. Tai välinpitämätön antaa mennä vaan, jos mitään ei ole tarvis säästää.

Lohtukuuksikin tätä sanotaan, ja tällä kierrolla sitä täsmälääkettä tulee. Kuu saapuu vanhan Kuun vaiheeseen neitsyen merkissä. Hoitajatar, balsamia haavoille, eetteriä potilaalle!

Vanhan Kuun ajassa syvennytään isoon kokonaisuuteen. Viisaus olisi tietysti onneksi, mutta ei se automaattista ole, muutenhan meille riittäisi yksi ainoa kuunkierto koko elämäksi jos kerralla tulisi valmista. Neitsyen sävyttämässä vanhassa Kuussa ollaan analyyttisiä ja kriittisiä, ja kuten juuri ennen täydenkuun hetkeä ollaan symbolisesti neitsythenkisesti pingottamassa ja viilaamassa, sitä samaa puristamista tehdään päättymisen hetkellä. Onko minusta tätä parempaan? Kiusaus on suuri heittää kaikki hukkaan, ja aloittaa kohta uudelleen. Itsekritiikki nostaa syyllisyyden hien otsaan. Vielä ennen Uuden Kuun syntymää ehditään kilauttaa kaverille ja kysyä neuvoa, tukeutua, Kuun mennessä vastavuoroiseen vaakaan. Tällä kierrolla näin, vaikka se ei ole ollenkaan normaalia. Hullua suorastaan, kun oman mielen sopukoissa pitäisi hiljentyä.

Ei, minusta me emme joudu hulluuden valtaan tällaisessa vanhan Kuun ajassa, jossa on järkevyyden ja asiallisuuden leima. Kokonaisuuden käsittäminenkin voi olla niin ja näin, jos mieli tarttuu yhteen asiaan, pienen seikan yksityiskohtaan. Mustan Kuun aikaan portti intuitiolle on auki, ja mielen kysymyksille valoa antaa Mustan Kuun jumalatar Hekate. Sattuu aivan käsittämättömän upeasti, että vanhan Kuun syvyyksissä kulkeva Kuu kohtaa matkallaan Hekaten valon – perjantaina marraskuun pimeydessä, suden tunteina 7°53’ vaakaa Hekate ohjaa Kuun oikealle polulle. Emme mitenkään voi eksyä harhaan. Luotetaan ja uskotaan, niin kuin vain kalathenkisessä viimeisessä kuunvaiheessa voidaan.

Yksi hoitaja tuo sisään
vihreän juoman, toinen sinisen.
Ne kohoavat hänen sivuilleen kuin tähdet.
Juomat liekehtivät ja vaahtoavat.
Oi sisar äiti vaimo,
suloinen Lethe on elämäni.
En koskaan, koskaan, koskaan palaa kotiin!

lethe