Mitä eniten rakastat

Kasvava kuunpuolikas ajoittuu taivaalla sen verran epäinhimilliseen aikaan, kirjoitusmielessä, keskiviikon aamuun varttia vaille kuuteen, joten kurkkaamme etuajassa. Kuu kulkee leijonassa, Auringon merkissä ja kirkkaimmin esilläolon tunnelmissa. Tuntuu siksi sopivalta, että Kuun näkyvyyden kannalta siirrytään myös isomman näkyvyyden puolelle.

Leijonan Kuuta ajattelee herkästi Auringon peilinä, missä vahvistetaan Auringon tahtoa ja suuntaa. Kasvavan puolenkuun kohdassa niin pitäisikin olla. Kuun alettua kiertonsa härästä, täsmennyttyä kaksosissa, saadaan tässä leijonan aikaan haaste. Pitää kasvaa sen kynnyksen yli, että kasvetaan täyttymystä kohti; puolenkuun aikaan mitataan tarkoitusta ja suuntaa, testataan. Leijonan Kuu toistaa hienosti härän alun tavoitteita, omaa tahtoa. Leijona on kutsumuksellinen, tähtää sinne mihin sydän kehottaa, ei käskien laulava kukko.

Tämä on tuntumaa, mutta ehkä aikaisemmassa kaksosen sirpin ajassa ei vakavassa mielessä kierron juurruttamista tapahtunut. Nyt puolenkuun kohdassa saattaa sen vuoksi olla tavallista isompi tehtävä olemassa, jos pitää tiukasti puolustaa linjaa mitä vedetään, ja sen lisäksi itsellekin hahmottaa mikä tuo linja todella on. Leijonan puolenkuun kasvukysymyksiä voivat olla auktoriteettiasemaan liittyviä, kuka täällä määrää, kuunnellaanko minua, ottaako kukaan tosissaan, millainen paino-arvo sanomisillani on. Sisäisellä tasolla voidaan mitata sitä, mitä loppujen lopuksi eniten rakastan, mille antaudun, mikä on kutsumukseni. Tämän selvittäminen itselle ei ole mikään yksinkertainen juttu.

Kuun kontaktit mietityttävät. Toisaalla on astrologisesti pohdittu kutsumuksellista kuviota, jonka härän Aurinko saa hetkeksi kirkkaaksi. Tämä kuvio tavallaan helähtää Kuun kautta hetkeksi näkyviin jo nyt, pikkuista aikaisemmin. Kutsumus, tarkoitus, väistämättömyyskin, ovat ajassa esillä, tarjolla heille joita kiinnostaa.

Nyt ollaan sikäli jännän äärellä, sillä Auringon ja Kuun suhteille on tapahtumassa jotakin isoa. Ei tyystin poikkeuksellista, muttei jokapäiväistäkään. Kuunsolmut, jotka osoittavat taivaan valojen ratatasojen leikkauskohtia, ovat siirtymäisillään uuteen merkkipariin. Nolla-asteessa ollaan jo – solmut kulkevat siis nurinpäin, ja solmuille viimeinen aste on tavallaan ensimmäinen, ja nolla se viimeinen. Ihan vielä tässä puolenkuun ajassa solmupari ei merkkiä vaihda, mutta ikään kuin muutos olisi kaiken aikaa vireillä.

Vaikka tulen merkissä leijonassa ollaan, palavaa kiirettä kutsumuksen ilmauksille ei ole. Solmut huojahtavat ihan hetkeksi, vain siksi kunnes Kuu ennättää siirtymään neitsyeen yläsolmulle. Lisäksi se Merkurius on toivon mukaan pääsemässä retronsa päätökseen, joten tämänkin voisi odottaa alta pois ennen valtaisia muuveja. Torstaina iltapäivän kahvittelujen jälkeen on sopiva hetki.

Kuuhulluutta en välittäisi manata esiin samassa yhteydessä kun käsittelen korkealentoisesti kutsumusta ja tarkoitusta. Leijonan Kuu voi käyttäytyä keskenkasvuisesti siinä kuin muutkin eläinradan merkit, mutta erityistä hullunhuppua se ei päähänsä vedä. Mutta kuulostelkaa, kertokaa jos tuntuu täsmällisesti kuuhullulta, niin pohditaan mistä sellainen voisi johtua!

Sääli vapaata tahtoa
Miten se pyristelee
sattuman ja välttämättömyyden
pihdeissä.

Riskibisnes

Kuunkierrot lomittuvat toistensa sisään siten, että vaikka tämä käynnissä oleva sykli alkoi vanhalta puolelta kaloista, hullunkuunvaiheessa kurkataan ihan kuin olisimme jo tulevassa oinaan kierrossa. Hullunkuunvaihe alkaa yöllä yhdeltä leijonan merkissä, ja kaikkien kiertojen mallikappaleessa, oinaan syklissä, tämä pöhkö vaihe pitäisikin saavuttaa leijonassa. Kuin olisimme etuajassa, kun ”vuosi” on vielä alkamatta.

Aurinko ja Kuu rakentavat suhteissaan yhdessä aikaa, eivätkä ne ole toistensa vihollisia, vaikka aina vaiheen vaihtuessa ovatkin haasteelliseksi katsotussa kulmassa keskenään. Kuun ollessa leijonassa ollaan aina sillä tavoin erityisessä tilanteessa, että se on Aurinko mikä sanelee, Auringolla on nyt lopullinen vastuu. Kuu heijastaa Auringon valoa, ja leijonassa tämä symboliikka korostuu.

Kierto on kalojen, ja tämä teema kukoistaa. Voi olla jopa niin, että tässä leijonan sävyttämässä hullunkuunajassa kalojen asettamat tavoitteet kukoistavat aivan erityisesti. Leijona on se merkki mikä tykkää loistaa, ei niinkään täydenkuunajan neitsyen taustalle mieluummin jäävä Kuu. Ehkä täyttymys jollakin tavoin saadaan jo nyt. Etuajassa kuten vaiheen sävykin.

Hullunkuun aikaan pyritään saavuttamaan, ja leijonassa toteutetaan sitä itseään, yksilöllistä luovuutta, jopa kutsumusta. Millainen fantastinen visio tai illuusio olikaan aikeena kalojen rajattoman mielikuvituksen aloituksessa, se pitäisi nyt luoda esille. Jälki on originaalia, ja sen voi allekirjoittaa omalla signeerauksellaan.

Ajanlaadussa leijonan Kuun alla omistaudutaan, rakastetaan täydestä sydämestä. Toivottavasti tämä Kuu kuitenkin kestää sen todellisuuden kanssa, ettei ihan vielä olekaan täysikuu ja huipennus. Heittäytyä voi, vaikka tietäisikin ettei nyt ole ihan sataprossaa. Ei mikään ole karvaampaa kuin antaa kaikkensa ja tajuta, ettei se riitä. Tämä voi olla leijonalle liian iso pala hyväksyttäväksi, ja jos kypsymätön, jaloutta vailla oleva leijonuus tulee esille, on se melko typerää ja noloa. Voi siinä olla hulluksi tulon aineksia. Hulluuttakin voi käyttää materiaalina? Tekemisen suhteen ollaan joka tapauksessa liukkailla jäillä – katsokaa Marsia. Riskaabelia, mutta ehkä kalojen Aurinko haluaa nyt tarjota meille hyvin erikoisen vaihtoehdon. Sellaisen mikä löytyy jokaisen sisimmästä, sydänverestä.

Yö yöltä
valo laulaa
pihlajan
valkoisilla
oksilla
kirkkaampana
kuin jaksan
uskoa

Pimeästi esillä

Kuunkierroksen kohokohta on Kuunpimennys leijonassa, ja se on aina täysikuu. Ulvojille alkaa uusi kuunvaihe, kuin Kuun puolitus, jonka jälkeen ollaan laskukuun puolella. Tätä kuutamon aikaa intiaanit kutsuvat lumikuuksi. Miten kuutamon varjo häilähtää pimentyessä? Vaikka pimennyksen tarkka hetki voidaan määritellä, se on symbolisen vastaavuuden tasolla vain ajan keskiarvo. Pimennyksen esiin tuomat teemat ovat todennäköisesti antaneet kuulua itsestään jo ennen pimennyksen tapahtumista, ja homma jatkuu pitkään tämän jälkeenkin: viime elokuussa samoilla kartanlinjoilla heikonlaisesti pimeni jo, ja merkkiparin pimennyksiä riittää jopa tammikuun -19 puolelle. Samoin kuin viime syksynä, kuunsolmut kulkevat edelleen neitsyen ja kalojen linjalla, eli vielä eri merkkiparissa kuin missä pimennys nyt tosiasiallisesti tapahtuu. Pimennyksessä on vieläkin tulevaan kurkkaava tuntu, kuin ennakkovaroitus.

Kuulle pimennyksen kierto on painavampi ja kohottavampi, tärkeämpi ja merkityksellisempi kuin ihan tavalliset Kuun syklit. Pimennyksen pointtina pidetään huomion keskittymistä tiettyyn seikkaan, ja nyt silmätään isoa kissaa. Leijonassa tapahtuva pimennys korostaa Aurinkoa vielä enemmän kuin muut Kuunpimennykset, tähtivalon omassa merkissä kun ollaan. Kuun ja Auringon vastakkaisuus on vielä keskeisemmällä sijalla, ja sen myötä täysikuisuus. Vastavuoroisuus, kohtaaminen, palaute, esilletulo.

It’s showtime! Leijonan täydenkuun vaiheessa ja pimennyksessä kysymme näkyvyyttä. Kuka huomioi minut. Kuinka näyn toisille. Kenelle näyn. Millainen esillepanoni on. Mitä pitää näyttää. Mitä itsestäni annan toisille. Olisiko syytä saada enemmän huomiota. Pitäisikö poistua estradilta. Pitäisikö näkyvyyden laatua muuttaa kuullun palautteen mukaan. Koska on syytä antaa palautetta yleisölle päin.

Leijonassa ei päästä näistä sydänasioista. Pitää tutkiskella, ollaanko mukana kaikesta sydämestä, kokonaisena, tehdäänkö ollenkaan sitä mihin on paloa ja mihin veri vetää. Se on sitä kutsumusta, ehkä joillain sen löytämistä mutta vielä kipeämmin kyseenalaistamista ja tarkistamista, oman kutsumuksen mittaamista muuhun maailmaan, yhteisöön, yleisöön – vaikka emme mitään tähtiä kuvittelisi olevamme. Leijonan komea aika voi saada harmaan hiirulaisen tuntemaan itsensä perin turhaksi, tarpeettomaksi. Siksi tässä pimennyksessä on tärkeällä tavalla kyse myös arvostuksesta (mikä negatiivisimmassa ääripäässään on narsismia).

Tervettä itserakkautta vaan teille kaikille elämän esiintyjille!

Sinä olet
viskonut tähdet
taivaan sumuksi.
Sinulla on
jos olet
runon lapsi
kynä piirtää
elämänviiva kämmeneesi
itse.

Egojen sulautumia

Integraatio kuulostaa hienolta, ja kun Kuu leijonassa saavuttaa siemenkuun vaiheen, hienoa pitää ollakin. Kaksosen kirkas, ja monia asioita päivänvaloon paljastanut täysikuu toi Kuun ajan laskupuolelleen, vähenemään valossaan kohti seuraavaa kiertoa. Vielä kuitenkin ollaan Kuun kirkkaammalla ja isommalla puolella, ja mikä se paremmin sopisi leijonan merkille. Siemenkuu on vähenevää aikaa, mutta näkyvää, sisältää siksi mielenkiintoisen ristiriitaisuuden.

Ajan haaste on sulautua, tulla osaksi isoa kokonaisuutta. Leijonassa peliin laitetaan minuus, oma ego, luovuus, eli tavallaan asioita jotka ennemmin erottavat joukosta kuin saisivat hukkumaan massaan. Ihmiskunnassa, karkeasti ottaen, yksilöillä kuitenkin on keskenään aina jotakin yleisinhimillistä samuutta. Vaikka oman viestin sulauttamisen keinot olisivat leijonassa jokaisen oman minuuden ilmentymiä, eivät ne ehkä tarpeeksi isolla mittakaavalla katsottuna eroa toisistaan liiaksi. Ja muistatte varmaan meidän olevan jousimiehen kierrossa, missä horisontti on kaukana ja skaala on valtaisa.

Leijonassa kulkeva Kuu on kärjistetymmin Auringon heijastus kuin muissa eläinradan merkeissä. Jousimiehen Aurinko on edelleen se, jonka huomasta Kuu tekee työtään, tekee toiset tietoisiksi ja pyrkii sisäistyttämään sanomaansa. Leijonan Kuuta ei voi jättää huomiotta, se vaatii noteeraamisen, vaikka häikäisemällä, vetoamalla auktoriteettiinsa, sokaisemalla rakkaudellaan jos kaikki aseet ovat sallittuja.

Teknisesti siemenkuun vaihe vaikuttaa rauhalliselta, vaikka toki taivaalla on kaikenlaista meneillään sen kuluessa. Leijonan Kuulla on mahtinsa ja mahdollisuutensa ihmisiin nähden, sillä vaiheen alkaessa Kuu on vastapäätä Venusta. Jos tätä tarjottimella ojennettua reittiä toisten luo ei osaa pedata itselleen, silloin saa omaa egoaan varmaan syyttää.

Ennen kuin tullaan taas puolenkuun kulminaatiokohtaan, aloitetaan lasku pimeämmälle Kuun puolelle, Kuu kohtaa Kuunsolmulinjan. Neitsyen yläsolmun ylitys pysäyttää Kuun ja kääntää sen arvioimaan uudelleen, pohtimaan suuntaa kyseenalaisemmin. Leijonasta alkaneessa vaiheessa olisi helpompaa olla itsevarma, tämä ajan henki ei luontevasti myönnä epävarmuutta. Solmun ylitys tapahtuu maanantaina aikaisin aamulla, ja pysähtyneen Merkuriuksen hengessä, Merkuriuksen merkissä neitsyessä, käännetään ajatukset sisäänpäin. Tämä siis kaikille jakajille ja tiedottajille vinkiksi, että viikonlopun aikaan viesti voi tavoittaa paremmin. Solmu tulee palautumaan oikeansuuntaiseen kulkuunsa puolestakuusta keskiviikkona yöllä – maanantai ja tiistai epäillään.

Hullu Kuu on manannut ja tuominnut kuuhulluutta ajassa esiin kuunvaiheiden vaihtumisen arkisissa kriiseissä. Leijonan siemenkuunaika voisi olla tästä näkökulmasta arvotettuna melko vähän hullu. Ehkä kaksosen täysikuu oli piikki, ja tätä vaihetta seuraava puolenkuun aika nostaa vielä suuremman piikin kreisiydessä, joten levätään hullutteluissa hetki.

Ilmanalassa,
jossa ihosta ei ole sielun seiniksi
tähdet paistavat läpi.

Tärkeyskysymyksiä

Jo parin aikaisemman kuunkierron kohdalla laskevan puolenkuun vaihdoksesta ollaan täällä sekoiltu kaikenlaista, mutta nyt kun Neptunus on pysähtynyt ja saadaan tämä vähenevä puolikuu maanantaina aamupäivällä, ei sekoilla enää yhtään. Hah! Aurinko on taas merkkinsä vaihdoksessa, ja tästä johtuen kuunvaihe vaihtuu kun taivaan valot ovat merkkiensä viimeisellä asteella, nyt kiinteissä merkeissä Aurinko skorpionissa ja Kuu leijonassa.

Viimeinen aste on erityinen, ihan samalla tavoin kuin merkin alkukin. Nollassa ollaan vasta-alkajia, tuoreita ja uudesta hämmästyneitä. Viimeisellä asteella ollaan kaikki nähty, irrottautumassa ja päättämässä. Voidaan ajatella karkeasti siihen suuntaan, että alku ja loppu ovat ratkaisevampia, ja muut asteet siinä välissä enemmän keskenään tasa-arvoisia. Merkin viimeinen aste yhdistetään usein karmallisiin tekijöihin, kai tässä ollaan sen verran selkä seinää vasten, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä se mitä vaaditaan.

Laskevan puolenkuun vaihe on Kuun kierroksella merkityksellinen vaihe, ja siinä on jo valmiiksi hieman samaa sävyä kuin karmassa. Valinta ja ratkaisu nousevat esille painavalla tavalla. Vastuun ja velvollisuuksien kysymykset ovat olennaisia. Laskeva puolikuu on se kohta, missä konkreettisesti katsotaan kierroksen aloituksen arvoa. Saatetaan päättää hengitetäänkö tätä vielä vai joutaako kuoppaan. Tähän aikaan tehtävän päätöksen anti ei ole henkilökohtainen eikä oma, vaan sillä on enemmän merkitystä miten se vaikuttaa laajemmin. Ihan kiva jos omat intressit vievät samaan suuntaan, mutta varsin usein valinnan sävy on vaikeampi. Jos sitkeästi (muistetaan tämän kerran kiinteä sävy) tarraudutaan omaan etuun, tai oman kutsumuksen seuraamiseen, voi se karma antaa takaisin ikävällä tavalla. Ja taakalta tuntuu, jos koko maailman karmaa pitäisi tässä ratkaista.

Merkin viimeiselle asteelle voi kerääntyä kohtuuttomasti. Leijonan Kuu kantaa vaihdoksessa mukanaan mittavasti leijonanosaa sydämellisyydestä, luovuudesta, kunniasta ja arvonannosta. Työstettävät asiat tunkevat ihan yhtä lailla valintoihin mukaan; tyhmänylpeys, huomionkipeys, leuhkuus. Viimeisen asteen vuoksi energian kierrokset ovat pinkeinä, ja ihmiskuntaa kun ajattelee, sudenkuoppiin vajoaminen taitaa olla monen osa, etenkin jos ei yritä, tiedosta ja tee parastaan. Vähän synkältä näyttää. Onko tämä karma ja kohtalo, vai voisiko vielä teoillaan vaikuttaa? Skorpionin Auringosta ehdottomuus ja keskeisin ydin, ja leijonan Kuusta jalous ja ylevyys. Melko dramaattiselta tuntuu.

Lopulliselta haiskahtavalta päätöksellä ei ole silti kiire, vaikka viimeinen aste tuntuu välittömältä tuomiopäivältä. Kuunsolmu se taas käännähtää hetkeksi tuumaamaan, ja antaa meille harkinta-aikaa siihen asti, että Kuu kohtaa yläsolmun neitsyessä. Ei siihen kauaa kulu, jo tiistain puolella aamuyöllä solmupari pysähtyy uudelleen ja palautuu tästä liikkumaan siten kuin sen pitääkin. Ei tarvitse lyödä sapelilla kriittisen viimeisen asteen aikaan, ja isoja juttuja kannattaa harkita. Nukutaan ainakin yön yli, vaikka tänään joku kyselisikin.

Henkeä salpaa huomata, että koko maailma
ja itse siinä mukana
niin väärässä, kaiken aikaa,
tärkeydessään.

Teatraalinen kumarrus

Vanhankuun vaihe alkaa loistavan suotuisissa tunnelmissa leijonassa, tiistaina aamuyöllä puoli viiden jälkeen. Loistavuus tulee tietysti leijonasta, tässä merkissä on kirkkautta. Ja suotuisuus siitä, että leijonan Kuuta hallitseva Aurinko on edelleen lähellä Jupiteria.

Kuun viimevaiheessa olennaisimpia teemoja ovat sisäänpäin kääntyminen, sisäisen maailman tarkastelu, kuluneen kierron keskeneräisten asioiden päättäminen ja valmistuminen, irtipäästö aikaisemmasta sekä tulevan kierroksen suunnittelu. Leijonan merkin kyvystä sisäisyyteen voidaan olla montaa mieltä, mutta näkyvyyden ja esilläolon merkissä voisi olla muutakin mielessä. Hiljainen ja mietiskelevä tämänkertainen tunnelma ei ole, ennemmin näyttävän räiskyvästi lopettava, aplodien kera kumartava.

Irtautuminen on aina vaikeaa kiinteissä merkeissä, kuten tämä leijonamme nyt on, mutta peruskierron vanhankuun kohtakin on samalla tavoin laadultaan kiinteä, eli vesimiehessä, vastapäisessä merkissä kuin nyt (koska kuten jo viimeksi kiertoa tarkastellessa huomattiin, ollaan päinvastaisuuksien ajassa). Leijonaa on rakkaus ja kiintymys, ja jos se on liian tarttuvaa, on irtipäästö sitä vaikeampaa. On olemassa useita viisaita sanontoja siitä, miten se tulisi päästää vapaaksi, mitä eniten rakastaa. Ei muuten paljoa lohduta tosipaikan edessä. Siitä mitä emme tarvitse, on aina vapauttavaa luopua. Rakkaus on se mikä haavoittaa.

Ja kenties tähän ollaan tulossa, kun valmistaudutaan seuraavaan kiertoon. Vaa’astahan se alkaa, kahdenvälisten suhteiden merkistä. Niinkin sanotaan, että pitää tehdä tilaa tulevalle. Saattaa olla joidenkin kohdalla, että vaikka leijonan merkki on lämpöinen, sen sävyttämässä vanhankuun vaiheessa käsiteltävänä on draama, huipennus. Ja kun oli pimennyskierto, voi aina olla vaikeita asioita käsillä.

Tässä tosiaan päätellään vähän tavallista poikkeavampaa kierrosta, sitä syksykauden tärkeintä Kuun sykliä joka oli tärkeää aikaa huomata tiettyjä asioita ajassa tai itsessä. Pimennyksen esiin nostamista seikoista emme kuitenkaan pääse, vaikka kuinka koettaisimme niitä päätellä tämän leijonan balsamisen vaiheen päivinä. Pimennyksellä on pidempi häntä, ja se ulottuu monen kuukauden päähän tulevassa. Silti ihan varmasti tässäkin ajassa on pienempiä asioita, joille saamme lätkäistä ’käsitelty’ leiman, käyttäen kaikkea arvovaltaamme.

Tämänkertaista leijonakuuta kuitenkin suosii sen hallitsijan, Auringon saama tuki. Ihan kuin tässä kuitenkin olisi hyvä henki, viisautta mitä parhaimmillaan vanhakuunajan seestyneessä rauhassa on. Töitä kyllä saadaan tehdä jotta livuttaisi ylevästi tämän jakson läpi, sillä taivas antaa tulta ja tappuraa vielä vaiheen kulminaatiokohtaan: Mars viimeisellä asteella ja Pluto edelleen pysähdyksensä kohdassa. Dramaqueen on hullunkuun veikkaus, ja te voitte kaikki tiedostamalla käytöksessänne välttää tämän nolouden. Kiittää ja kumartaa esiripun laskeutuessa.

Huoletta
loittonemme toisistamme
pitkin vesirajaa
mainingit pyyhkivät jälkemme
hetki laajenee taivaanrantaan saakka

Maailma liikkuu

Parempi myöhään kuin ei ollenkaan, leijonan Uusi Kuu vastasyntyy myöhään, noin varttia vaille puoleltaöin. Uusi Kuun kierros alkaa, ja se korostaa luomisvoimaa, luovuutta, kutsumusta ja elämäntehtävää, esilläoloa ja käskyvaltaa. Leijonan aika on juhlallista ja komeaa, mutta ehkä tunnelma ajan luonteessa näkyy nyt paremmin Auringon mittaamana kuin Kuun syklissä. Kuulle tämä kierto on osoittelevasti riippuvaissuhdetta Auringosta, Aurinko on herra ja mestari, ja Kuu ilmentää heijastuksenaan tähtivaloa.

Uudenkuun ajanjakso, vajaa neljä vuorokautta, on innoituksen saamisen kautta. Tullakseen eläinradalla merkeissä vasta ravun jälkeen, on leijona vielä hämmästyttävän minä- tai itsekeskeinen, egosentrinen todellakin. Se mitä luodaan alkuun, on yksilöllistä, omasta ytimestä kumpuavaa. Jokainen uusi maailman luomus ei silti ole erikoisella, ihmeellisellä tai eksentrisellä tavalla yksilöllinen; sydämestä voi kummuta jotakin melko tavallista, kunkin omien resurssien mukaan. Silti oma tuotos on ainutkertainen, joka kerta, kuten elämäkin, leijonan teemoja molemmat. Luominen ja uuden synnyttäminen on tässä tärkeintä, jatkossa sitten voidaan tuskailla hävetäänkö aikaansaannosta, näytetäänkö maailmalle.

Kuten ollaan jo ennakoitu, ei tämä eikä seuraava neitsyen kiertokaan ole aivan tavallista aikaa. Vaikka tästä uudesta Kuusta ei vielä tulekaan Auringonpimennystä, tämän Kuun syklin aikana astumme jo pimennyksien aikaan. Ja kun sykli alkaa uudestakuusta, tästä alkaa pimennysjakso. Pimennysten välinen ajanjakso on ajassa oma erikoistapauksensa, enkä haluaisi tätä mystifioida, mutta silti ajassa on omanlainen magiikkansa. Nykyään puhutaan paljon erityisherkkyydestä, ja pimennysaika on ajanlaadussa erityisellä tavalla herkkää aikaa. Sitä on ehkä mahdoton sanoin kuvailla, ladatumpaa, painokkaampaa, omaan maailmaansa kiskovampaa, sisälleen imevää. Kerta kaikkiaan kohtalonomaisempaa kuin arkiset Kuun jaksot. Kuten pimennysten keskellä syntyneiden yksilöidenkin elämänpolku on ihan erityinen, maailman mittakaavassa pimennysten ajalla on kohtalokkaampi merkitys. Ei sävytetä tätä pelottavaksi tai pahaksi, muistetaan vaan että on erilainen ja tavanomaisesta poikkeava, toisenlainen.

Kuun tulevassa syklissä on tietysti vesimiehen täysikuu tärkeä hetki, tämä on se pimennys. Voi kuitenkin olla, että jonkinlaista kohtalokkuutta sisältyy niin sirppikuuhun kuin siemenkuuhunkin. Nämä toisiaan vastaavat, teemoiltaan käytännönläheiset vaiheet, kantavat nyt mukanaan samanlaisia aineksia, ja nämä jaksot Kuun ajassa ovat osoittelevia, karmallisia, arkisuutta suurempia, ehkä ihan Kuun juhlahetkiä. Nyt pitää kuitenkin ensin keskittyä ydinasioihin; sydämeen, leijonan vaalimiseen, huomioimiseen ja palvontaan. Rakastamiseen.

Tiedät että maailma liikkuu,
avaruus liikkuu,
ihminen liikkuu ihmistä kohti kuin kuu hämärtyvän järven,
pimenevän niityn läpi.
Tiedät että se on siellä,
kun tyttö nappaa kieppuvan siemenen ilmasta
ja laittaa sen maahan:
tähän tulee puu, tähän metsä,
tähän lapsi, tähän perhe.
Kaikki ne yksinäiset tuulessa
kuin kurkottaisi jotakin kohti,
kasvaisi maasta, olisi, enemmän.
Rakastaisi.

Kutsu minua

Näkyvämmälle puoliskolle kiertoaan tuleva Kuu välähtää varsin loistavasti puolenkuun vaiheeseen perjantaina illalla. Leijonan merkissä Kuu heijastaa Auringon valoa kirkkaasti, sokaisevasti, jopa räikeästi. Toivottavasti Kuu pärjää tässä valon hengessä, ja toivottavasti me kaikki pärjäämme siinä, että vielä melko lapsenkengissään olevista seikoista tehdään linjanvetoja.

Leijonan Kuun aika kertoo luomisvoimasta ja minuuden ytimen kirkastumisesta. Puolenkuun kohdan kynnyksen ylitys on minän määrittelyä, mikä on yksinäinen tehtävä. Toinen ei voi sanella ja vastuu ratkaisun suunnasta on itsellä. On inhimillistä pyrkiä peilaamaan toisista, mutta kierron tässä vaiheessa mennään asioiden edelle, jos suosio asettaa paikan.

Leijonan hengessä kuunnellaan sydämen ääntä ja seurataan omaa kutsumusta. Tällä kierroksella leijonasta Kuu jättää vakaat ja pysyvät asemansa antautuen jatkossa kohtaamaan aikaansaamisen vaateita ja muutoskyvyn joustohaasteita. Elämä antaa aina vastaamme jotakin, mihin ei ole osannut varautua. Eteen tulevat tilanteet voivat olla hienoja mahdollisuuksia, jos huomaamme suhtautua niihin aurinkoisesti. Rakastavasti?

Kun katselee kaikkea
luulee näkevänsä,
vaikka silmien edessä ovat vain maisemien julkisivut,
miettiessään
mitä mieltä ajatuksesta olisi.
On niin kuin jotakin repeäisi.

Luovaa hulluutta

Flashbackeja monen aikaisemman kierron hullunkuunvaiheeseen: Aurinko kulkemansa merkin viimeisellä asteella, karman kohdalla, työn kuorman alla. Tämä leijonassa saavutettava Kuun hullunkuunvaihe on pitkään aikaan viimeinen tätä herkkua, seuraavissa sykleissä päästään näiltä osin helpommin ja normaalimmin hulluttelemaan. Aurinko kalojen viimeisellä asteella, lopettamassa ihan kaikkea, ja Kuu leijonassa, esillä, loistamassa – ihan kuin olisi viimeinen mahdollisuus, tosi kyseessä.

Kuu kasvaa kohti näkyvintä pyöreyttään, mutta samalla loittonee kauemmaksi Maasta. Kuvainnollisella tavalla ajassa on voimallista kasvua, ryöhähdystä, tavoitteellisuutta. Yhdistettynä leijonan mahtavuuteen, ei olisi ihme jos karkaisi lapasesta. Voi tämä olla pelkkää paperitiikereiden pullistelua, Aurinkokalan lällyys tiedetään, ja Kuu leijonassa saa aikaan jos voi olla absoluuttisen varma menestyksestä, suosiosta ja onnistumisesta. Ei ollenkaan riskinottajan aikaa, ennemmin nynnyjen pätemistä toinen toisilleen. Vai onko täällä kirjoittaja ihan liian julma? Käännetäänkö leikiksi?

Kun olemme saaneet taivaalta sarjana samanlaisia aikoja, Aurinkotahdon karmaa korostavia, eri Kuun merkeissä hulluutensa näyttäviä, tällä täytyy olla merkityksensä. Taivaan kuviot eivät ole sattumaa vaan tarkkaa kuviotanssia, kaavamaisesti ajan pitkissä sykleissä toistuvaa. Mitä meille yritetään näillä ponnistusvaiheilla kertoa? Mitä pitäisi synnyttää? Kierto kierrolta ollaan pingotettu täyttymyksiä, ja nyt leijonan kruunussa tulisi saada se kaikkien hermoromahdusten äiti.

Viimeisyys korostuu. Aurinko on enää hetken syklinsä lopetuksessa, eikä myöhemmin samanlaisia, teemaltaan yhtä huutomerkkiä toistavia hullunkuunaikoja tule. Leijonan Kuulla on valtava vastuu kerätä kasaan, saada juttu tällä kerralla onnistumaan. Huomio kohdistuu nyt siihen, leijonan valokeilassa, missä Kuu heijastaa kalojen Auringon viimeisen asteen väriä. Viime hetket käsillä.

Hulluutta ollaan blogissa etsitty ja kuvailtu, ja toisinaan pimahtaneisuus on ilmennyt todellisimmin juuri näissä hullunkuunajoissa. Leijonasta lähtevässä hullunkuunvaiheessa ajan vaateet kallistuttavat hullummalle puolelle herkästi, niin osoittelevasti, että sitä voisi pitää tarkoituksena. Meiltä kysytäänkin sitä kreisiä. Tavalliset keinot on kokeiltu. Ollaan saatu useita mahdollisuuksia, tämä on niistä viimeisin, tämänlainen. Nyt on oltava todella luovia.

Tule, tätä leikkiä
ei tarvitse osata
Säännöt ovat pelkureita varten,
eikä leikillä
ole loppua

Kohtaamisia väripaletilla

On täydenkuun aika leijonan merkin alkupuolella, tähän kuunvaiheeseen siirrytään tulevana yönä vähää ennen neljää. Kuu peilaa ja heijastaa Auringon valoa, nyt tähtivalon omassa merkissä. Ajatuksen tasolla leijona vastaa mahtavasti esille asettautumisen, näkyvyyden ja näyttävyyden teemoja, joita juuri täydenkuun ajassa pitäisi kohdata. Tällainen mahtikuu olisi ollut hienoa saada lähimpänä Maata radallaan olevalta Kuulta, mutta nyt käy niin harmittavasti, että Kuu on ennemminkin kaukana. Komeamminkin voisi näkyä, mutta nyt on juhlittava tämän Kuun alla mikä saadaan.

Jos leijonan Kuun henkeä osataan käyttää luontevasti ja kypsästi, esittäytyminen tapahtuu arvokkaasti, sydämellisesti ja rakastaen, terveen omanarvontuntoisesti ja ansaittua auktoriteettia ilmentäen. Kypsymätön leijona taas vaatii toisten huomiota lapsenomaisesti, itseään korottaen ja leuhkasti, paikan auringossa varastaen. Meillä on vapaa tahto, voidaan valita ääripäiden väliltä, ja yleensä omien resurssien mukaisesti jotakin siltä väliltä, enemmän omakohtaisesti, omaan tyyliin.

Leijonan täysikuu tuntuu juhlalta, glorialta ja glamourilta. On hyvä aika esitellä luovuuden kukkasia tai käyttää asemaansa ollessaan toisten huomion kohteena, ei kai sellainen aina paha juttu ole. Sopii kuitenkin pitää mielessä millaisista vakavista ja työntäyteisistä tunnelmista kiertoon lähdettiin. Aika on nyt sillä tavalla pikkuisen vinksallaan, että Kuu ei täyty uudenkuun polaarimerkissä (mikä olisi ollut rapu) vaan liukuu ohi, seuraavaan. Ei tämä varmaan mitään tavatonta Kuun sykleissä ole, että tunnelmat näin vaihtuvat odotusten vastaisesti, ettei kaikki mene sääntöjen mukaan. On kuin ajan väripaletissa olisi mukana tavallista enemmän murrettuja sävyjä ja yllättäviä vivahteita. On tarkoitus maalata omilla väreillä, oman kutsumuksen mukaisesti, mutta siten että muut huomaavat viestisi – tarvitsetko huomiovärejä vai osaatko vangita toisten huomion pelkällä asetelmalla?

Täydenkuun ajassa kohdataan toisia. Kuun syklissä vasta näillä kohdilla aletaan syvemmin huomioida vastavuoroisuuden merkitystä, sitä että oma idea ei yksinomaan riitä vaan se annetaan toisille, sosiaalisia olentoja kun olemme. Omien teorioittensa kanssa saa jäädä yksin pyörimään, mutta täydenkuun aika kertoo, että idea tai asia ei elä, jos se jää vain itselle, minään. Annetaan arvo sille mitä saadaan, annetaan itse rakastaen toisille.

Talvikuutamossa
kulkukissa livahtaa
tiehensä seinän vieritse

Kuun jälki

Aamulla noin varttia vaille kuudelta Kuu saa luvan siirtyä vaiheissa eteenpäin, ja nyt siirtymän kivun tunnot kuvastuvat leijonan merkistä. Aurinko pitää Kuun kulkua yhä otteessaan, viimeksi poikkeuksellisen ratatasonsa kautta ja nyt paljon normaalimmin, vain oman merkkinsä symboliikan kautta. Leijonassa kulkevan Kuun kysymykseksi nousee aina heijastavuus. Mitä siemenkuun kirkas heijastus meille on? Äskeistä ravun oman jutun jakamista, vai sittenkin alkuperäisen linjan, tulimerkkisen jousimiehen ajan visiota?

Siemenkuu jatkaa täydenkuun työtä maailmalle suuntaamisessa. Tämän vaiheen alkuperäinen sävy on voimakkaasti sisimmästä koskettava. Tässä ei kaupata helpolla, ei tarjouksia eikä alennuksia, vaan pyritään varmistamaan leviäminen voimalla, unohtumattomuudella, ytimeen porautumisella. Näyttävyyden aika oli täydessäkuussa, ja se leijonan pitäisi nyt ymmärtää. Siemenkuun toisten tavoittamisen keinot ovat ihan toisenlaisia kuin komean harjan esittelyä tai karjahtelua. Siemenkuu on itseasiassa palavan intohimoista aikaa. Sitä mitä maailmalle tarjoaa, pitää rakastaa varauksetta ja kokonaisesti.

Leijona vähätellään astrologisesti liian usein huomionkipeyden tai egosentrisyyden merkiksi. Ikävimmällä tavalla ilmennettynä näin voi ollakin. Kuun kulku leijonassa käsittelee kutsumuksellisia asioita. Sitä mitä eniten maailmassa rakastaa, mitä itsestään haluaa synnyttää, millaisen jäljen jättää. Leijona on ilmaisuvoimaa, rakkautta ja luovuutta.

Jos taivaan energiat ovat viime aikoina olleet suhteellisen haastavia, leijonan siemenkuussa voi olla meille kaikille tarjolla valttikortti. Ässä hihassa. Ajan vaateet kysyvät luovia ratkaisuja ja ne ovat leijonan Kuun alaa. Kun vielä samaan aikaan on yksilöllisyyttä korostava Uranus pysähtyneenä, ajan hengen jälki taitaa olla varsin omannäköistä. Tätähän ravun täysikuu meiltä halusi.

On maa,
johonka kaikki polut katoaa.
Ken siellä on, ei katso heijastusta,
mi meitä valaisee, kun tie on musta.
Hän katsoo silmiin itse Olevaa.

Talutushihnassa

Joka aamu joka ilta oon sun talutushihnassa
Mä nautin joka hetkestä sun talutushihnassa
Silti vaikka vois, en lähtis edes pois
Kisko, kisko mua sun talutushihnassa
Uskollisena sun talutushihnassa
Täysin tyytyväisenä sun talutushihnassa
Silti vaikka vois, en lähtis edes pois
Kisko, kisko, kisko, kisko sisko

Salamarakastuminen syvenee todelliseksi tunteeksi. Uudenkuunaikaan kiinnostuttiin, iskettiin silmä kiinni kaksosissa. Sirpissä hapuillaan omaa paikkaa. Leijonassa Kuu on tiukasti Auringon talutushihnassa, mutta kuten yllä sanailtiin, täysin tyytyväisenä. Leijonan kuunsirppi on nyt niin rakkaudentäyteinen kohta kuin olla voi – Kuu säkenöivän Venuksen halissa, molemmat tavoittelevat läheltä Jupiteria. Parasta juuri nyt.

Tässä kaikki mitä Hullu Kuu halusi sanoa – juhlat jatkukoot.

Paparazzi Kuu

Aamuyön tunteina, Kuun aloitellessa näkyvää leijonan merkkiä, Kuu siirtyy oireellisesti kasvupuolellaan kiertonsa näkyvämälle, isommalle puolelle. Melkein toivoo, että tapahtuisipa tällainen puolenkuun kohta aina komeassa, valovoimaisessa leijonassa. Tämä kasvun kynnys on päällystetty punaisella matolla, kasvun raamit ovat kullalla silatut.

Puolenkuun kohta on Kuulle iso muutos, verrattavissa mielestäni vanhankuun syntyyn uudeksi tai Kuun täyttymiseen täydeksi. Puolessakuussa Kuu tulee sellaiseen kulmaan Auringon kanssa mikä täräyttää näiden välistä suhdetta, Kuunsolmut pysähtyvät ja vaihtavat kulkusuuntaa. On taas sellaisen käännöksen aika, että normaalirytmistä siirrytään epäröimään, kyseenalaistamaan ja tuumaamaan. Viime vuonna samanlaisessa ajanhengessä kutsuin tätä sakkaukseksi. Kasvupuolella ei ole helppoa himmailla. Harkinta pitäisi erikseen tiedostaa, ellei se sitten tunge niin voimakkaasti omasta sisimmästä, että väistöliike tulee luontevasti.

Luonteva leijonan Kuu ei ehkä ole. Näkyvämpään, tietoisempaan ja vaikuttavampaan jaksoon tullessa leijonan merkki alkaa heti asettaa vaatimuksiaan esilläolosta. Hullun Kuun mielestä Kuu itse tykkää enemmän pimeämmästä vaiheestaan, laskupuolen ajasta ja lähellä uudenkuun aikaa olosta, siitä että voi olla piilevänä, enemmän alitajunnassa, kaukana kohdevaloista, yössä missä Kuu on omalla alueellaan. Tästä yllättävästä salamavalon räiskähdyksestä voi seurata vastareaktio viimeistään täydenkuunaikaan, skorpionissa, ei suostuta enää näyttäytymään, varjellaan privaattia. Mustat lasit silmille.

Puolenkuun kohta on aina jollakin tasolla ratkaisun paikka. Vaaditaan päätöstä suunnasta, tyylistä, teoista, ja päätöksen luonne on omakohtainen. On otettava selvää mitä minä haluan, aion. Mitä leijonassa halutaan? Rakastaa? Loistaa? Hallita? Toteuttaa kutsumusta? Valittavana ei ole mitään pikkujuttuja.

Aurinkoihin jäämättä
tähtiin pysähtymättä
yöhön syttyi valo
sokean
sormenpäihin

Jalostettua

Yliajalla olen pohtinut päätäni puhki kuluvaa hullunkuunvaihetta, mikä alkoi tässä jo aikapäiviä sitten edellisen kuun puolella, maaliskuussa jo. Kasvavan Kuun puolella olevan hullunkuunvaiheen pitäisikin perusasetelmassaan alkaa leijonasta, ja sen ymmärtäminen miksi näin on, on vaikeaa. Ehkä neitsytmäisten teemojen, kuten viilauksen, viimeistelyn ja pingottamisen yhdistäminen tähän kasvukuun viimeiseen rutistukseen on ihan väärin. Jos Hullu Kuu onkin jotain ihan muuta?

Kyseenalaistukset ovat varmaan periaatteessa suotavia millä tahansa alueella, sillä ilman tällaista ajattelua ei uudistusta tapahtuisi eikä maailma muuttuisi. Mitään maailmaa muuttavaa uutta ajattelumallia minulla ei ole tarjota, enkä tahdo pohdinnoillani loukata vakiintuneita tulkintatapoja.

Hullunkuunvaiheeseen siirtyvä Kuu on perin hankalassa kulmassa Aurinkoon nähden. Tuossa kulmassa on räjähdysalttiutta, jotakin aika väkivaltaista, ja neutraalimmin ajateltuna sitä voisi pitää melkoisen energisenä. Ratkaisua haetaan vaikka kaikki kivet kääntämällä – tämä kuulostaa ihan liian työteliäältä tavalta kun leijonan merkkiin pitäisi yhdistää.

Mitäs jos (nämä aloitukset kirjoitteluissani vaatisivat aika hälytyskelloja!) kasvun viimeinen pyrähdys ennen täydenkuun huipentumaa on korkea aika esittää jotakin omaa ja luovaa? Se alkuidea, mikä Kuun syklissä olisi saatu oinaan uudestakuusta (nyt oltiin vaan oudosti alkukohdassa kaloissa) pitäisi viimeistään nyt jalostaa ja saada kukkimaan sitä, mitä todella sydänverelläni haluan luoda? Että tällaisessa leijonasta lähteneessä hullunkuunajassa rakkauteni hedelmä syntyisi? Yksilöllisiä kun olemme, kunkin kohdalla rakkaus kohdistuu erilaisiin asioihin, mille nyt kunkin sydän eniten pamppailee. Koska jos ei todella, todella rakasta sitä mitä tekee, elää kompromissia.

Keväisin alkaa
kurnutus: kääntää kellot
aikojen alkuun –
lumoudun, vasta viikon
päästä se vie yöunet

Kirkas siemen

Tulemme siemenkuun vaiheeseen jo ennen kuin Aurinko ehtii taivaan lakipisteeseen, Kuun tultua hetki sitten Auringon loiston ja säteilyn merkkiin leijonaan. Kirkkaasta kaksosen täydestäkuusta saatu avoimuus ja esilläolo jatkuvat saumattomasti. Kuu näyttää vielä muutamia päiviä valoaan, ja kyllä siemenkuussakin on pingotuksen makua. Pitää ehtiä näyttää, jakaa, osoittaa ja ottaa mukaan ennen kuin taas käännytään pimeän Kuun puolelle.

Siemenkuu on jo yhteisöllistä, osallistuvaa, toisiin suuntaavaa eikä enää omakohtaista, itsekeskeistä ja egoistista. Mieli tekisi heittää vitsiksi, kuinka minuuden ja egosentrisyyden merkissä leijonassa sovitellaan tämä valon fokuksen suunta? Ja toinen vitsi, Love is the answer.. Leijonan siemenkuussa täytyy kasvaa suureksi, jaloksi ihmiseksi, jotta ylitetään minäkeskeisyys. Joku voi jäädä seuraamaan hienoa showta, mutta se ei enää riitä leijonan siemenkuussa. Pitää valloittaa enemmän, jakaa komeammin.

Leijona on yksi eläinradan vaativimmista merkeistä, jos samalla se voi miltei eniten antaakin. Leijona on aina vähän ylempänä muita, siinä on auktoriteettia, kunnioitusta herättävää loistoa. Saattaa olla enempi sääntö kuin poikkeus, että tällaisena aikana tiedonjaossa sorrutaan ylemmyydentuntoon, annetaan yksisuuntaisesti ylhäältä alas, ja tällainen eriarvoisuuden osoittaminen aiheuttaa enemmän kiukkua kuin antaisi tuloksia siementen, tiedon, levityksenä.

Rakkaus voi tosiaan olla vastaus, Hullu Kuu ei sitä kiellä, mutta siinäkin pitää olla aito. Leijonan siemenkuusta tekee kaikessa säteilevyydessäänkin raadollisen se, että oma ydin, minuuden keskeisin osa, pitäisi antaa toisille. Lahjoittaa nöyrästi, hyvässä tarkoituksessa, kutsumuksen edistämiseksi, eikä odottaa siitä palkintoa, taputuksia, nostamista toisia korkeampaan asemaan. Ilman aitoa rakkautta jaettavaa siementä kohtaan ei tämä juttu onnistu. Jos se on kutsumuksellinen asia, pitää olla kokonaisesti ja vakaasti sen takana. Vähän vaatii, huomaatteko. Puolivillaisuuden säälittävyys paljastuu ajan kirkkaudessa.

Meissä on nyt valtava lataus
iloa, rakkautta, hyvyyttä ja voimaa
jakaa muillekin.

Kutsuja, lahjoja, heijastuksia

Elämme hienoa ja mahtavaa aikaa, missä Kuu antaa meille todellisen lahjan. On vinksahdettu katsomaan vähenevän puolenkuun siirtymää yltiöpäisen positiivisesti, eikä pelkästään siksi, että uuteen vaiheeseen tullessaan Kuu on yhä Jupiterin ylityksessä leijonassa.

Leijonan Kuu on aina mielenkiintoinen, sillä tässä Auringon omassa merkissä näkyvät yhtä aikaa minuus sekä ulospäinsuuntautuneisuus. Leijona on egoa, minän ydintä, luovuutta ja kutsumusta. Kuulle ei jää juuri muita vaihtoehtoja kuin paljastaa, näkyä ja olla itsensä. Leijonassa ei niinkään peilata toisten kautta, koska tämä on minän merkki. Heijastukset lähtevät minästä ulospäin.

Laskevan puolenkuun merkkipaalu vahvistaa ulospäinsuuntaamista, vaikka tämäkin on kreisillä tavoin ristiriidassa Kuun syklin kanssa. Tästä lähtien Kuu siirtyy enemmän näkymättömälle, sisäiselle ja alitajuiselle puolelle kiertoaan. Silti laskuun ajassa suunnataan kauemmaksi omasta minästä, kohti isoja viiteryhmiä, sellaisia kuin kansa tai ihmiskunta. Vähenevän puolenkuun kohdassa ollaan aina tekemisissä isojen asioitten kanssa ja omaa minuutta lykätään etäämmälle, kauriin hengessä palvellaan suuria kokonaisuuksia ja omat tarpeet saatetaan sivuuttaa.

Leijonan Kuu kehottaa löytämään kutsumuksen, jolla on suurempaa merkitystä. Se käskee käyttämään omaa luovuutta sillä tavoin hyödyksi, että se rikastuttaa monia. Tämä ylevyys, jopa kuninkaallisuus, on siis korostetusti pinnalla vain tällaisena aikana kun kuljetaan laskevan puolenkuun vaihetta, muissa vaiheissa leijonan muut piirteet ovat toisella tavoin esillä.

En pidä kovin vakavana haittana sitä, että tottakai puolenkuun vaihe merkitsee neliökulmaa Auringolle ja siksi Kuunsolmujen suunnan vaihtumista. Solmut pysähtyvät sen merkiksi, että tarkastelisimme huolella päämääriämme, suuntaamme ja niitä keinoja, joilla pyrimme tarkoituksemme täyttämään. Solmulinja kääntyy etenemään, ja tämä on se nurinkurinen huojunnan vaihe, jolloin vastauksia pitää enemmän kysellä itseltä ja sisimmästä kuin painaa asioissa eteenpäin. Harkinnan jakso on taas melko pitkä, Kuun ylitys yläsolmulle ensiviikon keskiviikkona päättää sen. Kun leijona merkkinä viittaa minuuden ytimeen, on käsky selkeä, tulee kohdata oma kirkkaus, luovuus, tahto ja kutsumus.

Ajankohdan herkullista oman luovuuden löytämisen ideaa vahvistaa parhaillaan taivaalla pysähdyksissä oleva Neptunus. Luovuus ja kutsumuksellisuus ovat sakeana huttuna ilmassa, mutta tuskin kovin selvästi luettavina oivaltavina vastauksina. Neppari on aika vaikea planeetta, Hullu Kuu tyytyy vaan toteamaan. Intuitiivisen näkemisen lahjaa vaan kaikille.

Ja laulustakin
kysymys jää, tauko, kuin
pudonnut sulka

Luovuuden aika

Uusi alku! Kuun sykli alkoi leijonan merkin alusta mahtavissa, toiveikkaissa ja itsevarmoissa tunnelmissa. Olen joskus tällaisesta Kuun asetelmasta tuuminut, että tämä on tavallaan Auringon ja Kuun välistä suhdetta mitattaessa symbolinen syklin alku. Aurinko on omassa leijonan merkissään, ja Kuu syntyy tästä uudeksi. Jos tämä ajattelumalli ei teille nappaa, voi tätä pitää varsin aurinkoisena kierron aloituksena ihan muuten vaan.

Leijonan Kuu on tunteen ja intohimon paloa, minän vahvuutta, horjumatonta luovan idean oivallusta. Tässä kierrossa jo aloituksessa pitäisi olla mukana tietynlaista avoimuutta ja halua näyttää ja jakaa omaa juttua toisille – ja vesimiehessä täyttyvässä Kuussa saadaan tähän sitten hyvä sosiaalinen tilaisuus. Syvällisesti jos tahtoo katsoa ajan henkeä, voisi tässä olla oman kutsumuksen löytämisen mahdollisuuksia.

Otan vastaan kaiken lämmön ja rakkauden mitä ajalla on tarjolla. Olen vähän itsekäs, keskityn oman sisäisen tuleni vaatimuksiin. Saatan jopa muuttua taas näkyväksi. Juhlin, riemuitsen.

Intohimojen kauneus, päihtymys
ja kukkafantasia lakeuksien aaltoavien
kuunkiertojen alla,
karnevaali-ilveilyn
kiihkeys, ja lieskan
jalusta 

Pari sanaa lopuksi aikaisemmasta kierrosta, joka jäi hullunkuun ajan jälkeen ilmaan, tekemättömäksi. Joutuiko Hullu Kuu hullujenhuoneelle, todennäköisimmin olisi pitänyt ainakin. Olen todella pahoillani kun Kuun mielenkiintoiset vaiheet jäivät raportoimatta – toivottavasti lähditte itse etsimään niitä, selittämään merkityksiä itsellenne? Ja voitte pitää Hullua Kuuta kamalan häijynä kun kerron, että toisaalta en ole ollenkaan pahoillani että blogi jäi vastauksia vaille, tyhjäksi. Elämä – maailman paras tekosyy! Mitä tahansa voi sattua kun Kuu kulkee jousimiehen hullunkuunajassa. Tähän loppuun tuota mennyttä aikaa kuvaava, minulle omakohtainen runo joka monella tasolla kertoo mitä tapahtui.

On hiljaista
yö tulee niin lähelle
ja tuttavaksi
seinä vaikenee
talo ja maailma on ääneti
kuin ei ennen, katkerat
muistot ääneti
toivo ei vie rauhaa
päivä on mennyt
päiviä ei ole
yö tulee niin lähelle

Sokaistumisia

Jo on aikoihin eletty kun Kuuta käsittelevässä blogissa kuvituksena on Aurinko, ainakin symbolisesti. Sirppikuunvaihe tämän Kuunkierron aikana on ainoa erilainen, sen saadessa sävynsä leijonasta, kun muut rytminvaihdokset tapahtuvat johtavissa ja muuttuvissa merkeissä. Leijonaa miettiessä ei ensimmäisenä mieleen tule erilaisuus, minun mielestäni se on melko konservatiivinen merkki. Vai olisiko sittenkään? Jos leijona Auringon omana merkkinä ilmentää luovuutta, ei tätä olisi ilman jonkinasteista erilaisuutta.

Vaikka jokainen uuteen vaiheeseen siirtymisen hetki on tavallaan vaikea (kovat kulmat), on Kuulla nyt etua Auringon merkistä. Aurinko on ravussa, Kuu leijonassa, valot toistensa merkeissä. Tätä kutsutaan astrologiassa vastavierailuksi. Tilanne on mielenkiintoinen, kun kumpikin valo peilaa toisensa kautta. Annetaanko kuin valomerkkejä majakasta alukseen merelle? Vai milloin tulee pää vetävän käteen, jos toinen peilaa toista, ja tämä taas sinua itseäsi.

Sirppikuun tehtävänä on aloittaa toiminta uudella valitulla tiellä, sillä mikä ideoitiin hetki sitten ravussa. Olenko väärässä, jos en leijonaa pidä erityisen toimeliaana merkkinä? Hommaa voidaan johtaa, nyt auktoriteettia löytyy, ja delegoida tehtävät eteenpäin. Säilyykö kunnia tekemisestä itsellä, jos työn tekevät toiset, tätä olen aina leijonan kohdalla ihmetellyt, mutta juuri näin maailma näyttäisi pelaavan.

Kuinka tulevaisuuteen suuntaava merkki leijona on? Sirppikuun ajan haaste on jossain määrin tukeutua menneeseen, ymmärtää sidonnaisuudet aikaisempaan, mutta tästä huolimatta pitää linja freesinä. Miten paljon leijona sitten tätä teemaa jakaa polaarimerkkinsä vesimiehen kanssa, jolle futurismi on yksinoikeudella luovutettu, sekin on arvoitus. Olisi sääli jumittua johonkin jo katsottuun kun syklin aloitus oli niin lupaava runsaudessaan ja menestyksessään.

Oman näkemyksen esittely on Kuulle leijonassa ainakin niin helppoa, että onneksi jotakin sentään saadaan tässäkin vaiheessa kuin ilmaiseksi. Tosin sirppikuu on sävyltään ennemmin omaehtoinen, omaa linjaa ajava, mutta leijonassa huomioidaan palaute. Jos saadaan osaksi suosiota niin hyvin menee, mutta jos se oma erilaisuus tuottaakin vähemmän helppoja vastaanottoja, silloin on kai karjuttava vähän kovempaa.

 

Mikä hätä mikä huuto
päivästä ja yöstä
mutta yö on
tai päivä
ja jonkun
ihmisen
sydämen lyönnit

 

Ylevää mahtiaikaa

Kuun syklissä on vuorossa neliökulma ja puolikuun aika, mikä tapahtuikin jo aikaisin aamulla leijona-Kuun tullessa kasvupuolen puolikuuksi. Näyttävä merkki osoittaa nyt hauskasti, että tästä lähtien Kuu on enemmän näkyvä tekijä taivaalla alkaessaan kasvaa kohti täyttäkuuta. Tällä hetkellä Kuu on radallaan kaukana, joten fyysisten vaikutusten kautta Kuu ei nyt ilmene hiuksianostattavana, ja Maata lähimpään kierron kohtaan tullaan vasta täydenkuun jälkeen.

Puolivälin leijonan Kuu puolikuussa leikkasi Auringon ja Kuun välisen radan mittaamaan toisinpäin, näkökulman empimään. Ihan kuin tässä annettaisi heti alkuun julkilausuma, jota joudutaan miettimään ja mittaamaan melkein viikon verran. Teknisesti Kuu neliökulmassa taas käänsi Kuunsolmujen linjan toiseen suuntaan, etenemään, ja Kuu palauttaa solmut oikein päin vasta alasolmun ylityksellään vaa’an merkin lopussa ensi tiistaina. Ihan kuin koko homma sakkaisi – toivottavasti itse katson vaan tätä turhan varovaisesti, eikä tämä solmuihin liittyvä ilmiö häivyttäisi kasvavan Kuun eteenpäinmenevää voimaa.

Leijonakuu tuntuu ajatuksen tasolla aina sellaiselta, joka kysyy neuvoa Auringolta. Julkikuvaa, näkyvyyttä ja oman itsen arvoa peilataan toisten reaktioon. Ja puolenkuun kohdassa pitäisi tehdä oma, rapuhenkinen ja omakohtainen päätös. Omaehtoisuuden ja egoon perustuvan toiminnan voisi uskoa myös korostuvan, ja emmeköhän me saa sitten tulevassa skorpionin täydessäkuussa perästä kuulla, jos nyt on pelattu liikaa omaan pussiin.

Jospa valinta on tällä kierroksella jalo ja ylevä? Tämäkin on mahdollisuus, vaikka ei näitä määreitä taida paljoa nykypäivässä ja käytännön tasolla näkyä. Minä jo kirjoittaessani uhkaan sotkeentua ajan ristiriitaisuuksiin, kuinka sitten te kaikki toiset tätä toteuttaessanne. Puolenkuun kynnyskohta saattaa nyt näkyä yrityksenä päättää liian suuria asioita, leijonamaisen suuruudenhulluja, korskeita ja komeita. Vähän kuin pohjalainen kaksvooninkinen, missä pitää olla toisessakin kerroksessa ikkunat ja tilan tuntua, vaikkei koko kerroksessa olisi todellisuudessa huoneita. Leijonan mahtavuus kasaa paineita tuleviin vaiheisiin, kuinka saadaan hullunkuun vaiheessa pinnisteltyä ja tuotettua valmista täydessäkuussa. Epävarmuuden riivaamaa hulluutta tämä ei todellakaan ole, mutta olisiko tyhmän ylpeää, kykenemättömyyttä myöntää omaa vajavaisuuttaan.

Vedän nyt yhdenlaisen johtopäätöksen Kuun kulusta: leijonakuun ja puolikuun aika yhdistyneenä etenevään Kuunsolmuun kehottaa meitä miettimään omaa kutsumusta, ja kohtaamaan siihen liittyviä valintoja ja päätöksiä. Tehkää te omanlaiset johtopäätöksenne!

Niin levollisen haaveellinen on kuu
tänä iltana – kuin kaunotar
se tyynyjen pilvenlongalla loikoo ja
mietteliäin liikkein
hivelee rintansa kaarta
ennen uneen vaipumista,
peittojen silkkilaskosten syliin
elämästä erkanee,
verkkaiseen huumaan
heittäytyy, antaa
katseensa harhailla kohti
hohtelevia näkyjä,
sineen kukkien lailla puhkeavia.
 
Ja kun se joskus joutilaana, raukeana sallii
aran kyyneleensä vierähtää
pallomme kamaralle, sulkee
harras runoilija, joka ei koskaan nuku,
  ensin kämmeneensä
tuon kalpean kyyneleen, joka
  kimmeltelee kaikissa
sateenkaaren väreissä kuin opaalinsiru – ja sitten
 
sydämeensä auringon silmistä kauas.

Turha tulla silmille hyppimään

Tässä ei sitten ole minkäänvaltakunnan sordiinoa henk koht syistä. Eihän näissä koskaan ole. Tämän illan hullunkuun vaihe vaan sattuu niin somasti oman hulluiluvaiheen kanssa, joten saatan olla jäävi arvioimaan merkityksiä ja kuuhulluuden astetta.

Leijonanmerkin alussa remmi kiristyy, Auringon kulkiessa toisen show-must-go-on merkin kalojen jälkipuoliskolla. Onko tämä pöllöilyä julkisilla estraadeilla? Sittenhän meillä on mille nauraa. Paitsi mielestäni leijonassa ollaan aika huonoja nauramaan itselleen. Tässä voisi olla ensimmäinen vaikea teema, arvostelun vastaanottaminen (omaltakin kohdalta laitettu väkänen ruutuun).

Leijona on omanarvontuntoinen ja pöyhkeä. Jos ei ole hyvää sanottavaa, on viisaampaa olla hiljaa, sillä parannusehdotukset johtaisivat vain veriseen loukkaantumiseen. Kuvainnollisesti. Leijonan teemaan kuuluu myös olla niin jalo, että se asettautuisi tuollaisten toisarvoisuuksien yläpuolelle. Tehdäänpä vaihtokauppa, näyttäkää minulle tämä jalo leijona (yleistasolla, ei mikään Aurinko-sellainen) niin etsin teille Aurinko-kalan, jossa ei ole tippaakaan hulluutta.

Hullunkuunvaiheessa sopii pingottaa ja venyä viimeisilleen, mutta nähdäkseni leijonan merkin myötä tuollainen raskas työ on liian rahvaanomaista. Leijona nimittäin kääntää herkästi ylimielisen laiskotteluvaiheen päälle silloin jos ei ole ihan sataprosenttia varma, että pingotus tuo Nobelin tai muuta mahtavaa tavoittelemisen arvoista (pelkkä täysikuu neitsyessä ei ollenkaan riitä nyt). Hommat on parasta delegoida alamaisille.

Vähän synkältä siis näyttää, saadaanko näissä tunnelmissa mitään valmista. On kai turha ehdottaa kompromissia, ettei kenenkään tarvitsisi tukkaansa riipiä – siis että leijonan kampaus säilyisi upeana – että ei ollenkaan pingotettaisi hullunkuunajan alkupuolen leijona-Kuun aikaan, vaan vasta perjantaina siinä työajan ulkopuolella kun Kuu siirtyy neitsyeen. Että olisi viikonloppuna sitten aikaa riehua, puunata, viilata ja kiillottaa. Ehkä kauppoja ei tule.

Tottakai tämänkertaisessa hullunkuunvaiheessa on omanlainen hulluutensa. Tehän tiedättekin jo? Suuruudenhulluus! Se kaikkein kipeimmin oman egon suureksi ja mahtavaksi kuvitteleminen, mikä on aina noloa. Lunttasin wikipediasta, että tämä luokitellaan psykoosin oireeksi. Ollaan kaikki vähän Aleksanteri Suuria loppuviikon ajan. Tosi ylpeitä itsestämme.

Olisin voinut – ylpeyteni on vuoren korkuinen,
eikä yksi ukkospilvi tai pirujen huutelu
sitä hetkauta – yksinkertaisesti,
arvokkaasti kääntää selkäni, ellen
                             olisi sattunut näkemään
(aurinko ei ollut moisesta häväistyksestä moksiskaan!)
irstaassa demoniparvessa
sydämeni kuningatarta.
Outo palo silmissään
hän nauroi pirujen kanssa murheilleni
ja vieläpä
vähän väliä
riettaasti heitä kosketteli

Estradi on vapaa

Yöllä oli kuutamo, täysikuu leijonassa, ja se pisti ihmettelemään miksi tässä kuunkierrossa osaset tuntuvat loksahtelevan paikoilleen niin vaivattomasti ja sopivasti, että miksei aina voi olla näin sujuvaa. Täydenkuun vaihe edellyttää näyttäytymistä, esilletuloa, avoimuutta ja toisten kohtaamista. Leijonassa tällainen on niin helppoa, estradille noustaan ylväästi ja itsevarmasti, esilläolo on maailman luontevin ellei ihan tavoitelluin juttu, ja ihmiset kohdataan rakkaudentäyteisinä, jaloina, anteliaina. Kuulostaa paratiisilta.

Leijonan avoimuus jäi pohdituttamaan. Mahtaisiko tässä olla mukana laskelmoivuutta, avoimuuden käyttämistä itselle sopivassa määrässä ja asioissa, sillä silloin tavoittaa toisten huomion ja saavuttaa sen, mitä leijona eniten kaipaa.

Kuulle leijona on eräänlainen heijastusmerkki. Ei se omalla alueellaan täällä ole, Auringon kirkkaassa merkissä. Loisto, kirkkaus, kohdevalossa olo tulee Kuun osalle kuin liian helposti. Kuun kuuluisi saada valonsa heijastuksena, ei suoraan, eikä Kuu leijonassakaan itse luo valoaan vaan on se tässäkin Auringosta kotoisin. Asetelma pistää pikkiriikkisen epäilemään, kuinka valtavasti Kuu itsessään toivoo ja haluaa tällaista esittäytymistä. No jos haluaa, mollottaahan Kuu joka kuukausi täytenä jossakin merkissä, on leijonan täydessäkuussa etuna tietynlainen vaivattomuus ja sujuvuus. Tässä ei häpeillä mitään, kädet auki ojennettuina asetutaan eteen, syleilyyn valmiina.

Kuun kulkua täydenkuun vaiheessa katsellessa tulee mieleen, että tässähän ei oikein näytä tapahtuvan mitään. Taitaa tulla varsinainen täydellisyydessä möllöttämisen aika eteen. Ja kun Kuu sävyttää itseään ylittäen neitsyttä, tämä on ilmanmuuta risitriitaista, koska staattisuus ja näyttävyys eivät tähän merkkiin sovi lainkaan. Ehkä vaiheen sävy kuitenkin napataan voimakkaammin sen alkamisen hetken merkistä, vaikea sanoa lopulta. Minulle hulluus ei tullut ollenkaan mieleen tämän täydenkuun teemojen kohdalla, eikä se valvottanutkaan. Hulluutta voisi korkeintaan esittää nyt, jos se tuo aplodit.

Jos en ole vain ymmärtänyt, ja aika alleviivaa rakkautta, aikaa toisille.

Talven valkeassa puvussa
sinä seisot vihreässä
enkä minä muista päivien seuraavan
öiden
katseet silmien lintuina vaellan vielä
minä olen hypännyt käsivarsieni välistä
aikojen, totisesti
ne kättelevät selkäni takana, liittolaiset

Melodraama

Kuun kierrossa liikahdetaan merkki merkiltä eteenpäin, uuteen vaiheeseen tullaan edelliseen kiertoon nähden aina pikkuisen edempänä. Jos Kuun rytmin todella tuntisi, se tuntuisi aina heti oikealta, eikä tarvitsisi ollenkaan etsiskellä ja tunnustella kuin minun eksyneen, rytmini kadottaneen.

Olemme laskevan Kuun puolella, mutta yhä ison Kuun ajassa. Leijonan harjaksisessa ja karjahtelevassa merkissä Kuu tulee siemenkuun vaiheeseen, melko lailla tarkkaan Auringonvalon merkin puolivälissä. Mitä Kuu nyt jakaa ja kertoo? Rakkautta, luovuutta, loistoa.

Leijonan Kuu on ylpeä (sen olen saanut karvaastikin kokea). Vaikka merkki on Auringon omima, on Kuussakin itsevarmuutta ja uljautta. Ehkä valon peilaaminen on helppoa kun se on kuin Auringon ytimessä. Näistä asetelmista on hyvä antaa toisille, mutta ilmassa on hitusen ylemmyyden häivää.

Siemenkuun hetkellä se onkin Aurinko, mikä takaa hulluuden oireet ajassa. Aurinko on merkkinsä kriittisellä viimeisellä asteella, ja teknisesti ottaen tosi outo (jos joku on kiinnostunut tekniikasta, kirjoitin siitä aamulla). Ehkä Aurinko kaatuu omaan suuruudenhulluuteensa, pimahtamisen vaara on tänään olemassa, mutta laantuu kyllä toisenlaisiksi paineiksi ajan kuluessa. Jos joskus hulluuden ja nerouden välinen raja on viiva vedessä niin nyt. Aika henkii suurta luovuutta, oivallusta, näkemistä ennestään tutkimattomuuteen, aika on täynnä mahdollisuuksia jotka ovat outoja ja erilaisia, hulluina pidettyjä.

Näitä erilaisia oivalluksia Kuu nyt peilaa ja jakaa. Aika vaatii esille astumista, valokeilan etsintää, tilan kaappaamista. Tee temppusi ja saat huomion, itsesi ja taitosi esiteltyä. Pellejä pidetään hulluina, mutta tämä on nyt pelin henki. Viihdyttävän ja lapsenomaisen riemunkin takana on suuri draama. Muista aplodeerata (= jokainen sitten painaa kiltisti sitä tykkää nappulaa?).

Valitsinko otsikoksi väärän draaman? Tämä siemenkuu jakaa kutsumusta.

Kuu sinä huudat äkisti Kuu! Kuu!
Kuu on astunut askeleen taaksepäin
niin kuin taitelija
hämmentyneenä taideteoksesta
joka katselee häntä hämmentyneenä

Junat ja naiset

Kuu tekee ratkaisevan liikkeen! Se tulee vähenevän Kuun kulussaan puolikuun aikaan sunnuntain aamuyön tunteina leijonassa, eli neliöi skorpioniin siirtynyttä Aurinkoa. Puolikuun aika niin vähenevänä kuin kasvavan kuun puolella on äärettömän energistä ja aktiivista aikaa.

Kun rataa muutettaessa ohjauslaitetta käännetään, kirskahtavatko kiskot jo tällöin, vai vasta sitten kun juna siirtyy uudelle radalle?

Kuun ja Auringon radoissa tapahtuu muutos, puolikuun kohdassa on Kuun raja onko se isompi täysikuu ja näkymättömämpi Kuu. Tähden ja sen heijastuksen kulusta kertova Kuunsolmu pysähtyy joka kerta pieneksi hetkeksi ja muuttaa kulkusuuntaansa. Kohtalon kysymykset ovat edessä. Puolikuiden linjalla näkyy Kuun todellinen tila taivaalla, iso vai pieni, ja nyt ollaan menossa pientä kohti.

Puolikuu on paineita. Mieti, harkitse, tee päätös, toimi sen mukaisesti. Eikä ollenkaan ihme, että Kuun kierrossa tämä on kaurishenkinen jakso. Tottakai, on kannettava vastuu, hallittava tilanne, syyllistyttävä. Ja sitten lopulta kun ollaan mestareita, tehdään, täytetään säännöt, ollaan kuten kulloinkin pitää.

Miksi tämä vaikea päätöksenteon hetki ajoittuu juuri puolikuuhun? Miksei täyteenkuuhun, jota me palvomme valmiiksitulon hetkenä? Se kasvavan puolikuun aika sijoittuu enemmän Kuun näkyvälle puolelle, kun aloitetaan niin täytyy tunnustella maailmaa ympärillä, toisia. Vähenevään puolikuuhun ajoittuva ratkaisu pakottaa toisista huolimatta päättämään itse, ihan yksin on otettava vastuu suunnastaan. Siksi tämä kierron kohta asettuu enemmän näkymättömän Kuun puolelle, minä-puolelle, alitajuisen minän kuuntelemiselle. Toiset eivät voi päättää puolestamme.

Leijonassa kulkeva puolikuu pysähdyttää Kuunsolmulinjan. Onko päätös jalo vai odotammeko taputuksia sen jälkeen? Julkiseksi se pitää tehdä. Tai jos pidetään kiinni Kuun intiimiydestä, ratkaisu koskee omaa luovuutta.

Vielä odottaa sisäistyksen vaihe, mutta ei kannata kiirehtiä. Ehkä todellinen hulluus ei olekaan Kuun täyttymisessä vaan sen ammottavissa vaatimuksissa, leikkaavassa sirpissä joka on valmis satoaan varten kohotettuna. Vain lujat kestävät tällaista painetta. Hullut sortuvat ja uhoavat kauniiden ja rohkeiden ratkaisujaan, sukeltaen kohti oman alitajunnan kohtaamisen aikaa.

Mitä pyörät syövät, nämä pyörät
akseleissaan kiinni kuin jumalat,
tahdon hopearuoska –
taipumaton. Ja niiden ylpeys!
Jumalat tietävät vain määränpäitä.