Kenen syytä

Hullunkuunvaihe Kuun kierrossa on viimeisin kasvupinnistys ennen täydenkuun hetkeä, ja sellaista kurkotusta käymme läpi yöstä alkaen, kun kello on ehtinyt jonkun minuutin sunnuntain puolelle. Tälle vaiheelle kirjoituksissani vakiintunut nimitys ei ole ihan sattumanvarainen ja omavaltaisesti keksitty, sillä tässä on taustalla melko yleinen käsitys siitä, että juuri tässä kasvukuussa on Kuulle ominaista hulluutta.

Paitsi onko nyt lainkaan, sillä hullunkuunvaihe alkaa silloin kun Kuu on juuri siirtynyt vaakaan. Vaakaa ei ensimmäiseksi tuomita sekopäisyydestä, ei hulluttelusta eikä irrottelusta. Vaa’assa on säntillisyyttä – hei vedetään nyt reippaasti yhtäläisyysmerkkejä ja nuoliviivoja, että vaaka on Saturnuksen ylennyksen merkki. Vaa’assa noudatetaan yleisiä sääntöjä ja normeja, koska sellainen luo varmuutta ja turvallisuutta. Vaa’assa etsitään kultaista keskitietä, konsensusta ja yleistä hyväksyntää. Vaa’assa peilataan yhteisön ja toisten ihmisten kautta. Ja tietysti silloin, jos yhteisö tavoitteleekin pöhköä käytöstä, kuun ulvonnan kokemuksia, silloin mukaudutaan itsekin etsimään kuuhulluuden tuntumaa. Parasta siis tsekata millaisissa joukoissa seisot, sillä se kertoo näyttäytyykö hulluutta. Nyt se on hauskasti kokonaan toisten syytä.

Vaaka mielletään itseasiassa paljon tasaisemmaksi kuin sen symboliikka tosiasiassa on. Vaa’an prosessi on jatkuvaa mittausta, punnitsemista, ja kyllä siinä voidaan käväistä asteikoissa ylhäällä ja alhaalla. Vaaka on myös aktiivinen merkki, eli punnus heiluu ihan koko ajan. Astrologiassa vaa’asta luodaan yleensä hyvin harmoninen, soljuva, hitaan tasainen kuva, mikä sori-nyt-vaan ainakaan minun mielestäni ei ole ihan näin. Vaaka johtavana merkkinä on tekemistä, pyrkimistä, etsimistä, valitsemista, tuomitsemista. Kovalla työllä aikaansaatu imago kestää. Ja ilman elementin merkkinä vaaka on tietoinen ja tiedostava, ajattelun ja älyn kautta suunnistava, eikä mikään boheemi kukkahattuinen taivaanrannanmaalari, tunteileva hupakko.

Nyt kun Kuu aivan vaa’an merkin alussa siirtyy hullunkuunvaiheeseen, sitä hallitseva Venus sattuu olla kivasti vastapäätä oinaassa. Tästä kuvastimesta näkyy peilaamisen teema. Omaa käytöstä arvioidaan vaikka sivusilmällä toisiin vilkuillen, minkälaisen vaikutuksen olemiseni saa aikaan. Miten muut reagoivat. Tässä kasvukuussa etsitään kontaktia toisiin paljon enemmän kuin yleensä Kuun kasvupuolella. Vaa’an hullukuu varastaa täydenkuun tehtävää, ja helpottaa siten skorpionin sisemmäksi ja intiimillä tavoin toteutuvan täydenkuun velvoitetta.

Mietin
yötä ja päivää, yötäpäivää
toinen aina saa väistyä
vain hämärässä
jakavat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s