Viimeisen ymmärryksen aika

Balsaminen, vanhoista vanhin kuunvaihe alkoi sunnuntaina aamulla seitsemän jälkeen Kuun ollessa kaloissa. Itselleen armollisen kalamaisesti tässä liu’uttiin ohitse, mutta kalojen Kuun ajassa anteeksianto saadaan toivottavasti helpommin. Vanhan Kuun aikaa saadaan pulikoida ensi keskiviikkoon saakka, joten tästä ehtii vielä saada kiinni. Paitsi kaloissa otteen saaminen on muutoinkin hankalaa.

Jos toisinaan eläinradan merkin symboliikka istuu kuunvaiheen kanssa saumattomasti, näin on osoittelevan osuvasti kalojen ja balsamisen vaiheen kanssa. Lopettaminen ja luopuminen tulevat itsestäänselvästi, pakottamatta, ihan vaarallisen helposti. Saattaa olla aiheellista olla tarkkana, ettei luopumisen huumassa päästä irti sellaisestakin, jolla olisi merkitystä, tai mitä todennäköisesti tarvitsee vielä. Tällaisessa ajassa korostuu halu sanoutua irti kaikesta mikä on nähty, mihin on kyllästytty, ja tätä piirrettä korostaa varmasti kuunvaiheen vaihdoksen aikaan ollut Kuun tarkin kulma pysähtyneelle Plutolle.

Mielestäni ylläkuvattu lopettamisen tarve on negatiivista kalaa, jolla on ikävä tarve liukua tavoittamattomiin silloin kun pitäisi terästäytyä ja ottaa vastuu. Se on väistöliikettä, kalamaista uskoa eli harhaa siitä, että kun epämukavasta irtautuu, se häviää puff olemasta, ja uusissa ympyröissä kaikki olisi sadunomaisen ihanasti paremmin. Kalojen balsamisen kuunvaiheen kohottavana ja myönteisenä tehtävänä näkisin ennemmin suuntauksen kohti henkistä ja sisäistä viisautta. Sellainen ei helposti tule, tarjottimella, mutta kierron mittaan on saatu aineksia rakentaa tietoisuutta, oppia ja ymmärrystä. Kaloissa sorvataan synteesi, mikä hiljaisesti elähdyttää meitä kohti seuraavaa aloitusta. Ja se on rehevä, kasvava, ja saattaisi vaatia henkistä kapasiteettia että sen kaiken konkreettisen ja fyysisen kasvunajan jaksaisi.

Kalojen Kuu tuntuu niin petollisen helposti kuuhullulta ihan missä tahansa vaiheessa, se ihan houkuttaa hulluuden vyöryihin mukaan. Heittäytymään, lillumaan, ajautumaan, ruokkimaan itseään. Kalojen kuuhulluus on sisäisissä tiloissa oloa, ja kuten tässä eläinradan kaiken keräävässä merkissä aina, toteutumisen muodot ovat monimuotoiset. Itkua, huokailua, itsesääliä, värjävää kaihoa, ja sitä luovaa hulluutta mikä saattaa lähennellä neroutta eksentrisyydessään. Tarjolla on monenlaista mielen sekoittavaa tyyliä. Ehkä sekopäisyyttä ei pitäisi liian jyrkästi tuomita, sillä kuka loppujen lopuksi määrää, mikä todellisuus on kaikkein oikein. Voi olla mahdollisuus ymmärtää jotakin laajemmin kuin vain sitä, minkä silmä näkee ja sormi koskee. Täältä tullaan universumi!