Uudenhuumaa

Tuntuu kepeältä ja kohottavalta saada uudenkuun syntymä oinaassa. Oinas on eläinradan merkki, mikä vahvimmin symboloi uusia aloituksia. Tästä syystä Uusi Kuu on nyt niin kohdillaan kuin ikinä voi olla. Tiistaina ihan hitusen vaille kuudelta aamulla Kuu saavuttaa kierroksellaan Auringon, syntyy taas uudeksi, ja aloittaa samalla uudenkuun vaiheen. Onko tämä syleilyjen syleily? Oinaassa todeksi tulemisen tapa on kiivas, niin spontaani että se tuntuu satunnaiselta, ohimenevältä. Mutta eteenpäin mennään, oli tyyli mikä tahansa.

Meidän pallonpuoliskollamme oinas symboloi kevättä. Heräämistä uuteen alkuun, valosta sokaistumista, kevään tuoksuista huumaantumista, tuulen tuntua. Tämä aloitus on kaikkein raikkain.

Kuun uuden kierroksen alun hetki on yllättävän mukavan oloinen, jopa lempeä. Tuntumassa perääntyy Venus kohti oinaan merkin alkua, ja saattaa hyvinkin antaa sävyään Uudelle Kuulle. Oinaassa kulkijoita hallitsee Mars härästä, ja se on nätissä kulmassa Neptunuksen kanssa. Pehmeitä, hehkeitä sävyjä on tarjolla takavasemmalta.

Oinaan aloituksen tärkein muistisääntö on rehellisyys. Itse täytyy pystyä olemaan tämän jutun takana, eikä mitään kannata tehdä vain toisia miellyttääkseen. Oinaassa on rohkeutta, mikä on hienoa, kunhan se pysyy aisoissa eikä kannusta vaarallisiin riskeihin. Ja sen mukaan miten tässä on oinaan merkkiä yhdessä pyöritelty, on tämä aloitus ihan oma juttu. Mitä aloitatkin, ole valmis viemään se yksin loppuun saakka, halutessasi, ellei joku nappaa palloa ilmasta kyllästyttyäsi. Oinaan merkissä on sallittua tuntea, ettei tämä tuntunutkaan kauaa innostavalta. Saa lässähtää, eikä siitä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Ideoita riittää toisiinkin aloituksiin.

Vaikka kuinka hyvältä kuulostaisi, oinaan aloitus ei ole ihan jokaiselle se omin kohta lähteä liikkeelle. Omaan kuunsykliin verrattuna voi tuntua toisenlaiselta, siltä ettei saa itseään toimimaan samaan tahtiin yleisen ajanhengen kanssa. On paljon heitä, joita riemukas aloituksen fiilis masentaa. Kun koko maailma kirkuu, että pitää tehdä, innostua, jaksaa – joskus tämä vaatii liikaa. Vaikka siis Kuu ojentaa meille sopivan alkukohdan, me saamme edelleenkin kuunnella itseämme, päättää itse milloin ja mitä teemme. Sekin kuuluu oinaan oman tahdon maailmaan.

Tuleva Kuun kierros ei ole kaikkein helpoin, kun koettaa luntata mitä taivaalla on meille kerrottavana. Kun tässä syklissä sekä Merkurius että Saturnus aloittavat perääntymisjaksonsa, voi hyvällä syyllä käyttää harkintaa, josko sittenkään on minun hetkeni. Oinaan kierroksessa johtavat merkit ovat tärkeimpiä toimijoita, ja Kuu tosiaan pistää näissä tapahtumaan. Osuvasti otetaan vaihdosten aikaan kontaktia isoihin taivaan kuvioihin. Ennen kierroksen huipennusta oleva hullunkuunvaihe vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta. Laskevan puolenkuun kohdilla saadaan taas maistaa karmallisia opetuksia, ja muistella ”viime vuodelta” vastaavanlaisia liemissä kypsymisen kohtia. Kierroksen lopuksi päästään sellaisiin syvyyksiin, mitä kaikki eivät ehkä ole valmiita ottamaan vastaan. Tulossa on siis tosi kiihkeään tahtiin paljon – jos nämä saa noukittua itselleen polttoaineeksi niin varmasti syntyy.

Parin päivän päästä ollaan Kuun kiertoradan lähimmässä kohdassa. Tunnettehan sen jo, kuinka Kuu kiskoo? Kutsuu aloittamaan?

Tyhjä käsi on kevyt käsi,
ja valo tahtoo katsella
mitä kuvia on näkemättä.

4 ajatusta artikkelista “Uudenhuumaa

  1. PirjA

    Uusikuu läjähti parin asteen päähän DC’stäni ja asteen orbilla neliöt MC’lle ja IC’lle.
    Merkurius on näköjään alasolmullani ja lähdössä pakitukseen sen yli, kertausta taas jostain kaukaa siis tiedossa.
    Muita aspekteja ei taida ihan tarkkoina olla. Mars lähenee paluutaan, joka tapahtuu härän lopussa.
    Kuntoilua olen pikkuhiljaa alkanut ujuttaa iltoihin, ja kävelylenkit maistuvat mukavasti. Monta muuta asiaa on aluillaan tässä kohtapuoleen liittyen astrologiaankin. Ajan hermolla yritän sormeani pitää.

    Vastaa
    1. hullunkuunaika Kirjoittaja

      Katsos, ilmeisesti tämän kierroksen tehtävä liittyy hyvin osoittelevasti toisiin ihmisiin, yhteistyöhön, siihen oinaan polaarialueeseen. Odottelen mielenkiinnolla mitä uutta astrologian saralla sinulla on toisille annettavana! Hyvä!

      Vastaa
      1. PirjA

        Pienryhmän vetovastuu lankesi minulle, ei sen kummempaa tähän hetkeen.

      2. hullunkuunaika Kirjoittaja

        Hienoa, tämä on tärkeää työtä, mikä voi itsestä tuntua silkalta hauskanpidolta mutta on tosi tärkeää että tätä tehdään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s