Hukassa hullunkuunaikaan

gib_lib16Oi ihana hullunkuunaika, blogin lempparikausi! Aika jolloin halutaan olla iso, mutta ei vielä olla. Milloin pyritään täyttä kohti, kasvussa kohisten, tavoitteellisesti, intoa piukassa. Tämä tuntuu minulta, energiseltä, yritteliäältä, lannistumattomalta. Ja jotenkin niin inhimillisen keskeneräiseltä, liikuttavan vaillinaiselta, hellyttävän vajaalta, sellaiselta mille tekisi mieli antaa kannustuspalkinto ihan siitä pingottamisesta. Hullunkuunajan teema on keskeneräisyys, ja vaikka se voi ärsyttää, tämä on mahdollisuuksista paras. Kasvulle on tilaa.

Hullunkuunaika vaihtuu noin puolta tuntia ennen kuin Aurinko laskee yöksi (Hesan lakeuksilla) vaa’an merkin puolenvälin hujakoilla. Kuun kulkua tarkastellessa tuo kiertolaisemme on miltei kauimmaisessa kohdassa kiertoradallaan (ja kallistuksissaan niin matalalla että tuskin taivaalta löytyy!), joten näyttää siltä että niin merkin kuin kulun suhteen Kuu ei olisi nyt ollenkaan tyypillisen hullunkuunajan hullun kaltainen.

Kysytääs miten se vaaka merkkinä toimii? Hienovaraisesti, strategisen suunnitelmallisesti, silkinpehmeästi suostutellen niin että kaikki voittavat. Bloginpitäjä täällä on hyvin kyllästynyt määräilemään milloin Kuu on kuuhullu ja milloin ei, mistä minä sen oikeasti tiedän, kunhan pohdin. Vaaka merkkinä antaa viitteitä järkevyydestä (Saturnuksen ylennysmerkki), mutta sen symboliikassa on oma heiluntansa, ylös alas, ihan kuten Kuullakin. Aaltoliike voi aina heijata hulluuden esiin, ja vaa’assa se tulee niin suloisen ihanasti että houkutusta on mahdotonta vastustaa. Olo on jo valmiiksi kaksisuuntaisen savolaiskorkkiruuvimainen kun käännän ja väännän vaakakuuta –

gib_lib_may16Vaakakuu peilaa toisten kautta, verrattuna, enemmän kuin Kuu joissakin toisissa merkeissä. Vaa’an vastavuoroinen toisten huomioonottaminen yleensä tulkitaan vahvuudeksi ja eduksi, ja kyllähän sillä tyylillä pärjää. Mutta aina on puoliskonsa kääntöpuolella, hyviltä ja upeilta tuntuvissakin asioissa. Kärjistyessään, kuten näin hullunkuun aikaan voi monesti käydä, vaa’an Kuulla on vaara taipua liiaksi toisten suuntaan, itsensä hukaten. Tässä voi olla hullunkuunajan hulluus ja tehtävä, pingotuksen suunta, keskittyä omiin pyrkimyksiinsä, tietää mitä itse tekee.

Kesä,
kuin odottaisi jotakin,
mutta muukalaisen nähdessään
sydän hätkähtää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s