Suhtaudun alkaneeseen Kuun kierrokseen syvän epäluuloisesti, varauksellisesti ja varovaisesti. Uudenkuun aikaan tultiin viime yönä pimennyksessä skorpionissa, ja aloitus on niin syvän musta kuin olla voi. En minä mustuutta pelkää, sillä se on täynnä sisäistä voimaa. Pimennyksestä alkanut sykli on merkittävä ja tärkeä, kertakaikkiaan vahva, se on niin tumma että on oikeastaan kirkas, mutta vain ytimen ja sisimmän tietoisuudessa; keskellä liekki, muualla vielä pimeää. Jos riittää, että tahtoa on, näillä mennään nyt eteenpäin. Tuntuu myös siltä, että valinta ei ole omissa käsissä ollenkaan, olihan alku Auringonpimennys ja siten osa suurempaa suunnitelmaa. On pakko aloittaa, vaikka tyhjästä. Nousta Feeniksinä.
Skorpionin Uusi Kuu on tahdonvoimassaan, draamassaan vaativa. Se kysyy huolellisen suunnitelman, tahtotilan ja omien voimien löytymistä. Kaikessa raastavuudessaan se on miltei riemukas opettavaisen tulikokeen tavoin. Nyt ei heikot pärjää, ja uusi juttu pelottaa niin ettei rauhoittavat auta. Samalla skorpionikuu on vakaa ja kovuudessaan tyyni. Sen voimaan voi luottaa, jos uskaltaa. Tällaisessa ajassa ei heiluta jokaisen tuulen mukana.
Epäilykseni tulevan kuunkierron sävyistä nostatti muiden kuunvaiheiden helppous. Sen täytyy olla näennäistä, sillä loogisesti ajatellen skorpionista lähteneen alun täytyy olla vaikea, etenkin kun eteenpäin ponnistetaan pimenneestä Auringosta. Mutta ei Kuu ole looginen! Aloitusta seuraavat vaiheet lupaavat innostusta, sujuvuutta, herkkyyttä, valoisuutta ja optimismia. Onko tämä näennäisyys totta tulevaisuudessa, sen ratkaisee ilmeisesti toivomme ja tekomme.
Syklissä näyttää tämä musta alku sekä tyypillisesti hullunkuunvaihe olevan ne upottavat suot, joissa kapsahdetaan hulluuteen, jos tähän suuntaan ollenkaan ollaan menossa. Perusrakenne pysyy kuitenkin koossa ja vakaana. Kuun hulluudet voivat olla ne rikkaimmat oivalluksen hetket, mennään siis nerouden ja hulluuden rajoja paukutellen, lähdetään katsomaan mikä on transformaatio, millaiseksi synnymme uudestaan.
Otan itseäni kädestä ja virtaan eteenpäin
viiruina pimeää ja vastahankaa
eteenpäin aina eteenpäin
vain vauhti on
mutta ketä
ketä minä pidän kädestä
käännyn itseäni päin
pysähdy
näytä kasvosi
vauhti lyö vastaan
pimeä tyhjä ilma
vain vauhti oli
eteenpäin
hullunkuunaika 
Voi (ma) kas! Tunnelma on sama kuin toisaalla jakamassani vahvassa tekstissä ja voi, Skorpionin Feeniks! Loppukesäisellä voimanhakurumpumatkallani minulle ilmestyi itse Kokko, Vaakalintu. Ensin tulisessa ukkoslinnun hahmossaan niin että erehdyinpä luulemaan sitä Feeniksiksi vaan ei, se oli kotoisempi versio. Eikä hän tullut yksin, suureen kuuseen asettui peräti viisi kotkaa… Vaakalintu latvaan ja 4 pienempää kuusen oksille.
Erikoista sinänsä, että Skorpionin tunnuseläin (yksi kolmesta, siis) on kotka, joka elementeissä yhdistää Ilman ja Maan.
Tuulee. En heilu 🙂